Julkaistu Turun Sanomissa Kirjoittajavieras-palstalla 5.3.2003
Opetusministeri Maija Rask ja moni muukin on vaatinut yliopistoilta
lisää tehoa ja nopeampia valmistumisaikoja. Esimerkiksi Helsingin
yliopistoa koskevat julkisuudessa esitetyt tilastot puhuvat kieltämättä
karua kieltään: vuonna 1995 aloittaneista opiskelijoista - eli
yli seitsemän vuoden opiskelun jälkeen - noin 60 prosentilla
on tutkinto vielä kesken.
Vaikka tilanne ei ole esimerkiksi pienissä yliopistoissa näin
huono voidaan kysyä, missä on vika. Poliitikkona Rask ei tietenkään
hae sitä opiskelijoista etenkään vaalien edellä. Hänen
mielestään yliopistojen pitäisi antaa opiskelijoille paremmat
eväät tutkintonsa suorittamiseen määräajassa.
Opiskelijoiden keskuudessa suoritetun kyselytutkimuksen mukaan työssäkäynti
on kuitenkin selvästi tärkein syy opintojen viivästymiseen.
Saman voi jokainen yliopistonopettaja havaita omassa ympäristössään.
Opetusministeriö on itse huolehtinut siitä, ettei esimerkiksi
tenttimisoikeutta, eikä opiskeluaikaa voida mitenkään rajoittaa.
Myöskin lakisääteinen opintojen maksuttomuus suosii verkkaisuutta
opintojen suorittamisessa. Opiskelijat taas katsovat, että opintoraha
on liian pieni ja töissä on siis käytävä. Nykyisessä
järjestelmässä opiskelijat joka tapauksessa tulevat ja menevät
mielensä mukaan. Itse asiassa monilla opettajista ei ole mitään
tätä akateemista vapautta vastaan, mutta opetusministeriön
tehokkuusvaatimukset saavat asian toiseen valoon.
Kun tällainen järjestelmä ja ilmapiiri on yliopistoihin
luotu nimenomaan opetusministeriön ja -ministerin siunauksella olisikin
suotavaa, että nämä myös ottaisivat ongelmasta niille
kuuluvan osavastuunsa, eivätkä vierittäisi syytä pelkästään
yliopistojen niskoille. Vastuunottoon ei kuitenkaan näytä olevan
sen paremmin halua kuin kykyäkään. Jälkimmäiseen
viittaa opetusministerin ihmettely siitä, että opiskelijoilla
saattaa olla suoritettuna satoja opintoviikkoja opintoja, mutta ei yhtään
tutkintoa. Jos opiskelija ei halua ottaa papereitaan ulos esimerkiksi saadakseen
opintososiaaliset edut hyväkseen, hän jättää jonkun
vaadittavan kurssin suorittamatta, mutta voi suorittaa sen sijaan valinnaisia
lisäopintoja. Yliopisto ei voi pakottaa häntä valmistumaan.
Toiminnan tuloksiin liittyvien ongelmien käsittelyssä on vaatimukset
ja arvostelu kohdistettu jo pitkään yksinomaan yliopistoihin.
Olisi kuitenkin syytä tiedostaa, että oppimistulokset riippuvat
sekä opetuksesta että opiskelusta. Edellinen on opettajien ja
yliopistojen vastuulla, jälkimmäinen opiskelijoiden. Vain toiseen
panostamalla ei saada aikaan parhaita mahdollisia tuloksia.
Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK homepage