Helsingin Sanomat, sunnuntaina 18. tammikuuta 1998
Kansalaispalkalle perusteluja 
Asko Korpela ja Petteri Pavas (HS 8.1.) ehdottavat kansalaispalkkaa.
Poliitikkoja asia ei näytä kiinnostavan lievätkö jo
lyöneet lukkoon ajatuksen työttömästä kolmannen
sektorin orjatyövoimana?
Kansalaispalkka on perusteltavissa seuraavasti:
- Työvoimahallinto voi henkäistä helpotuksesta, työttömät
erotetaan kansalaispalkkaa nauttivista. Työvoimatoimiston virkailijat
voivat keskittyä todellisiin työnhakijoihin. Käsillä
olevaa laajaa työttömien kouluttamisei tarvitse toteuttaa.
- Kela pääsee irti peruspäivärahasta, jota työttövälein
sille tunnollisesti toimittavat.
- Kolmas sektori voidaan rauhoittaa vapaaehtoistoiminnalle, mikä
lienee alun perin ollut tarkoitus.
- Työttömyyden ja sitä kautta kansalaispalkan valinnut
voi lakata syyllistämästä itse kyvyttömyydestä
toimia yhteiskuntakoneiston tuottavana osana.
- Työnsaantimahdollisuudet paranevat oleellisesti - jokainen työvoimatoimistossa
asioiva on potentiaalinen työnhakija.
- Lipposen sateenkaarihallitus onnistuu työttömyyden puolittamisessa
sataprosenttisesti! Kansalaispalkkaa nauttivat eivät enää
rumenna EU-tirehtööreille esitettäviä käppyröitä!
- Työn tuottavuus nousee. Jokainen yksittäinen työntekijä
on motivoitunut ansaitsemaan leipänsä.
- Työttömien pakolla työllisyyskurssittaminen voidaan
lopettaa. Opettaja huomaa seisovansa motivoituneen, tietoa janoavan, joukon
edessä - kurssien taso nousee huimaavasti!
Oheisilla toimenpiteillä säästettiin juuri mittava jono
veromarkkoja ja ohjattiin keskustelu syrjäytymisestä uusille,
terveille, urille. Miksi työvoimahallinnon virkamiehet eivät
esitä vastaavia ajatuksia? Onko virkamieheltä kielletty moraalinen
ajattelu?
Mielipidesivulle o AJK
kotisivulle
ko Korpela 980118 (980116) - Asko.Korpela@kolumbus.fi
(palaute)