|
Julkaistu Helsingin Sanomissa 21.10.2002
Puolustushallinnon
kiinteistöjä ollaan siirtämässä Senaatti-kiinteistöjen
hallintaan. Tämä merkitsee, että näin luotaisiin tarpeeton
ja jopa haitallinen välikäsi, joka ryhtyisi omia tavoitteitaan
toteuttaen hallinnoimaan puolustushallinnon tärkeää sektoria
ja kantamaan vuokraa sen kiinteistöistä. Yliopistojen ja poliisihallinnon
kiinteistöt ovat jo Senaatti-kiinteistöjen huomassa.
Toimenpidettä on perusteltu tehokkuudella ja taloudellisuudella.
Tunnettua kuitenkin on, että jokainen organisaatio alkaa kasvattaa
kokoaan, mikä aiheuttaa lisääntyviä hallintokustannuksia.
Hankkeesta laaditun puitesopimuksen mukaan puolustuslaitoksen budjettikehyslisäys
on sitä suuruusluokkaa, että se ei riittäisi kiinteistövuokriin,
joita kattamaan se on tarkoitettu. Siten vuokrat söisivät budjetista
heti alusta alkaen puolustusvalmiuden ylläpitoon tarkoitettuja varoja.
Samoin toimisi indeksisidonnaisuus kasvattaessaan kiinteistömenoja
vuosittain. Näin on tapahtunut yliopistojen kiinteistöjen osalta.
Senaatti-kiinteistöjen tällä hetkellä perimät
vuokrat ovat seitsemän prosenttia kiinteistön arvosta. Tämä
markkinoiden keskimääräistä vuokratasoa edustava luku
on kohtuuttoman korkea, sillä kysymyksessä on täysin riskitön
vuokralainen. Vakava ajatusvirhe on myös se, että puolustuslaitoksen
kiinteistöillä olisivat aidot markkinat. Puolustuslaitoksella
ei ole juurikaan mahdollisuuksia vuokrata tilojaan ulkopuolisilta, sillä
tarjontaa ei erikoiskiinteistöjen osalta ole. Senaatti-kiinteistöillä
olisi siis selvä monopoliasema. Markkinoiden puuttuessa kiinteistöjen
"arvojen" määrittely on monesti puhdasta arvausta, ja Senaatti-kiinteistöt
käyttäisi epäilemättä monopoliasemaansa hyväkseen.
Vaikka Senaatti-kiinteistöjen vuokrapolitiikka saataisiinkin kohtuullistetuksi,
Senaatti-kytkennällä on muitakin haittavaikutuksia. Erityisesti
puolustushallinnon kohdalla ne voivat muodostua kohtalokkaiksi. Kun hyvin
itsenäinen ulkopuolinen siviilitaho pääsee ratkaisevasti
vaikuttamaan tilaratkaisuihin, maanpuolustukselliset näkökohdat
saattavat jäädä toissijaisiksi ja myös turvallisuus
vaarantua.
Suunnitellun hankkeen haitat ovat ilmeiset, mutta hyödyistä
ei ole selvää näyttöä. Jos Senaatti-kiinteistöjen
toiminnan laajuuden ja erikoistumisen myötä saavutetaan joitakin
etuja, vastapainona ovat väistämättä byrokratia sekä
intressiristiriidat isännän ja torpparin välillä.
Näenkin hankkeen yrityksenä soveltaa markkinatalouden oppeja
tilanteeseen, johon ne eivät sovi. Tämä harha kulminoituu
siihen, että järjestelyn osapuolet eivät ole itsenäisiä
yrityksiä vaan valtion organisaatioita, eivätkä ne toimi
todellisilla markkinoilla. Näin hanke merkitsee sitä, että
leikitään markkinataloutta ja siirretään varoja saman
omistajan taskusta toiseen. Tämä kaikki tapahtuisi puolustushallinnon
ja sen perustehtävän vahingoksi.
Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK kotisivu