Timo Uotila 
Suomiko kesyttää Venäjän karhun?

 
• Suomi haluaa taas kerran esiintyä Venäjän-tuntijana.
• Palautetta
• Lähetä palautetta!


Suomi haluaa nyt EU:n puheenjohtajakaudellaan taas kerran esiintyä Venäjän-tuntijana. Mutta onko meillä kunnon edellytyksiä siihen? Eihän meillä juurikaan osata edes venäjän kieltä eikä varsinkaan ymmärretä Moskovan aivoituksia, vaikka me niin uskomme ja luulemme. Paljon parempaa asiantuntemusta löytyisi jo heti etelärajan takaa Virosta ja Latviasta, joissa neljännes tai kolmannes asukkaista on aitoja venäläisiä. Mutta Tallinnan ja Riian hallitukset eivät halua koskea EU:n Venäjä-suhteisiin viiden metrin kepilläkään. Siellä tiedetään liiankin hyvin, ettei nukkuvaa karhua kannata herättää. 

Miten Venäjä on onnistunut tekemään Suomesta eräänlaisen etujensa ajajan EU:n piirissä? Ilmeisesti Moskovassa on jo ajat sitten pantu merkille, että Suomessa yhä edelleen pelataan sisäpolitiikkaa Moskova-kortilla ja hoidetaan asioita Pietarin tien kautta. Toivottavasti Halonen ja kumpanit ovat kuitenkin saaneet Venäjän presidentin Vladimir Putinin ymmärtämään, että Suomi ei ole mikään Venäjän asianajaja EU:n piirissä. Venäjä on yrittänyt ajaa Suomen avulla mm.viisumivapautta EU-matkailussa. Mutta Suomen etuna on torjua viisumivapaus mahdollisimman pitkään. Meillähän on EU-maista pisin raja Venäjän kanssa. 

On erittäin hyödyllistä ottaa välillä selvää, mitä venäläiset oikeasti ajattelevat meistä suomalaisista. Vasta tämän tiedon pohjalta voi harjoittaa menestyksellistä yhteistyötä. Me kuvittelemme mielellämme, että suomalaiset ovat venäläisten silmissä nopeita ja nokkelia eksperttejä, eräänlaisia IT-insinöörejä, jotka löytävät ratkaisun hetkessä mihin tahansa tekniseen ongelmaan – poliittisista nyt puhumattakaan. 

Mutta mainio Venäjän tuntija Ilmari Susiluoto osoittaa tuoreimmassa kirjassaan (Takaisin Neuvostoliittoon. Venäläisen huumorin täydellistäminen. Jyväskylä 2006), että totuus on täysin toisenlainen. Venäläiset nimittäin sanovat, että suomalaiset ovat maailman hitaimpia, hiljaisimpia ja vaatimattomimpia ihmisiä, kohteliaasti sanottuna hieman yksinkertaisia tšuhnoja. Niinpä suomalaisista on kautta aikojen ollut helppo kouluttaa ns. käyttökelpoisia, hyväntahtoisia hölmöjä Moskovan ja Pietarin vallanpitäjien kulloisiinkin tarpeisiin. 

Introvertti, sisäänpäin kääntynyt suomalainen katsoo toisen kanssa puhuessaan omia kenkiään. Ekstrovertti, juopunut, ulospäin suuntautunut suomalainen katsoo toisen kanssa puhuessaan hänen kenkiään. Tällaisia venäläisten huomioita suomalaisista on Ilmari Susiluoto merkinnyt mainioon kirjaansa. 

En tiedä toista maata, jossa entisen sortajavaltion yksinvaltias keisari seisoisi valtakunnan paraatipaikalla niinkuin Helsingin Senaatintorilla. Tuhannet idästä ja lännestä tulevat turistit ihmettelevät tuota patsasta joka päivä äimän käkenä. Varsinkin puolalaiset ovat kauhuissaan. Tämä Aleksanteri II:han tunnetaan pyövelinä, joka hukutti Varsovan kapinan vereen. Suomalaiset ministerit ja professorit käyskentelevät päivittäin torilla tsaari Aleksanterin saappaiden juuressa ja pitävät tilannetta aivan luonnollisena. Kuitenkin keisarien kuvat pantiin Venäjällä pois näkösältä jo yli 80 vuotta sitten. Leninin patsaitakin on korjattu talteen jo viime vuosituhannelta lähtien, Lenin-museoitakin on suljettu olan takaa Mutta ei hätää - sellainen löytyy vielä Suomesta Tampereelta. 

Ilmankos meitä pidetään hitaina, hiljaisina ja vaatimattomina, uskollisina vähässä. Monet meistä eivät ole vieläkään noteeranneet vuoden 1917 mullistuksia, toiset kieltäytyvät uskomasta, mitä tapahtui vuonna 1991. Kovin monet unohtavat, että Suomi ei ole enää yksin näillä raukoilla rajoilla, vaan vuodesta 1995 osana yhteistä Eurooppaa. 

Siitäpä syystä meillä on nyt uudellakin vuosituhannella vaikea ottaa kriittiseen tarkasteluun suomettuneisuuden ajan tapahtumia. Ilmari Susiluoto on ilmeisesti oikeassa väittäessään, että Suomi ja Valko-Venäjä ovat ainoat itäisen Euroopan maat, joissa poliittinen eliitti säilytti asemansa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. 

Tämä selittää esimerkiksi sen, miten nuivasti valtamediassa on sivuutettu Jukka Seppisen uusi ja perusteellinen tutkimus Karjala-kysymyksestä (Menetetty Karjala? Karjala-kysymys Suomen politiikassa 1940-2000. Hämeenlinna 2006). Meillä ei vieläkään näköjään haluta muistella, miten Suomi nukahti vuonna 1991, jolloin Baltian maat hoitivat loistavan tilannetajunsa ja todellisen Venäjän-tuntemuksensa avulla oman aluekysymyksensä kerralla kuntoon. Suomi jähmettyi taas kerran tsaarinaikaiseen kumarrukseen Pietarin suuntaan. 

Yleisradiolta alkavat loppua rahat. Enää ei ole varaa lähettää lyhytaalto-ohjelmia kaikkialle maailmaan. Tähän saakka halvoilla maailmanradioilla on voitu kuunnella jopa venäjän kielellä Suomen ääntä ja suomalaisia näkemyksiä Venäjän kaukoidässä saakka. Näissä lähetyksissä on kerrottu ohi diplomaattisen pokkuroinnin, mitä Suomessa oikeasti ajatellaan Putinin Venäjän demokratiakehityksestä. Ohjelmien kuuntelijat ovat myös saaneet tietää, ettei suomalaisille ole yhdentekevää, miten Venäjän federaation sydänmailla asuville suomensukuisille kansoille käy. Olen ollut panemassa alulle ja kehittämässä noita lähetyksiä. Jos jossakin niin Venäjällä tarvittasiin oikeaa tietoa Suomesta ja suomalaisten ajatuksista. Siksi olen murheellinen ohjelmien vaikenemisesta. 

Timo Uotila on vapaa toimittaja, joka on työskennellyt mm. Yleisradiossa. 
 

Timo Uotila
Hiidenkiventie 22 A / 00730 Helsinki / Finland
Phone +358-9-3865416, 050-5378924
timo.t.uotila@kolumbus.fi
 
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!