|
Puhemies Paavo Lipponen kehottaa maatamme ratifioimaan pikaisesti EU:n perustuslakisopimuksen (SK 9/2006).
Perustuslakisopimuksen sisältöä ja sen vaikutuksia pienen jäsenmaan kannalta olisi kuitenkin hyvä pohdiskella vielä tässäkin vaiheessa. Esimerkiksi EU:n päätöksenteon parempi sujuvuus ei suinkaan ole välttämättä aina pienen maan etu: joudumme uuden perustuslain voimaan tultua nielemään yhtä ja toista kitkerää. Mitään kiirettä liputtaa tällaisen - epäilemättä kyllä toteutuvan - uudistuksen puolesta ei pitäisi olla.
Itse asiassa Suomen ratifiointipäätös tai sen lykkääminen on muille EU-maille todennäköisesti varsin yhdentekevää. Ja vaikka ei olisikaan, onhan meillä ollut varaa EU-maiden yleisestä linjasta poikkeamalla heittäytyä silmätikuksi YK-mandaattia koskevalla vaatimuksella EU:n rauhanturvaamistoiminnassa ja pidättäytyä Nato-jäsenyydestä.
Kansalaiset kaipaisivat poliittisen eliitin esittämiin perusteluihin nykyistä enemmän sisältöjen pohdiskelua ja myös tiettyä johdonmukaisuutta.
Pekka Pihlanto
Turku
|