|
Julkaistu Helsingin Sanomissa 19.7.2002
Nato-keskustelu
sai lisäulottuvuuden kun liittoutumisesta esitettiin järjestettäväksi
kansanäänestys. Tuntuu ensi näkemältä demokraattiselta
kysyä neuvoa kansalta, mutta lähempi pohdiskelu osoittaa, että
ehdottajilla on ketunhäntä kainalossa. Kansan enemmistön
vastustaessa liittoutumista lähinnä vain hankkeeseen kielteisesti
suhtautuva voi kannattaa kansanäänestystä.
Yleinen mielipide saattaa tietenkin muuttua sitten kun keskustelu tosissaan
alkaa. Aihe on kuitenkin niin arkaluotoinen, että täysin avoin
ja tasapuolinen julkinen kannanilmaisu ei tule olemaan ulkopolitiikasta
vastaavalle johdolle ja kansanedustajille helppoa tai edes mahdollista.
Siten kansalaiset tulevat saamaan vinoutunutta informaatiota.
On helppoa arvostella julkisesti esimerkiksi Yhdysvaltojen kieltämättä
yhä holtittomammaksi käyvää terrorismin vastaista politiikkaa
ja nojata liittoutumattomuuskanta osittain siihen. George W. Bushin presidenttikauden
aikana tuntuukin vastenmieliseltä liittyä samaan järjestöön
Yhdysvaltojen kanssa. Liittoutuminen on tosin pitkän aikavälin
päätös ja Bushin jälkeinen ulkopolitiikka voi olla
huomattavasti maltillisempaa.
Venäjän mahdollisen tulevaisuuden uhkan arviointi julkisuudessa
on poliitikoille riskialtista ja siksi useimmille heistä mahdotonta.
Muistettakoon vain, että vasta Euroopan unioniin päästyämme
poliitikoilla oli varaa tunnustaa, että keskeisin motiivi liittymiselle
olikin turvallisuuspoliittinen. Jäsenyyskeskustelun aikana siitä
ei hiiskuttu. Nykyisin meillä vallitseekin julkisuudessa varsin yksituumainen
näkemys, että Venäjän karhu on lopullisesti kesytetty.
Ei kuitenkaan tarvitse pohtia kovin pitkään Vladimir Putinin
politiikan kannatuksen todellista suosiota naapurissa ja siellä pinnan
alla vellovia ajattelutapoja, todetakseen tämän näkemyksen
ylioptimistisuuden.
Maamme edun kannalta olisikin parasta, että kansanedustajat päättäisivät
liittoutumisesta ilman puutteellisesti informoidun kansan neuvoa. Sen verran
meidän on voitava luottaa edustuksellisen demokratiamme kykyyn tuottaa
oikea päätös tässä kansakunnalle elintärkeässä
kysymyksessä.
Pekka Pihlanto
professori
Turku
|
o AJK kotisivu