|
Opetusministeriö
on pyytänyt yliopistoilta lausunnot yliopistolain muutosehdotuksesta.
Ehdotuksessa esitetään muun muassa siirtymistä kaksiportaiseen
perustutkintorakenteeseen sekä tehdään yliopistojen ja yhteiskunnan
välistä vuorovaikutusta koskevia tarkennuksia yliopistojen tehtäviä
ja hallintoa koskeviin säännöksiin.
Yliopistojen taloushallinnon osalta ehdotetaan, että yliopistot
saisivat hoitaa tiettyjä ulkoisista lähteistä saamiaan varoja
erillään valtion talousarviossa myönnetyistä varoista.
Tähän liittyisi oikeus tehdä niitä koskevat oikeustoimet
omissa nimissään.
Edelleen esitetään, että yliopistojen ja muun yhteiskunnan
välisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi hallitukseen on aina
valittava vähintään yksi ulkopuolinen henkilö. Enimmäismäärä
ulkopuolisia olisi edelleen kolmasosa jäsenistä. Vaalikollegion
sijasta hallitus valitsisi rehtorin. Rehtorilta vaadittaisiin kykyä
toimia "yritysjohtajan kaltaisissa tehtävissä" sekä lisäksi
vahvoja henkilöstön johtamistaitoja. Näiden muutosten jälkeen
yliopistojen uskotaan hoitavan entistä paremmin kolmannen tehtäväalueensa
eli yhteiskunnallisen palvelutehtävän.
Ulkopuolelta saatujen varojen hoitamista koskeva muutos olisi melkoinen
periaatteellinen askel yliopistojen taloudellisen autonomian suuntaan,
mutta yliopistopiireissä on vaadittu vieläkin väljempiä
suitsia. Voidaan arvioida, että nyt esitettävästä muutoksesta
olisi hyötyä yliopistojen toiminnalle.
Opetusministeriö on aikaisemminkin tähdentänyt ulkopuolisten
merkitystä yliopistohallinnossa. Nykyisen lain mukaan rehtoriksi voidaan
valita yliopiston ulkopuolinen henkilö (tohtori tai professori). Jos
ulkopuolisten osallistumisella hallitustyöskentelyyn onnistutaan luomaan
toimivia yhteistyösuhteita yritysten kanssa, järjestely voisi
koitua hyödyksi kummallekin osapuolelle.
Mikäli kuitenkin kuvitellaan, että yritysjohtajilla on jotakin
sellaista osaamista, jolla yliopistojen hallitustyöskentelyä
selvästi kohennetaan tullaan pettymään, sillä yliopistojen
toiminta on jatkossakin luonteeltaan aivan erilaista kuin yritysten. Yliopistomme
ovat edelleen "pykälävetoisia" valtion laitoksia, joissa ei voida
toimia niin suoraviivaisesti tulosvastuullisen johtajan päätöksin
kuin yrityksissä - eikä tähän pidä pyrkiäkään.
Ulkopuolisten jäsenten ongelma on muun muassa se, että taustansa
mukaisesti he ymmärtävät puutteellisesti yliopiston hallintokulttuuria
ja toimintatapoja. Voidaan myös kysyä, olisiko näillä
jäsenillä välttämättä edes aikaa ja todellista
halua omaksua itselleen oudontyyppisen asiantuntijaorganisaation hallintotapaa.
Yliopistot ovat tähän mennessä valinneet hallituksiinsa
vain rajoitetusti ulkopuolisia, mutta tämä ei suinkaan merkitse
sitä, että yliopistot eivät ymmärtäisi yhteiskunnan
etua - ja omaansa. Yhteistyötä tehdään pääasiassa
muualla kuin hallitustasolla. Yhden ainoan pakollisen ulkopuolisen jäsenen
vaikutusta edellä tarkastellussa mielessä voitaisiin pitää
vähäisenä, mutta ehdotettu säännös saattaisi
johtaa paineisiin valita hallitukseen tasapuolisuuden nimissä useita
yhteistyökumppaneiden edustajia. Yliopistojen olisikin voitava edelleen
itse vapaasti päättää, ottavatko ne hallituksiinsa
yhtäkään ulkopuolista jäsentä.
Yliopistojen perusluonteesta myös johtuu, että rehtori ei
voi jatkossakaan toimia kovinkaan merkittävästi "ammattimaisen
johtajuuden" leimaamalla tavalla: hänen on edelleen oltava ensisijaisesti
sovitteleva, oikeusturvasta huolehtiva ja visioiva hallituksen puheenjohtaja,
eikä hallitukselle tulosvastuullinen ja ensisijaisesti "omistajien"
etuja ajava toimitusjohtaja. Yliopistot joutuvat kyllä muiltakin osin
tyytymään siihen tosiasiaan, että niistä on luotu yrityksiin
verrattuna selvästi "demokraattisemmin" toimivia yhteisöjä.
Jos rehtorin valintamenettelyä "joustavoitettaisiin ja kevennettäisiin"
säätämällä, että yliopiston hallitus valitsee
rehtorin, hän saattaisi liiaksi jäädä suppean "hallitusklikin"
vaikutuksen alaiseksi. Rehtorin olisi siksi hyvä saada valtakirjansa
hallitusta laajemmalta henkilöpiiriltä, joka edustaa riittävän
monipuolisesti tämän asiantuntijaorganisaation sisäisiä
sidosryhmiä. Lain muutosehdotuksen perusteluissa mainittu pelko siitä,
että suuressa vaalikollegiossa rehtorikandidaattien johtaja- ja muiden
henkilökohtaisten ominaisuuksien selvittäminen olisi vaikeaa,
tuntuu haetulta. Oletetaanhan kansalaisten kykenevän selvittämään
esimerkiksi presidentti- ja kansanedustajaehdokkaidenkin ominaisuudet.
Yliopistoilla on edelleen hoidettavinaan perinteiset tehtävänsä.
On toivottavaa, että yliopistoja ei nyt, eikä myöhemminkään
pyritä liiaksi kampeamaan "yritys- ja markkinamallin" suuntaan, sillä
niiden mukainen toiminta voi joutua ristiriitaan perinteisten tehtävien,
erityisesti perustutkimuksen kanssa. Joskin vapaa tutkimus, sivistystehtävä,
ylin opetus ja kasvatus säilyvät edelleen lakitekstissä,
näyttäisi siltä, että "tutkimustulosten yhteiskunnallinen
vaikuttavuus" on nyt nostettu jonkinlaisen markkinataloudellisen innostuksen
vallassa - ehkä tahattomasti - näiden perinteisten tehtävien
haastajaksi.
Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK kotisivu