Tuskin oli toivuttu Enronin ja eräiden muiden yhdysvaltalaisten yritysten
kirjanpitoskandaaleista, kun Euroopassa ilmeni hieman saman tyyppisiä
tapauksia, Skandia Ruotsissa ja Parmalat Italiassa. Yhteistä näille
kaikille oli yritysjohdon epäeettinen ja suorastaan rikollinenkin
käyttäytyminen. Vastaavaa ei onneksi ole tapahtunut Suomessa
ja monet ovat sitä mieltä, että se ei olisi täällä
mahdollistakaan. Kuitenkin meilläkin on ollut viime vuosina aihetta
puhua yritysjohdon ahneudesta. Muun muassa liiallisuuksiin ryöstäytyneet
optiokäytännöt ovat esimerkki tästä. On myös
väitetty, että viimeaikaiset laajat irtisanomiset olisivat osoittaneet
jonkinlaista piittaamattomuutta henkilöstöstä. Kieltämättä
vanhoista patruuna-ajoista, jolloin henkilökunnasta huolehdittiin,
on nykyisessä neljännesvuositaloudessa etäännytty varsin
kauas.
Globalisoituminen taustalla?
Mistä tässä kaikessa on oikein kysymys? Yritystoiminnan
globalisoituminen neljännesvuositalouksineen, shareholder value-ajatteluineen
ja optiokäytäntöineen on varmasti eräs selittävä
tekijä. Osakeyhtiömuotoisten yritysten johto joutuu nykyisin
pitämään ensisijaisesti huolta omistajien edusta, jonka
mittarina ovat yhtiön osakekurssit. Amerikkalainen rahoitusteoria
rantautui meillekin ja toi mukanaan tällaisen ajattelutavan. Äskettäin
esitetyssä yritysskandaaleja ruotivassa televisio-ohjelmassa ruotsalainen
haastateltava totesi, että Yhdysvalloissa rangaistukset yritysrikoksista
ovat aivan toista luokkaa kuin Pohjoismaissa. Hänen mukaansa olisi
pitänyt ottaa sieltä koko paketti, eikä vain parhaita paloja.
Oikeusjärjestelmää ei tietenkään voida niin vain
muuttaa, mutta aina olisi syytä harkita nykyistä tarkemmin, miten
aivan erilaisesta kulttuurista lainattu idea istuu omaan kulttuuriin.
On pakko todeta, että optiokäytäntöjä sovellettiin
meillä löysemmin kuin Yhdysvalloissa. Samoin niiden epäkohtien
tunnustaminen ja johtopäätösten teko vei maassamme kauemmin.
Vasta nyt ollaan meilläkin vähentämässä optioiden
osuutta johdon palkitsemisessa ja kohtuullistamassa niiden ehtoja. Vahinkoa
on jo kuitenkin ehtinyt tapahtua, sillä johtajien eettisten valmiuksien
epäily ja heidän leimaamisensa ahneiksi ei ole vähäinen
asia. Yritysmaailma kärsinee vielä pitkään menetetystä
maineestaan esimerkiksi työsopimusmarkkinoilla.
Kun ylilyöntejä tapahtuu - millä alalla tahansa - pelkästään
ympäristötekijöiden muutokset eivät kuitenkaan selitä
kaikkea. Siten globalisaatio siihen liittyvine käytäntöineen
ei ole yksin "syyllinen" yritysmaailman etiikkaongelmiin. Yritysjohtajat
ja muutkaan ihmiset eivät ole ajopuita, joita olosuhteet vain pyörittävät,
vaan heillä on periaatteessa aina valinnan mahdollisuus. Tässä
tullaan kysymykseen yksilön eettisestä ryhdistä. Mikä
sitä on rapauttanut?
Vapautta ilman vastuuta
Vaikuttaa siltä, että ajattelutavat ovat vähitellen muuttuneet
niin, että rajoittamaton oman edun tavoittelu koetaan varsin luonnolliseksi
"olemassaolon taistelussa", joka on hyvinvoinnin lisääntymisestä
huolimatta kiristynyt. Yhä vähemmän näyttää
esiintyvän yhteisöllistä ajattelua, jossa myös muiden
etu ja odotukset otettaisiin huomioon. Olen omalla kohdallanikin havainnut
merkkejä tällaisesta asennemuutoksesta.
Mitä yhteiskunnissa on oikein tapahtunut? Yksilön vapauksista
on tehty eräänlainen "automaatti", joka koko ajan enentää
tätä jokaisen hyvää. Kaikkinainen sääntely
koetaan pahaksi: se ei sovi talouselämään, eikä myöskään
rajoittamaan omaa parastaan etsivää yksilöä. Ennen
oli kahlitsevia rajoitteita, aivan liikaakin, mutta nyt lähestytään
toista äärimmäisyyttä. Monella ei ole enää
sisäisiä käyttäytymisen mekanismeja, jotka hillitsisivät
ylilyöntien uhatessa. Kasvatuksen ja koulutuksen auktoriteetit on
pantu viralta. Muun muassa siitä syystä ei aina enää
tiedetä tai välitetä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Vapautta on lisätty, mutta samalla vähennetty vastuuta tai poistettu
se kokonaan käsitevalikoimasta.
Ainakin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa tässä lienee samalla
kysymys myös hyvinvointivaltion kriisistä. Yhä useampi toimii
yhteiskunnassa omasta halustaan vapaamatkustajana ja vaatii vain lisää
etuja, kun muillakin on. Ei ole niin hämmästyttävää,
jos hyväosainen veronmaksaja huokailee taakkansa alla ja moni ottaa
osansa ainakin silloin kun laillisen rajoissa oleva tilaisuus tarjoutuu
- joillakin omatunto venyy tuon rajan ylikin.
Jotakin on tehtävä, vaikka yksilön on vaikea vastustaa
yhteiskunnallisia muutosvirtoja. Vanhemmilla, opettajilla, poliitikoilla,
tiedotusvälineillä ja muilla vaikuttajilla on luonnollisesti
erittäin suuri vastuu. Miltään ryhmältä ei pitäisi
enää viedä toimintaedellytyksiä.
Mikään yksittäinen toimenpide ongelmien ratkaisemiseksi
ei ole riittävä, vaan on edettävä monella alueella
samanaikaisesti. Me kaupallisen koulutuksen saaneet ymmärrämme,
että tarvittaisiin kokonaisvaltaista strategiaa. Mitkä kaikki
tahot osallistuisivat sen kehittelyyn? Tätä mietittäessä
jokainen voi kuitenkin jo aloittaa oman tonttinsa osalta. Esimerkki on
tunnetusti hyvä keino vaikuttaa.
Pekka Pihlanto
professori (emeritus)
Turun kauppakorkeakoulu
Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus
|
o AJK kotisivu