Julkaistu
Kauppalehdessä 6.5.2003
Julkisesti noteerattujen yritysten siirtyessä konsernitilinpäätöksissään
vuoteen 2005 mennessä kansainvälisen laskentastandardin (IAS)
käyttöön, perinteinen tilinpäätösajattelumme
joutuu taas sopeutumaan. Professori Martti Saarion kehittämä
meno-tulo-teoria näyttää väistyvän yhä enemmän
taka-alalle ainakin näiden yhtiöiden osalta.
Meno-tulo-teoria soveltaa realisointiperiaatetta ja neuvoo sen mukaisesti
kirjaamaan menot hankintahintaan sekä tuotoiksi vain toteutuneita
eriä. IAS sallii melko laajasti käyvän arvon käytön,
joten kirjanpitoon saadaan merkitä entistä enemmän arvionvaraisia,
vielä realisoitumattomia eriä.
Esimerkiksi aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet saadaan
haluttaessa arvostaa (säännöllisesti) uudelleen eli käypään
arvoonsa, mikä merkitsee luopumista hankintahinnasta. Kaikkien omaisuuserien
osalta arvonalentuminen kirjataan kuluksi. Arvonalentuminen todetaan vertaamalla
kirjanpitoarvoa "käyttöarvoon" (tai myyntihintaan). Käyttöarvo
lasketaan tulevien rahavirtojen nykyarvona. Nämä menettelyt tuovat
mukanaan tiettyä epämääräisyyttä ja mahdollisuuden
spekulatiivisiin kirjauksiin.
Optioedut kuluiksi
IAS-säännöstöä ollaan kehittämässä
lisäksi niin, että yrityksen jakamien optioetujen arvo kirjattaisiin
kuluksi. Näin tuloslaskelmasta näkisi yrityksen jakaman optioedun.
Kulukirjausta voidaan arvostella paitsi realisointiperiaatteeseen viitaten,
myös sillä perusteella, että erä ei ole yrityksen rahankäyttöä.
Periaatteessa yritys olisi kuitenkin voinut itse pitää johtajille
annetut osakkeet. Siten yritys otti kantaakseen menetyksen, jonka kirjaamista
kuluksi voisi perustella vaihtoehtoiskustannuksen periaatteella.
Oleellista on, että kun hyödykkeiden arvonmuutosten kaltaisia
arvionvaraisia eriä voidaan yhä laajemmin kirjata jopa tulosvaikutteisesti,
on optiovähennystä enää vaikea arvostella realisointiperiaatteeseen
tukeutuen. Lisäksi nykyarvokäsitteeseen liittyvä diskonttausmenettely
IAS-tilinpäätöksessä lähentää ulkoista
ja sisäistä laskentaa toisiinsa. Siten optiovähennyksen
perusteleminen vaihtoehtoiskustannusten idealla ei ole enää tavatonta.
Meno-tulo-teoriaa voidaan pitää parhaana mahdollisena kirjanpidon
ja tilinpäätöksen selitysmallina sekä lainsäädännön
pohjana. Sopeutuminen IAS-säännöstöön on kuitenkin
talouden integraation ja kansainvälistymisen hintaa, joka meidän
on pakko maksaa. Meno-tulo-teoria kelpaa tulevista muutoksista huolimatta
edelleen ainakin muihin kuin IAS-yhteyksiin - ja varsinkin pedagogisiin
tarkoituksiin, sillä se antaa selkeän periaatteellisen kuvan
yrityksen tuloksen muodostumisesta. Sitähän käytettiin menestyksellisesti
opetuksessa jo silloin, kun kirjanpitolainsäädäntömme
perustui niin sanottuun taseyhtälöteoriaan.
Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK kotisivu