|
Julkaistu Helsingin Sanomissa 10.10.2001
Vanhempi
konstaapeli Vesa Levonen toteaa kokemukseensa nojautuen, että
Suomeen on helppo soluttautua (HS 8.10.). Hänen mukaansa viranomaisista
on tehty hampaattomia. He eivät esimerkiksi voi tarkistaa turvapaikanhakijoiden
taustoja hakemusvaiheessa. Monia tavallisia kansalaisiakin nykyinen politiikka
on huolestuttanut jo ennen New Yorkin terrori-iskujakin. Meillä on
noudatettu sinänsä hyvää tarkoittavaa humaania maahanmuuttopolitiikkaa.
Lähinnä on kuitenkin pidetty silmällä sitä, mitä
muiden maiden edustajat sanovat meille tulleiden maahanmuuttajien määristä.
Terrori-iskut osoittivat konkreettisesti, että politiikkaa on syytä
tiukentaa kansakunnan edun nimissä, silti tinkimättä oikeusvaltion
periaatteista. Tiukempi kontrolli toimisi paitsi Suomen kansalaisten, myös
todellisten pakolaisten etujen mukaisesti. Jos epärealistisen maahanmuuttajapolitiikan
annetaan johtaa tilanteeseen, jossa terroritekoja valmistelevia henkilöitä
pääsee kohtalokkaassa määrin maahan, joudutaan lopulta
vastatoimenpiteisiin, jotka kertaheitolla ratkaisevasti heikentävät
aitojen pakolaisten mahdollisuuksia tulla maahamme.
On nykytilanteeseen sopivaa realismia vaatia tulli- ja rajaviranomaisilta,
että terroristeja ja muita rikollisia etsivä seula rajalla ei
vuoda. Tämä vaatimus on kuitenkin oikeutettu vain, jos viranomaisille
annetaan riittävät materiaaliset resurssit ja lainsäädäntöön
perustuvat valtuudet. Terrorismi on nyt muuttanut maailmaa ratkaisevasti
ikävään suuntaan ilmeisen hyvin pitkäksi aikaa. Tämän
muutoksen eräänä valitettavana kustannuksena tulevat olemaan
tietyt kansalaisvapauksien rajoitukset. Ne koskevat niin maan alkuperäisiä
kansalaisia kuin maahan muuttaneita ja maahan pyrkiviäkin.
Keskustelu, jota on viime aikoina käyty esimerkiksi poliisin salakuuntelu-
ja soluttautumisoikeuksista sekä pankkisalaisuudesta, ei ole ollut
kovin rohkaisevaa terrorismin ja muun rikollisuuden leviämisestä
huolestuneiden näkökulmasta. Idealismi ja humanismi ovat hyviä
perusasenteita, mutta ellei niiden suosituksia punnita realismin testillä,
ne saattavat nykymaailmassa helposti kääntyä tarkoituksiaan
vastaan.
Pekka Pihlanto
professori
Turku
|