|
Julkaistu Helsingin Sanomissa 3.6.2003
Professori Juha Suoranta
tarjoaa väkivaltaviihteen lapsille ja nuorille aiheuttamiin ongelmiin
lääkkeeksi "sensuurin" sijaan mediakasvatusta (HS 29.5.). Mediakasvatus
on varmasti eräs osaratkaisu, mutta kovin hitaasti vaikuttava. Se
ei myöskään tavoita kaikkia. Valistus uppoaa tunnetusti
parhaiten niihin, jotka eivät sitä oikeastaan tarvitse. Moniongelmaiset
eivät ehkä joudu mediakasvatuksen piiriin lainkaan tai eivät
ainakaan halua omaksua sitä.
Sensuurista puhuminen leimaa kaikenlaiset rajoitteet tarkoitushakuisesti
"avoimeen yhteiskuntaan" sopimattomaksi. Ennakkosensuuria ei kaivata, mutta
yhteiskunnassa tarvitaan edelleen sääntelyä ja tietyissä
tapauksissa myös sanktioita. Tilannehan ei ole koskaan niin hyvä,
että lähes kaikki kansalaiset kykenisivät toimimaan yhteiskunnan
tai edes oman etunsa mukaisesti. Avoinkin yhteiskunta tarvitsee siis edelleen
lainsäädäntönsä ja hallinnollisen sääntelynsä,
niin epämuodikasta kuin tästä puhuminen onkin.
Voidaan kysyä, kuka tarvitsee raakaa video- ja televisioväkivaltaa.
Ainakin ne, jotka saavat siitä leipänsä. Selvää
on, että väkivaltaviihde, varsinkaan väkivaltaiset videopelit,
eivät ole hyväksi lasten ja nuorten maailmankuvan rakentumiselle.
Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia eikä välttämättä
haluakaan opettaa lapsiaan mediakriittisiksi.
Sanomalehtien ja useimpien aikakauslehtien mediataju on hyvin kehittynyt,
mutta uudempien medioiden kohdalla kehitys on vielä pahasti kesken.
Siksi yhteiskunnan on tultava välittömine sääntelytoimenpiteineen
apuun. Mediakasvatusta on syytä kehittää, mutta se ei yksin
riitä: yhteiskunnalla ja väkivaltaviihteen kouriin ajautuvilla
ei ole aikaa odottaa.
Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK kotisivu