|
Teemu Mäen
kissantappovideo on herättänyt tervetulleen keskustelun
taideteoksen suhteesta moraaliin (SK 23/04). Jos Mäen linjaa jatkettaisiin
niin seuraavaksi kai esitettäisiin taiteena ihmisen tappaminen. Entä
olisivatko Irakin vankilakuvat taidetta, mikäli tekijät olisivat
kutsuneet itseään taiteilijoiksi?
Kissan surmaaminen "taiteen vuoksi" rikkoo paitsi hyvän maun ja
elämän kunnioittamisen periaatteita, myös taiteen rajoja
siinä, että taide on tyypillisesti pelkillä symboleilla
operointia. Taiteilijat ovat kautta aikojen kuvanneet ihmisen julmuutta,
mutta eivät ole teostensa yhteydessä juurikaan itse toteuttaneet
sitä.
Osoittaa mielestäni yleisön halveksuntaa ja luovuuden puutetta,
jos symbolit eivät taiteilijalle riitä.
Pekka Pihlanto
Turku
|