|
Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellinen osasto hylkäsi vuonna 1937 Israel-Jakob Schurin esitarkastetun ja väitöstilaisuuteen asti edenneen väitöskirjan ilmeisesti poliittis-rasistisin perustein (HS 11.1.). Asia on nyt nostettu julkisuudessa uudelleen esille ja ehdotettu työn hyväksymistä jälkikäteen.
Yliopiston taholta on tullut ristiriitaista tietoa siitä, onko hyväksyminen enää mahdollista. Eräs argumentti hyväksymistä vastaan kuuluu olevan se, että saattaa olla vaikea myöntää tutkintoa henkilölle, joka on kuollut. Muualla maailmassa kunnianpalautus on kyllä onnistunut.
Eräs vaihtoehto olisi promovoida Schur poissaolevana kunniatohtoriksi kyseisen tiedekunnan seuraavassa promootiossa. Promootioperinne on kyllä vanha ja kankea, mutta tuntuu tekosyyltä väittää, että tällainen menettely olisi mahdoton.
Vaikka ennakkotapausta ei olisikaan, on tärkeää, että virhe myönnetään ja vääryys oikaistaan, eikä pidetä kiinni muotoseikoista. Kenen etua Schurin kunniatohtoriksi valitseminen loukkaisi - millä perusteella siitä voisi valittaa?
Kun asia on nyt tullut julkisuuteen, luulisi olevan yliopiston edun mukaista vähentää imagotappiot minimiinsä korjaamalla virhe ripeästi.
Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku
|