Olemme huolestuneina seuranneet
ihmisoikeuksia koskevia keskusteluja, .jotka ovat liikkuneet monilla keskeisillä,
ehkä tosin abstrakteilla tasoilla. Olemme juuri empiirisesti havainneet
erään sinänsä vähäisen aspektin, jonka merkitys
yleisen tiedostamisen kautta tulevaisuudessa todennäköisesti
lisääntyy: ihmisen oikeus savusaunaan olisi turvattava. Esimerkiksi
kokoontumisvapaus, naisrauha, yms. ovat sittenkin sekundäärisiä
oikeuksia verrattuna ihmisen totaalisen puhdistumisen oikeuteen. Tämä
voi realisoitua täydellisesti vain savusaunassa, johon jokaisen suomalaisen
olisi määräajoin kohtuullisissa koalitioissa päästävä
(seksuaalihurjastelijat älkööt kuitenkaan vaivautuko). Idea
ei tietenkään ole uusi vaan se on sijoitettu uuteen, suomalaiskansallista
identiteettiä korostavaan kontekstiin. Muistakaammepa vain savupirtin
poikaa Pielavedeltä.
Kalevi Kyläheiko kauppat.kand. Velkua
Pekka Pihlanto kaupat.lis. Velkua
(toimitus oli ilmeisesti vahingossa pudottanut jälkimmäisen
tekijän nimen pois)
|