|
Julkaistu Helsingin Sanomissa 15.6.200
Anestesialääkäri
Heidi Eriksson kirjoittaa nuorten väkivallan syistä (HS 9.6.).
Hän kysyy, eikö vastuu kuulu vanhempien, omaisten, tutkijoiden
ja nuorisotyöntekijöiden lisäksi myös muille. Esimerkkeinä
hän mainitsee mm. ne, jotka hyväksyvät väkivaltaohjelmat
viihteenä. Lisäksi hän katsoo, että on olemassa kollektiivisempi
vastuu, joka kuuluu yhteiskunnallisten päätösten kautta
meille kaikille.
Tämä kaikki tuntuu järkeen käyvältä, mutta
eräs taho tri Erikssonin kirjoituksessa kuitenkin unohdetaan: ongelmanuoret
itse. Kun hän kirjoittaa silmittömän väkivallan olevan
ymmärrettävissä, se luo helposti mielikuvan, että vika
on kokonaan olosuhteissa, ei lainkaan tekijöissä.
”Syyllisiä” tapahtumaan on varmasti useita, mutta ei pitäisi
unohtaa täydellisesti niitä, jotka väkivallan toteuttavat.
Nuorten kannalta on melkeinpä loukkaavaa, että heidät unohdetaan
tässä keskustelussa itsenäisinä yksilöinä
ja pidetään vain tahdottomina ajopuina.
Jos syyllisyys poistetaan itse tekijöiltä ja sälytetään
kokonaan muille ja epämääräisille ”olosuhteille”, ongelman
käsittely sekä ratkaisu vaikeutuvat. Teon tekijöiden tuntema
syyllisyys on ensimmäinen askel heidän parantumiseensa yhteiskuntakelpoisiksi.
Jos olosuhteiden koettelemalla ihmisellä olisi edes jonkinlainen
aavistus omasta vastuusta, hän ei ehkä ajautuisikaan niin helposti
väkivaltaan ja muihin ongelmiin. Tämän asenteen välittäminen
nuorille on todellakin meidän kaikkien vastuulla.
Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK kotisivu