Mitä ajattelin tänään, Helsingin Sanomat 2/1997

JOHANNA KORHONEN
Johanna.Korhonen@d-works.inet.fi

kehottaa kaikkia testaamaan Kati Peltolan mallia Suomen sosiaaliturvan ja verotuksen peruskorjauksesta.

Peltola retuutukseen

Minua vaivaa sitkeä päähänpinttymä. En halua uskoa, että "työttömyys on tullut jäädäkseen" tai että "kansainvälisen kilpailukyvyn takia on oltava valmis uhrauksiin". Minua ällöttää joka kerta, kun joku hyväosainen lortti väittää, että "Suomella ei ole enää varaa" huolehtia kurjimuksistaan. Puhumattakaan höpinästä, että "vaihtoehtoja ei ole".

Sen sijaan innostun kohtuuttomasti aina niinä harvoina kertoina, kun joku esittää jonkin huolellisesti pohtimansa ehdotuksen tilanteen pelastamiseksi. On mainiota, että Osmo Soininvaara harjoittaa ajatustoimintaa ja pukkaa maailmaan kirjoja milloin mistäkin.

Tiedän kyllä, että toiveikkaita optimisteja pidetään lapsekkaina ja vähän tyhminä, kun taas pessimistit, nihilistit ja kyynikot ovat älykkäitä ja teräviä.

Puolustaudun: En koskaan kuvittele, että maailman ongelmat ratkaistaisiin parilla kirjalla, jonka neuvoja kaikki ryhtyisivät tohkeissaan toteuttamaan. En suinkaan luule, että edes valtaosa visionäärien ideoista olisi toteuttamiskelpoisia.

Minulle riittää ensi hätään jo se, että joku on yrittänyt jotain. Ihailen ja kunnioitan ihmisiä, jotka vaivojaan ja aikaansa säästämättä ja etenkin omaa etuaan tavoittelematta yrittävät pohtia kuinka tästä liemestä selvittäisiin.

Nyt olen neljä kuukautta odottanut muhkeaa debattia siitä, voidaanko sosiaaliturvan rämeikön ja työttömyyden yhdistelmälle tehdä jotain.

Syyskuussa Helsingin Sanomien sunnuntaiosaston koko sivun jutussa helsinkiläinen sosiaalikeskusjohtaja Kati Peltola esitteli itse kehittelemänsä mallin, jolla verotus ja sosiaaliturva perataan perin pohjin.

Luin kiinnostuneena. Peltolan malli purkaisi erilaisten sosiaalitukien ryteikön, tarjoaisi työmahdollisuuden kaikille työttömille, poistaisi työn "rangaistusverotuksen" ja pakottaisi koneet kilpailemaan ihmisten kanssa eikä päinvastoin. Malli vaikutti inhimilliseltä, järkevältä ja - ihme kyllä - toteuttamiskelpoiselta. Peltolan ehdotuksesta ei HS:n jutun jälkeen keskusteltu julkisuudessa tuoreeltaan juuri mitään. Laajana julkisena keskusteluna tuskin voidaan pitää yhtä ruotsinkielistä radio-ohjelmaa, jossa sulavasti sörssittiin yhteen Peltolan malli ja nk. tuloloukkuryhmän esitykset. Niillähän ei ole mitään tekemistä keskenään.

Poliitikoilla oli koko syksyn liian kiire maan asioiden hoidossa, että he olisivat ehtineet miettiä maan asioita.

Poliittisista toimittajista useimmat katsovat tehtäväkseen kirjata uutterasti poliitikkojen puheita ja lätkiä niitä lehtiin miettimättä sekuntiakaan, mistä itse asioissa varsinaisesti on kyse. Koska kukaan poliitikko ei sanonut Peltolan kirjoituksesta mitään, poliittisten toimittajienkaan ei tarvinnut vaivautua.

Taloustoimittajat taas eivät viitsineet tarttua toimeen, koska mallissa esiintyy sana "sosiaaliturva". Sehän on akkojen asia, joka miljardivirroistaan huolimatta ei kuulu taloustoimittajille.

Teollisuustyönantajat eivät vaivautuneet edes tyrmäämään ehdotusta. Peltolan malli kurmoottaisi pääomavaltaista suurteollisuutta, joka turvantuikin klassiseen strategiaan: vaikenemalla paras.

Olin jo menettämässä lapsenuskoni. Piruako 0 tässä mitään keskustelemaan. Jospa lakkaisin kitisemästä ja keskittyisin omiin asioihini.

Päätin kuitenkin vielä soittaa Kati Peltolalle.

Sain kuulla, että ajatusmalli toimii. Valtiovarainministeriön virkamies on laskenut sen oikeilla markkamäärillä, ja rahaa on sekä tullut että mennyt niin kuin pitääkin.

Sain kuulla, että Peltola on päässyt puhumaan yleisöille, ja saanut fanejakin. Hän on saanut rohkaisua monenlaisilta ihmisiltä nuorsuomalaisista vasemmistoliittolaisiin. Pienyrittäjiltäkin on tullut kannustussoittoja.

Sain kuulla, että Peltola on lähestynyt malleineen myös korkeita päättäjiä. Useimmat eivät ole kiinnostuneet, koska malli on ollut heistä ensi kuulemalta "vaikea". He ovat kuitenkin luvanneet perehtyä asiaan "myöhemmin".

Sain kuulla myös hupaisia selityksiä sille, miksi niin kutsutut asiantuntijat eivät keskustele. Veroasiantuntija sanoi Peltolalle: "Älä sinä näihin veroasioihin puutu, esittele sinä vain niitä sosiaaliasioita." Taloustutkija kommentoi mallia: "En halua kommentoida. Saan näkemyksilleni riittävästi julkisuutta muutenkin." Tutkimuslaitoksen johtaja lausui: "Hollannissa on laitos, joka tutkii kansalaisaloitteita. Meillä ei ole semmoiseen resursseja."

Puhelun jälkeen olin taas hyvällä tuulella. Minusta on varsin mahdollista, että yhden ihmisen päänsä voi syntyä jotain merkityksellistä. Ei se olisi ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa.

Ehdotan, että otamme Kati Peltolan esityksineen kunnon retuutukseen. Luemme hänen pian ilmestyvän kirjansa Hyvinvointivaltion peruskorjaus ja etsimme sieltä kaikki mahdolliset puutteet. Kutsumme hänet joka paikkaan kuulusteltavaksi. Väännämme ja vatkutamme.

Sitten näkisimme, olisiko hänen ajatuksistaan mihinkään. Huonoimmillaankin näkisimme, onko meistä keskustelijoina mihinkään.


ko Korpela 980115 (980115) o Asko.Korpela@kolumbus.fi (palaute ja aloitteet)

Mielipidesivulle o AJK kotisivulle