Vartia ei suoraan ehdottanut tätä, mutta jo se, että hän nosti asian esiin, on paljon puhuva teko hänen asemassaan olevalta. Idea on perustuslain vastainen ja ristiriidassa demokratian perusteiden kanssa. Demokratiaan kuuluu, että vaikka kansa olisi kuinka "tyhmää", sillä on valta valita edustajansa. Tämän periaatteen romuttaminen voisi johtaa vielä vakavampaan syrjintään jatkossa. Demokratiaan kuuluu myös äänestämisen vapaaehtoisuus. Jos nuoria ei politiikka kiinnosta, sitä ei kannata heille väkisin tuputtaa. Kiinnostus yhteisiin asioihin kehittyy monilla vasta iän myötä. Hayekin ja Vartian pelko on kuitenkin todennäköisesti perusteeton. Ihmiset eivät välttämättä äänestä samanikäisiä ja virkamiehet virkamiehiä. Ikä on vain yksi äänestyskäyttäytymiseen vaikuttava tekijä. On sekä eläkeläisten että poliitikkojen aliarvioimista olettaa, että he ajavat yksisilmäisesti omaa ja ikäryhmänsä etua. Meillä tulee varmasti jatkossakin olemaan "sailaksia", jotka osoittavat ongelmat ja niiden demokratiaa kunnioittavat ratkaisut. Poliitikot tulevat ne toteuttamaan, vaikka vastentahtoisestikin. Siten Hayekin ja Vartian odottamat katastrofit vältetään demokratiaa romuttamattakin. Pekka Pihlanto
|
Palautetta |
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20050214 (20050214) o
o AJK kotisivu