|
Vastustaessaan
opetusministeriön kaavailemaa
Vastustaessaan opetusministeriön kaavailemaa yliopisto-opintojen
keston rajoittamista opiskelijat viittaavat toistuvasti sen akateemista
vapautta kahlitsevaan luonteeseen. Nykyistä varsin säätelemätöntä
opiskelua koskevat muutosehdotukset merkitsisivät heidän mukaansa
sivistysyliopiston loppua. Tämä on lähinnä edunvalvontaretoriikkaa.
Opetusministeriön ja valtiovarainministeriön huoli tutkintojen
pitkistä suoritusajoista on ymmärrettävä. Suoritusajat
lähentelevät liian usein kymmentä vuotta ja monet eivät
saa vuosittain kokoon yhtään opintoviikkoa. Akateeminen vapaus
ja sivistysyliopisto eivät voi tarkoittaa tätä. Keskeisenä
syynä hitaaseen etenemiseen on opiskelijoiden työssäkäynti.
Opintotuet eivät riitä ja lainaa ei haluta ottaa.
Opiskelijat tarjoavat ongelmaan lääkkeeksi opintotukien korotuksia.
Näin työssäkäynti vähenisi ja yhä useampi
voisi keskittyä opintoihinsa. Osa varmaankin tekisikin näin,
mutta yhteiskunnalla ei liene varaa lisätä oleellisesti panostuksia
tähän tarkoitukseen.
Liian vähälle huomiolle on jäänyt näkemys,
että opiskelu on yksilön henkilökohtainen investointi tulevaisuuteensa.
Opiskelemalla pääsee paremmin palkattuihin ja mielekkäämpiin
töihin. Siten on luonnollista, että näiden etujen saamiseksi
olisi tehtävä myös henkilökohtaisia taloudellisia uhrauksia.
Opiskelijat torjuvat lainarahoituksen todeten, että nykyisin valmistuminen
ei takaa työpaikkaa. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen,
joka juuri on valtiovallan keskeinen motiivi opiskeluaikojen lyhentämistavoitteelle
kuitenkin merkitsee, että työpaikkoja tulee lähiaikoina
vapautumaan huomattavassa määrin.
Akateemisen vapauden vastapainona pitäisi olla vastuu omasta opiskelusta.
Valtiovallan hieman tiukentunut ote opiskeluun on yritys saada akateeminen
vastuu palautumaan "muotiin". Sen seurauksena opiskelumotivaatio varmasti
yleisesti paranisi ja opintoajat lyhenisivät.
Opiskeluajan lyhentämisen ei tarvitse merkitä sivistystason
laskua. Pitkä kirjoillaoloaika ei automaattisesti merkitse kypsempää
ja työmarkkinakelpoisempaa maisteria kuin lyhyt - usein käy aivan
päin vastoin. Selvää on, että yliopistojen on pidettävä
kiinni tutkinnon laatutasosta niin, että maalailut "putkitutkinnosta"
ja pintapuolisen sivistyksen saaneista maistereista eivät käy
toteen.
Valtiovallan kaavailemat toimenpiteet opintoaikojen järkeistämiseksi
eivät toimi vain valtiontalouden ja siten veronmaksajien sekä
sosiaaliturvan nauttijoiden hyödyksi. Niiden motivoimina kohtuullisessa
ajassa valmistuneet opiskelijat saavat itselleen suuren edun verrattuna
siihen, että he olisivat kuluttaneet aikaansa rutiinitöissä
ja yhä vasenmielisemmiksi käyvien pitkittyneiden opintojen parissa.
He pääsevät nopeasti ansaitsemaan palkkaa ja kerryttämään
itselleen eläkettä. Samalla opiskelun rahoitustarve jää
pienemmäksi kuin pitkään opiskelevilla. Kohtuullisessa ajassa
tutkintonsa suorittanut myös antaa itsestään työtä
hakiessaan vakuuttavamman kuvan kuin vuosikausia yliopistossa viihtynyt
ja tavoitteellisesta toiminnasta vieraantunut.
Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK kotisivu