Kun Saarisen Jussi lampunlasin rikkoi.
Vaikka kesäloma maalaistalossa oli kaupunkilaispojille monella
tavalla mielenkiintoista ja vaihtelua tarjoavaa aikaa, kavereiden puute
näiden 1940-luvun loppupuolen ja 1950-luvun alun kesälomien aikana
joskus pitkästytti. Muutamana kesänä kuitenkin sattui sellainen
merkkitapaus, että luokkatoverini ja naapurini Saarisen Jussi saapui
Velkualle. Jussi asui Hallitalossa samassa kerroksessa kuin mekin ja kävimme
molemmat Porin lyseota samalla luokalla.
Väkeä kuin puskiaispesässäIsoisän eli Pappan kanssa lähdemme Jussia vastaan Palvan kaupan rantaan, joksi Kirkon lahdessa olevaa osuuskaupan laituria kutsuttiin. Postimoottorin saapuminen on merkittävä tapahtuma palvalaisten päivärutiineissa. Ennen pitkää Pietilän Valden kalastajamoottori eli Klipperi, kuten Pietilän Pentti sen on ristinyt, ilmestyy Torkasluodon takaa keula on koholla Valden painosta. Paatissa istuu postisäkkien lomassa myös Jussi kalpean näköisenä.Jussin noustua laiturille, syy kalpeuteen selviää. Matkapahoinvointi on yllättänyt pojan Anderssonin linja-auton takaosassa, missä äijät siihen aikaan vetelivät hartaasti tupakkaa. Matka Porista Turkuun on sujunut vielä kunnialla. Huomattuaan pojan aterian tulleen ylös, "Antresson" oli pysäyttänyt auton ja tullut katsomaan. "Mikä mies sinä olet, kun et mitään puhu", ihmettelee kuski. Vasta kun takaovi oli saatu auki ja Jussi tyhjentänyt poskensa maantien ojaan, puhumattomuuden syy oli selvinnyt. Valden Klipperissä Teersalosta Palvaan matkattaessa Jussi on vaivihkaa liotellut tuhraantunutta sadetakkiaan meressä. Riihimäen avarassa tuvassa sitten kuitenkin istutaan hetken kuluttua ja Pappa selostaa, kuten tapoihin kuuluu, keitä muita oli postiveneellä tullut ja keitä oli vastassa. Väkeä hääräsi rannassa kuin "puskiaispesässä" luonnehtii Pappa. Jussia rupeaa tämä ampiaista tarkoittava outo sana naurattamaan varsinkin kun hän on kuullut Pappan sanoneen "pussiaispesässä". Vanhempien ihmisten puheille ei kuitenkaan sovi nauraa, joten meidän on rynnättävä nauruamme pidätellen ulos. Majoitumme kolmisin niin sanottuun uuteen vinttikamariin, josta on hieno näköala kotopellolle ja sen takana nousevalle Papinvuorelle - vasemmalla on Pietilän navetta ja oikealla Herralan päärakennus. Uni ei tahdo tulla, koska puhuttavaa riittää. Oman osansa yöunesta haukkaavat Valitut Palat, joita vintillä on useita vuosikertoja. Siinä on lehti, joka ei ole muutamassa vuodessa vanhentunut yhtään. Se meistä, joka herää aamulla ensimmäisenä saa puhaltaa pienellä torvella aamuherätyksen. Jussi käy tämän ensimmäisen vierailun lisäksi
muutaman kerran uudelleen luonamme Velkualla. Varhaisimpien käyntien
muistot sulautuvat yhteen ikään kuin kyseessä olisi yksi
ja sama vierailu. Tämä on muistin ominaisuus: muisti rakentaa
pienistä sirpaleista mahdollisimman loogisen tuntuisen kokonaisuuden,
jota muistin haltija harvoin itse epäilee.
Löylyssä ja öljylampun valossaVähintään kerran viikossa lämmitetään talon vanha savusauna. Jussi, Matti ja minä saamme ensimmäisen saunavuoron. On juuri satanut rankasti, joten saunan lähellä olevassa alhossa on runsaasti vettä. Juoksemme sinne räpiköimään ja taas takaisin löylyyn lämmittelemään. Tätä kestää aikansa. Lopputulos havaitaan kun seuraava saunavuoro kiipeää lauteille: kiuas tuskin pihahtaa. Isä-Niilo antaa meidän kuulla kunniamme. Se saunan rauhoittavasta ja mielentyyneyttä antavasta vaikutuksesta sillä kertaa.Heinäkuun loppupuolen ilta voi olla jo aika pimeä. Niinpä
salissa on sytytetty öljylamppu. Lampun valoa tuijotellessaan Jussille
tulee mieleen kokeilla lampunlasin lämpötilaa. Hän koskettaa
kostutetulla sormenpäällään lasia sillä seurauksella,
että siihen muodostuu sormenpään kokoinen reikä. Isä-Niilo,
joka saattaa joskus kiivastuakin, ei kuitenkaan pahemmin hermostu - ymmärtää
kai, että sormen polttamisessa on jo rangaistusta tarpeeksi. Seuraavana
päivänä saamme lähteä osuuskauppaan, joka onneksi
sijaitsee vielä Palvassa. Ostoslistassa on ennen kaikkea yksi Matador
15 -lampunlasi. Muistamme vieläkin tämän Matador-tuotteen,
vaikka tiedolla ei olekaan nyky-yhteiskunnassa mitään käyttöä.
Punakonttia maistamassaInnostumme kalastuksesta, nimenomaan iskukoukku- ja rysäkalastuksesta. Uistinta on vedetty soutuveneen perässä niin kauan kuin muistan. Saatoimme kiertää soutaen koko Palvan sopivan sateen jälkeisen sään sattuessa. Nyt löydämme Länsiaukolle avautuvan Metsäpellonlahden, jonka ristimme paremmin tarkoituksiamme kuvaavaksi Kalalahdeksi. Seutu on vielä neitseellistä - ei merkkiäkään asutuksesta. Raahaamme Kalalahdelle vintiltä löytyneen vanhan pikkurysän ja laskemme sen lahden matalaan ruo'oista vapaaseen keskikohtaan. Viritämme myös pohjamutaan työnnettyyn seipääseen kiinnitetyn iskukoukun.Pyydykset saattaa laskea ja kokea kahlaamalla. Pyydyksiä kokemaan tullessamme voimme jo rannalta nähdä onko iskukoukun kela purkautunut, mikä on merkkinä kalan iskemisestä koukkuun. Samoin saatamme osittain veden pinnan yläpuolelle kohoavaa rysää kohti kahlatessamme monesti havaita sen alkavan lupaavasti täristä pakoon yrittävän hauen tai "punakontin" voimasta. Rysä vain on niin vanha, että saaliimme pääsee usein puskeutumaan lahonneen kudoksen läpi. Kyllä saalistakin saadaan ja vaadimme, että ensimmäinen punakonttimme on paistettava. Meidän pitää itse todeta punakontin syömäkelvottomuus, jota aikuiset ovat meille tolkuttaneet. Mudalta se maistuu ja pienen pieniä ja suuriakin ruotoja on tuhottomasti. Kissan eteen saalis sitten päätyykin. Seuraavana kesänä meitä odottaa iloinen yllätys. Pappa on kutonut pitkinä talvi-iltoina uuden pikkurysän. Nyt kalat pysyvät rysässä ja saalista tulee. Kyllä kelpaa palata Kalalahdelta hauki ja muutama ahven lepänoksaan pujotettuina. Monesti kajautammekin vaikkapa Kulkurin valssin metsän läpi kiiruhtaessamme. Vastaantulijoita ei koskaan ole - Tuomolan alueesta ei ole vielä tietoakaan - joten ei tarvitse hävetä muita ihmisiä: emmehän me olisi julkisesti ryhtyneet laulamaan. Pappa sattuu sentään kerran kuulemaan ja toteaa huvittuneena: "Poja pistivä valssiks". Sittemmin Turun kauppakorkeakoulussa opiskellessamme Jussi ja minä saatoimme illan vanhetessa kajauttaa rämäkän yhteislaulun. Nyt laulut olivat kuitenkin toisenlaisia kuin Kalalahdelta palattaessa. Pekka Pihlanto
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
o