|
Julkaistu Helsingin Sanomissa 11.5.2001
EU:n nopeahkoa laajentumista ilman rajoittavia ehtoja on meillä
kannatettu varsin yksimielisesti. Lähes ainoita "jarrumiehiä"
tässä keskustelussa ovat olleet eräät työntekijäjärjestöjen
johtajat, jotka ovat kannattaneet mm. työvoiman vapaan liikkuvuuden
hidastettua toteuttamista. Heidän näkemystään on leimattu
"peloksi" ja haluttu osoittaa se aiheettomaksi. On esitetty arvioita, joiden
mukaan muuttoinnostus esimerkiksi Virosta tänne ei olisikaan niin
suuri kuin on pelätty. Sinänsä on tärkeää,
että asioita selvitellään, mutta on vaikea saada luotettavia
tietoja siitä, minkä suuruinen muuttovirta todella toteutuisi.
Työnantajatahon huoli työvoiman riittävyydestä tulevaisuudessa
on kyllä oikeutettu, mutta on syytä harkita tarkasti laajentumisen
ja työvoiman vapaan liikkuvuuden kaikkia mahdollisia seurausvaikutuksia.
Helposti käy kuitenkin niin, että kun tuijotetaan vain toimenpiteen
hyötyihin, mahdollisia haittoja ei nähdä tai niitä
vähätellään. Tämä yksipuolisuus voi vaivata
myös poliitikkoja ja tutkijoita. EU:n piirissä heränneet
ajatukset siirtymäaikojen asettamisesta työvoiman liikkuvuudelle
ovat kuitenkin hieman muuttaneet näkemyksiä näiden hyväksymisen
suuntaan meilläkin.
Itälaajentumisen ja työvoiman vapaan liikkuvuuden voimaan
astumisen myötä todennäköisesti alkaakin hakeutua meille
ja muihin vanhoihin EU-maihin myös sellaista työvoimaa, jolla
ei ole riittävää ammattitaitoa ja osaamista. Suomessa on
jo omasta takaa melko pysyvästi hyvin suuri sellaisten työttömien
määrä, joilla ei ole kovin suuria mahdollisuuksia sijoittua
yhä vaativammaksi käyneeseen työelämään.
EU:n puheenjohtajamaan toimikautta koskevassa käytännössä
on seuraava ongelma. Kun puheenjohtajuudesta voidaan nauttia vain puoli
vuotta kerrallaan, syntyy kiusaus ajaa hankkeita lävitse, jotta saataisiin
näkyviä tuloksia omalta kaudelta. Esimerkiksi Ruotsilla näyttää
olevan EU:n laajentumiskysymyksessä juuri tällaista kunnianhimoa.
Tosin se on nyt hieman tinkinyt tavoitteistaan luovuttuaan pyrkimästä
laajentumisen päivämäärien lukkoon lyömiseen.
Harkitulla laajentumispolitiikalla, riittävän pitkillä
siirtymäajoilla ja muilla säännöksillä olisi mielestäni
syytä varmistaa, että työvoiman vapaa liikkuvuus ei johda
hallitsemattomiin tilanteisiin, ja ettei liikkuvuutta aleta käyttää
laajamittaisesti väärin. Väärinkäytökset,
joiden annetaan yleistyä vaikkapa inhimillisyyden nimissä ovat
siinä mielessä ikäviä, että ne lopulta johtavat
aikanaan järjestelmän tiukennuksiin, jotka saattavat pysyvästi
vesittää esimerkiksi juuri työvoiman vapaan liikkuvuuden
ideaa.
Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu
|
o AJK kotisivu