|
Maamme yliopistoissa
asetetaan vuotuiset tavoitteet perustutkintojen ja tohtorintutkintojen
määrille. Näiden tavoitteiden perusteella yliopistot saavat
huomattavan osan budjettirahoituksestaan. Alle puolet yliopistoista saavutti
tohtoritavoitteensa viimeksi kuluneen kolmivuotiskauden aikana (TS 3.8.).
Tämä yliopistojen toiminnan tehokkuuden parantamiseen tähtäävä
järjestelmä on siitä erikoinen, että tutkintojen perusteella
tulevista rahoista huomattava osa saadaan pelkästään tavoitteiden
korkeuden mukaan. Tästä syystä yliopistoille syntyy kiusaus
esittää epärealistisen korkeita tavoitelukuja, varsinkin
kun tavoitteiden alittaminen ei johda varojen takaisin perintään.
Rahoja ei tietenkään olisi mielekästäkään
vaatia takaisin, sillä seurauksena olisi katastrofi: yliopistojen
budjetit heilahtelisivat vuosittain rajusti. Henkilöstöä
jouduttaisiin lomauttamaan jatkuvasti, mikä aiheuttaisi sietämätöntä
haittaa yliopistojen toiminnalle.
Turun Sanomien uutisessa mainitaan, että järjestelmä
on saanut osakseen raskasta kritiikkiä, mutta sille ei ole toistaiseksi
esitetty vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja on kyllä esitetty, mutta opetusministeriö
on mieltynyt tähän malliin siitä huolimatta, että sillä
on monia vakavia haittavaikutuksia. Nykyistä selväjärkisempi
olisi järjestelmä, jossa perusrahoitus annettaisiin yliopistojen
suhteellisen hitaasti muuttuvien todellisten volyymilukujen - esimerkiksi
henkilökunnan ja sisään otettavien opiskelijoiden määrien
mukaan. Tehokkuuden tarkkailu ja hoitaminen voitaisiin järjestää
nykyistä paremmin laadun huomioon ottavalla tavalla. Pääasia
on, että luovuttaisiin suunnitelmien ja toiveiden palkitsemisesta,
mikä johtaa ylimitoitettuihin tavoitteisiin ja todennäköisesti
myös niihin pyrkimiseen tutkintojen laadusta tinkien.
Pekka Pihlanto
professori emeritus
|
o AJK kotisivu