Pihlanto Pekka 
Liittoutua vai eikö, siinä pulma

• Maamme osallistuminen puolustusyhteistyöhön EU:n piirissä 
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Maamme osallistuminen puolustusyhteistyöhön EU:n piirissä näyttää muodostuvan kiistakapulaksi pääministeri Matti Vanhasen ja asialle myönteisen puhemies Paavo Lipposen välille siitä huolimatta, että Vanhanen on asettanut sanansa asemansa vaatimalla maltilla. Pääministeri Vanhanen ja presidentti Tarja Halonen löytävät toisensa paremmin kuin sinipunahallituksen pääministeri ja presidentti. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja on lähempänä Vanhasta kuin Lipposta. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen puhuu tiukimmin liittoutumista vastaan. Lipponen saa kuitenkin tukea monilta ulko- ja sotilaspoliittisilta asiantuntijoilta. Puhemies Lipposen mielestä maamme on mentävä EU:n kaikkiin ytimiin, myös puolustusyhteistyöhön, mutta pääministeri Vanhanen ei näe tätä välttämättömäksi. Opposition riveistä Jari Vilén on todennut, että välttelevät kantamme tulkitaan EU:ssa kielteiseksi suhtautumiseksi yhteiseen puolustukseen. Onko Suomella todellista tarvetta mennä mukaan EU:n puolustusyhteistyöhön? Tämä ei sinänsä vielä merkitsisi turvatakuita, mutta se tarjoaisi enemmän kuin liittoutumattomuus. Ainoastaan Nato-jäsenyys voisi antaa turvatakuut sotilaallisen uhkan varalta. Kansalaisten enemmistö tuntuu hyväuskoisesti ummistavan silmänsä tältä vaihtoehdolta. Kuinka monet kerrat on ennenkin perusteettomasti julistettu "rauhaa meidän aikanamme"? Ulkoista turvallisuutta on ajateltava pitkällä aikavälillä. Vaikka meitä ei nyt uhkaa mikään, viiden vuoden kuluttua tilanne voi olla toinen. Turvallisuusratkaisuissa ei tunneta pikavalintamyymälöitä: kun talo on tulessa, palovakuutusta on myöhäistä hakea. Miksi kansalaisten enemmistö on haluton liittoutumaan ja pitää varsinkin Natoa suurena peikkona? Osa näyttää sitoutuneen neuvostoajan puolueettomuusideologiaan, joka aikanaan turvasi kansallisen olemassaolomme. Puhemies Lipposen havaitsema USA- ja Nato-vastaisuus ovat paljolti seurausta aggressiivisen George W. Bushin politiikasta. Asevelvollisuusikäisten läheiset puolestaan kammoavat ajatusta, että suomalaisia lähetetään sotimaan rajojemme ulkopuolelle. Nämä sinänsä ymmärrettävät perustelut voidaan myös asettaa kyseenalaisiksi. Kukaan ei tiedä, minkälaisiksi asetelmat kehittyvät Pohjolassa ja muualla Euroopassa. Tilanteemme on neuvostoajoista ratkaisevasti muuttunut, mutta Venäjä pysyy arvaamattomana ulkopoliittisena toimijana, jonka hyvän tahdon varaan on epäviisasta heittäytyä. Yhdysvaltain presidentti on sotapolitiikassaan pelottava, mutta hänen jälkeensä voi tulla demokraatti, joka on paljon sovittelevampi. Puolustusyhteistyössä päätös osallistumisesta omien rajojen ulkopuolella tapahtuviin konflikteihin on edelleen kunkin maan itse päätettävissä. Toisaalta, jos Euroopassa syntyisi merkittävä sotilaallinen konflikti, meidät vedettäisiin todennäköisesti liittoutumattomanakin mukaan. Joutuisimme siis selviytymään yksin, jolloin uhrit olisivat aivan toista suuruusluokkaa kuin liittoutuneena sotatoimiin osallistuessamme. Jokainen suomalainen haluaa varmasti rauhaa, mutta meille tarjoutuu ehkä tulevaisuudessa vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. Tällaisiin tilanteisiin varautumisen edellyttämää vastuullista harkintaa varten kansanedustajat ja ulkopoliittiset toimijamme on valittu. Kansalaisten lyhytnäköisen toiveajattelun varaan heittäytyneet päättäjät eivät välty historian tuomiolta. 
 

Pekka Pihlanto
 

Palautetta 

Lähetä palautetta!