Honkasalo Sari 
Professorin ääni kuuluu korkeakoulun ulkopuolelle

Pekka Pihlanto on lapsuudesta asti viettänyt kesiään Velkuan Palvassa Riihimäen tilalla, jopa yhden talvenkin ollessaan äitinsä kanssa talvisodan aikana "sotaa paossa". Velkuaa hän pitää erinomaisena kesänviettopaikkana. 

Lomakuntansa asioiden hoitoon Pihlanto ei ole kuitenkaan halunnut liiemmälti lähteä mukaan, paitsi että oli Palvan meritaisteluhankkeen työryhmässä suunnitteluapuna. 

– Mieluummin menen Velkuaan juuri silloin, kun haluan asiallisista asioista eroon, hän toteaa. 

Kunnan rakennusasioihin hän kuitenkin jokin aika sitten puuttui, kun katsoi Palvan maalaismaisemaan Tuomolan alueelle myönnetyn poikkeusluvan olleen väärin perustein tehty. Valitus meni myös läpi ja aluetta ollaan nyt kaavoittamassa. 

Velkuassa on kunnallispolitiikassa vasta viime vuosina päästy äänestämään valtuuston jäsenistä, aiemmin valinta tehtiin sopuvaalilla. Pihlannon mielestä aiempi konsensusajattelu haiskahtaa epämääräiseltä, sillä maan hiljaisten ääni ei silloin aina kuulu. 

– Totta silti on, että pienessä yhteisössä vaatii melko paljon nostaa kritiikin ääni. 

Hän toivoisi kuntaa kehitettävän maltillisesti ja kohtuullisesti ottaen huomioon alkuperäisen asutuksen ja luonnon. Ylilyöntejäkin on joskus tapahtunut, Pihlanto muistelee esimerkiksi Jorma Rotkon kovia suunnitelmia perustaa Velkuanmaahan pienlentokenttä, golfkenttä ja vedenalainen ravintola. 

– Siihen voi sanoa, että onneksi tuli lama. Nyt Velkuanmaassa toimiva kievari on ihan positiivinen ja hyvä esimerkki yritystoiminnan kehittämisestä saaristossa. 

Velkuassa Pihlantoa kiinnostaa erityisesti sen historia, josta hän on ammentanut tietoa isoisältään ja vieläkin Palvassa asuvalta tädiltään. 

Riihimäen tilalla historia on lähellä. Yhdeksi mielipaikoistaan Pekka Pihlanto mainitseekin peräti 250 vuotta vanhan savusaunan, jonka kaltaisia löylyjä ei muualta löydy. Kiukaalla on kokoa neljä neliötä ja vanhalla parvella on olkia kuten ennen vanhaan. 

– Kun on pitkään ollut jollakin paikkakunnalla, on nähnyt myös, miten väistämätön muutos on tapahtunut. Muistan millainen idylli Velkuassa joskus oli, mutta toisaalta onhan sitä mukava nyt mennä Palvaan lossilla. 

Vaikka eläkeikäkin on jo muutaman vuoden päässä, ei Pekka Pihlanto ole harkinnut kokonaan Velkuaan muuttamista. 

– Olen kuitenkin sen verran tottunut urbaaniin elämään että pimein syksy ja talvi Velkuassa olisi liikaa. Kulkeminenkin olisi hankalaa, kun ei ole tullut aikanaan ajokorttiakaan hankituksi. 

Pekka Pihlanto on syntynyt Porissa, mutta muutti isän työn vuoksi Turkuun 16-vuotiaana. Muutto sopi hyvin, koska Turku oli yliopistokaupunki ja lähempänä Velkuaa kuin Pori. 

Vuonna 1960 ylioppilaaksi kirjoittanut Pihlanto meni Turun kauppakorkeakouluun, vaikka kaupallinen ala ei erityisesti kiinnostanutkaan. Ekonomiksi valmistuttuaan hän työskenteli verotarkastajana ja suoritti ohessa jatko-opintoja. 

Koska ei silti halunnut liike-elämän oravanpyörään, Pihlanto haki kauppakorkeakoulun assistentin virkaan. Siitä hän yleni pikku hiljaa ja on nyt toiminut vuodesta 1985 laskentatoimen professorina. Kirjanpidon ja budjetoinnin numerotiedon rinnalle Pihlanto on nostanut myös päätöksenteon inhimillisen puolen. 

– Eräs kollega sanoi kerran, että olen tehnyt laskentatoimen itseni näköiseksi. Minua alkoi kiinnostaa myös päätöksentekijä ja päätöksenteko eli soveltaa ihmistä ja ihmiskäsitystä laskentatoimeen, miten ihmiset suhtautuvat ja ajattelevat budjettia laatiessaan. 

Pihlannon soveltama ihmiskäsitys juontaa filosofi Lauri Rauhalan holistiseen ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihmisessä on kolme ulottuvuutta: kehollisuus, tajunnallisuus ja situationaalisuus eli jossakin tilanteessa oleminen. Ne ovat koko ajan vuorovaikutuksessa toisiinsa ja niiden avulla voi ymmärtää ihmisen käytöstä monessa. 

Tätä ajattelua Pihlanto on soveltanut niin omassa tieteenalassaan kuin muussa toiminnassaan. 

Tätä muuta toimintaa on erityisesti mielipidekirjoittelu oman alan lehtiin sekä sanomalehtiin. 

Pekka Pihlannon nimen on saattanut nähdä kirjoituksissa, jotka koskevat niin Natoon liittymistä, johtajien optioita, huumepolitiikkaa, tietokoneaikaa kuin terrorismiakin. 

– Ihmisten asioihin liittyvästä päätöksenteostahan niissäkin kaikissa on kyse. Vaikka kyllä joku joskus on ihmetellyt, miten laskentatoimen professori voi kirjoittaa pehmeistä asioista kuten tunneälystä. 

Pihlanto haluaa mielipidekirjoituksillaan ja kolumneillaan osaltaan toimia vastaan sitä joskus heitettyä väitettä, että korkeakouluväki vain on norsunluutornissaan tuhertamassa omiaan eikä ymmärrä muusta kuin omista ammattiasioista. 

Kolumnisti Olli Kivinen on myöntänyt joskus tuntevansa kirjoittavansa kuin mustaan aukkoon. Pihlannolla on positiivisempi käsitys asiasta. 

– Palautetta tulee aina joskus, ja silloin huomaa, että kyllä niitä kirjoituksia luetaan. Uskon myös, että se mitä ihminen lukee, vaikuttaa hänen tajuntaansa. Joku ajatuksenpoikanen saattaa jäädä mieleen muhimaan ja tulee ehkä joskus jossain muodossa myös ulos, Pihlanto toteaa.