|
Julkaistu Helsingin Sanomissa 28.12.2002
Presidentti Martti
Ahtisaaren puhe marraskuussa oli merkittävän huipputason
poliittisen toimijan selkeä kannanotto Natoon liittymisen tarpeellisuudesta
uudessa tilanteessa, joka syntyi Baltian maiden saatua kutsun Natoon. Virallisen
linjan mukaan meillä ei ole kiirettä ottaa kantaa, ja kansalaisten
suuri enemmistö vastustaa liittoutumista. Ulkopoliittisen johdon keskuudessa
sanotaan esiintyvän hieman toisistaan poikkeavia näkemyksiä.
Nykyisenä avoimen kansalaiskeskustelun aikana turvallisuuspolitiikasta
vastaavat joutuvat ottamaan huomioon muiden maiden reaktioiden ohella myös
kansalaisten suuren enemmistön näkemyksen. Mahdollisesta uhkasta
ei sovi puhua, sillä hyvin epätodennäköisenkin mutta
mahdollisen uhkatekijän mainitseminen huonontaisi valtiollisia suhteita
ja voisi jopa käynnistää uhkaa toteuttavan prosessin. Niinpä
kansalaiset pitävät liittoutumista tarpeettomana, kun sitä
perustellaan vain kansainvälisellä yhteistyöllä, ja
varsinkin kun sen yhtenä osapuolena olisi sellainen haukka kuin George
W. Bush.
Turvallisuuspoliittisten vaihtoehtojen punnitsemisen tulisi kuitenkin
olla äärimmäisen realistista. Pääesikunnan strategit
varmasti pohtivat sotilaspoliittisia skenaarioitaan, joita vastuullinen
poliitikko ei voisi mainita julkisuudessa. Näillä pohdinnoilla
pitäisi silti olla jotakin merkitystä myös poliittisen päätöksenteon
taustalla. Enää ei eletä kekkosaikaa, jolloin naapurimaan
vaatimukset ohittivat kokonaan omat sotilaalliset näkökohtamme.
Sotilaat saavat kyllä tänään olla aikaisempaa aktiivisempia
(HS 15.12.), mutta he näyttävät pitäytyvän melko
selkeästi virallisessa näkemyksessä.
Merkittävät pitkän aikavälin turvallisuuspoliittiset
päätökset vaativat nykyhetkestä irtoavaa näkemystä
ja rohkeutta visiointiin. Turvallisuustarpeiden mahdollisesta aktualisoitumisesta
joskus tulevaisuudessa ei voi odottaa nykyhetkellä näkyvän
välttämättä pienintäkään merkkiä.
Ongelmallista onkin, että turvallisuuspoliittinen päätös
tai sen lykkääminen perustellaan tämän hetken näkymillä.
Minkään valtion turvallisuustilannetta ei voida ennustaa kovinkaan
pitkällä aikavälillä. Kuten ennenkin, täysin yllättävät
käänteet ovat mahdollisia.
Jos turvallisuuttamme koskevan uhkan puuttumista käytetään
jatkuvasti keskeisenä perusteluna, tilanteen täytyisi ilmeisesti
muuttua varsin pahaksi, ennenkuin kansalaiset havahtuisivat ja antaisivat
tukensa liittoutumiselle. Olisiko Nato-optio siinä tilanteessa vielä
avoinna?
Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK kotisivu