42 Työllisyys ja tuotanto

1 Taloudellinen kasvu meillä ja muualla
2 Tuotantofunktiosta työvoimantarvefunktioon
o 2.1 Työpanoksen kysyntä
o 2.2 Työvoimantarvefunktio
o 2.3 Työvoimantarve ja tuotantofunktion ominaisuudet
o 2.4 Suomen kansantalouden työvoimantarvefunktio
3 Tuotannontekijöiden keskinäinen korvattavuus
o 3.1 Rajakorvaussuhde
o 3.2 Työvoimantarvefunktion joustot
o 3.3 Lyhyt ja pitkä tähtäys
o 3.4 Laskelmia joustoilla
4 Työvoiman tarjonta
5 Työttömyys, inflaatio ja inflaatio-odotukset

Havaintoaineisto: Kasvu meillä ja muualla o Pääomakanta o Työttömyys

Piirrokset: Työ tai pääoma o Joustot o Työttömyys o Labyrintti

42.1 Taloudellinen kasvu meillä ja muualla

K42.1 Kasvu Suomessa ja muualla

Kuviossa nähdään pitkän tähtäyksen kasvu vuodesta 1911 Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. (Havainnot Etlan tietokannasta ET6407) Vuoden 1996 bruttokansantuotos Suomessa 13.3, Ruotsissa 8.7 ja Yhdysvalloissa 10.8 kertaa vuoden 1913 bruttokansantuotoksen suuruinen. o Trendin laskeminen

42.2 Tuotantofunktiosta työvoimantarvefunktioon

2.1 Työpanoksen kysyntä

Mutta entä työvoimamarkkinat? Tässähän on puhe
tuotannosta, joka tosin riippuu työpanoksesta.

Suuri paljastus:

emme voi tuotantofunktiokäsitettä lainkaan käyttää sellaisenaan kansantalouden mallissa
mallissa tuotannon suuruus määräytyy jo kerran

lähtökohta kysynnän ja tarjonnan tasapainoehto:

bruttokansantuotos = bruttokansantuotoksen käyttö, siis
tarjonta (kokonaistuotanto) = kysyntä. Tuotanto siis määräytyy jo

Muodostetaan työvoimantarvefunktio

2.2 Työvoimantarvefunktio

Työvoimantarvefunktiossa

tarvittava työpanos ilmaistaan (kysynnästä riippuvan) tuotannon ja käytettävissä olevan pääomapanoksen funktiona.

Työvoimantarvefunktio sisältää saman informaation kuin tuotantofunktio, ratkaistu eri muuttujan suhteen.

K42.1 Työpanoksen kysyntä Suomen kansantaloudessa

(kuvio ja aikasarja on otettu TFEGRAF ohjelman avulla AJKA61.TRE tietokannasta leikepöydälle ja kuvio tallennettu edelleen PSP kuvankäsittelyohjelmalla GIF muotoon.)

Kuviosta nähdään työllisyyden kehitys vuosina 1961-96. Kuvioon on lisäksi piirretty vuosien 72-96 ja 87-96 eksponenttitrendit. Vuosille 1997 ja 1998 on merkitty isolla pisteellä myös trendiennusteet. Kuviossa näkyy selvästi työllisyyden poikkeama trendinsä alapuolelle 70-luvun puolivälin jälkeisessä lamassa sekä jyrkkä pudotus vuodesta 1990 lähtien. Viimeisten 10 vuoden trendissä on yli 2.5 prosentin vuotuinen pudotus. Lyhyen tähtäyksen trendin mukaan tehty trendiennuste näyttää kuitenkin menevän vikaan, sillä havaintoaineiston loppupäässä on kaartumista nousuun. - Tulostus on laadittu TreGraf tietokoneohjelmalla.

Tuntuu luontevalta ajatella, että tuotannon määrä ja vaihtelu riippuu tuotannontekijöiden, työpanoksen ja pääomapanoksen määrästä ja niiden vaihtelusta.
Yhtä luontevalta tuntuu kuitenkin ajatella myös toisinpäin: kokonaiskysynnän määrä ja olemassa oleva pääomakanta ratkaisevat, paljonko tarvitaan työpanosta.
Molemmissa tapauksissa tarkastellaan samoja kolmea asiaa, mutta eri näkökulmista.

Niin myös näitä kolmea asiaa koskeva teoria voidaan muotoilla kahdella tavalla: tuotantofunktioksi tai työvoimantarvefunktioksi. Siirtyminen tuotantofunktiosta työvoimantarvefunktioon tapahtuu muutamalla yksinkertaisella matemaattisella operaatiolla. Lähtökohtana on siis tuotantofunktio:

Q = A L^b K^c

Kerrotaan yhtälön molemmat puolet tekijällä L^-b

L^-b Q = A K^c

Kerrotaan yhtälön molemmat puolet tekijällä Q^-1

L^-b = A Q^-1 K^c

Korotetaan yhtälön molemmat puolet potenssiin -1/b

L = A^-1/b Q^1/b K^-c/b

Otamme käyttöön uudet parametrit eli

B = A^-1/b d = 1/b e = -c/b

eli

b = 1/d c = - be = - e/d

ja saamme tavoittelemamme työvoimantarvefunktion

L = B Q^d K^e

2.3 Työvoimantarve ja tuotantofunktion ominaisuudet

Alenevan rajatuotoksen laki

Miten tästä nähdään vallitseeko vai ei alenevan
rajatuotoksen laki työpanoksen ja pääomapanoksen
suhteen?

Työpanoksen rajatuotos on tuotantofunktion osittaisderivaatta työpanoksen suhteen

Työpanoksen rajatuotos alenee, jos sen derivaatta on negatiivinen. Siis derivoidaan vielä saatu rajatuotos uudelleen eli otetaan toinen osittaisderivaatta

Lauseke on negatiivinen vain, jos b < 1, sillä muuttujat voivat saada vain positiivisia arvoja.

Samalla tavoin saadaan ehdoksi pääoman rajatuotoksen alenemiselle, että c < 1.

Äskeisten parametrien vastaavuuksien perusteella työpanoksen rajatuotos on aleneva jos

1/d < 1 eli d > 1

Vastaavasti pääomapanoksen rajatuotos on aleneva jos

- e/d < 1 eli d > - e

Suomen kansantaloudesta selvitetään empiirinen työvoimantarvefunktio

parametrien d ja e perusteella nähdään, onko Suomen bruttokansantuotos saatu aikaan alenevan rajatuotoksen lain vallitessa
voimme päätellä, onko käyttäydytty rationaalisesti ja otettu tuotannontekijöitä käyttöön paremmuusjärjestyksessä

Suurtuotannon edut

Entä toinen tärkeä tuotantofunktion ominaisuus,
suurtuotannon edut? Millä ehdoilla ne vallitsevat?

Taaskin tarkastelemme ensin alkuperäistä tuotantofunktiota.

Suurtuotannon edut

vallitsevat, jos kaikkien tuotantopanosten lisääminen p prosentilla kasvattaa tuotantoa enemmän kuin p prosentilla.

Oletetaan aluksi panokset L = L_o ja K = K_o. Niiden avulla tuotannon määrä

Nyt tuotannontekijäpanosten määrä kerrotaan samalla luvulla q (= 1 + p/100), uudet panokset ovat

L₁ = q L₀ ja K₁ = q K₀

Niillä uusi tuotannon määrä

Nähdään: jos

b+c > 1, silloin q^b+c > q ja Q₁ > Q₀

Jos taas

b+c < 1, silloin q^b+c < q ja Q₁ < Q₀

Suurtuotannon etujen olemassaolo riippuu siis alkuperäisen tuotantofunktion parametrien summasta.

Vastaavasti työvoimantarvefunktion parametrein ilmaistuna suurtuotannon edut vallitsevat, jos

1/d - e/d > 1 eli (1 - e)/d > 1

2.4 Suomen kansantalouden työvoimantarvefunktio

{ TUOTANTO.REG   (68-90)   2 EMP# CNST QGF# KFA# }  99-02-04  01:02
EMP#   = { Työllistetty työvoima                                      Ln(EMPT)     }
+  7,261 {* CNST    29 Sarja ykkösiä vakiotermin laskemiseksi     Exp(7,261)= 1423 }
+ 0,4466 * QGF# {  3,0 Bruttokansantuotos th                          Ln(QGFF)     }
- 0,2877 * KFA# {  2,0 Pääomakanta, yhteensä                          Ln(KFAF)     }
{ F   35,3 (2,20)    t,  R² 0,7573,  DW  0,57,  SD  0,021,  Ro  0,73 (1999-02-04) } ;

Tutumpi esitystapa

EMPT = 1423 QGFF^.45 KFAF^-.29 R² = .757 
  t      29     3.0      2.0 DW = 0.57

mrd 1985 mk                                         1990 
EMPT työllistetty työvoima (1000)                   2351 
QGFF tuotantokustannushintainen bruttokansantuotos 448.1 
KFAF tuotannollinen pääomakanta                   2111.3

Tässä vuosien 68-90 havainnoista estimoidussa työvoimantarvefunktiosta parametrien numeroarvot ovat: d = .45 ja e = -.29.

ARL ei voimassa työpanoksen suhteen, sillä (d =) .45 < 1, pitäisi olla d > 1
Pääomapanoksen suhteen sen sijaan ARL on voimassa, sillä

(- e/d = .29/.45 =) .64 < 1 eli .45 > .29 (d > - e).

Tulos on selvässä ristiriidassa sunnuntain Hesarin kanssa.

Tämän mukaan uusi työntekijä olisi muka aina parempi kuin entinen, eli työpanoksen rajatuotos on nouseva.

Tämä lopputulos ei kuitenkaan missään nimessä tee tyhjäksi sitä, että yritystasolla lisätyöntekijä otetaan tuottavuusjärjestykseen asetettujen hakijoiden jonon tuottavammasta päästä. Näin varmasti tehdään ja jäljelle jää ainoastaan kaksi mahdollista selitystä:

Havaintoaineistossa on vikaa. Eräs syy voisi olla, että tässä käytetään pääomapanoksen käytön asemesta pääomakantaa sellaisenaan. Kapasiteetin käyttöastetta koskevia tietoja ei ole sellaisinaan käytettävissä, mutta sellainen voitaisiin konstruoida käyttämällä pääomapanoksen ja työpanoksen havaintojen suhdetta niiden paikallisiin huippuarvoihin.
Kysymyksessä on ns yhdistelyharha eli kokonaistason havainnoista on hävinnyt päätöksentekotason ominaisuus, kun havaintoja on laskettu yhteen. Näin voi tapahtua, kun kokonaiskäsitteet sisältävät päätöksentekotason nousut ja laskut 'nettona'. Samanaikaisesti kun jokin yritys työllistää lisää ja joutuu ottamaan heikkotuottoisempaa työvoimaa ja pääomakantaa, jokin toinen yritys supistaa tuotantoaan ja sanoo irti työvoimaansa ja poistaa pääomakantaa heikkotuottoisemmasta päästä.
Vaikka molemmissa yrityksissä päätöksenteko tapahtui juuri alenevan rajatuotoksen lain mukaisesti, kokonaisluvuissa ei välttämättä näy mitään muutosta koska supistumiset ja lisäykset kompensoivat toisensa.

Parametriarvojen mukaan on selvää, että suurtuotannon edut vallitsevat, sillä

(1 - e)/d > 1 eli ((1+.29)/.40 =) 3.23 > 1

42.3 Tuotannontekijöiden keskinäinen korvattavuus

Malliin sisältyy aina kvantifioitua tietoa mallin virheestä.

Malleihin sisältyy muutakin 'epätäsmällisyyttä' tai vaihtoehtoisia mahdollisuuksia.

työvoimantarvefunktio sisältää tiedon työpanoksen ja pääomapanoksen keskinäisestä korvattavuudesta
tuotanto voidaan aikaansaada käyttämällä joko vähän työtä ja paljon pääomaa tai päinvastoin

3.1 Rajakorvaussuhde

Rajakorvaussuhde

ilmaisee kuinka monta yksikköä työpanos vähenee, kun pääomapanosta lisätään yhdellä yksiköllä.

Ja varmaan saadaan selville murjaisemalla
funktiosta derivaatta, vai kuinka?

Aivan oikein. Työvoimantarvefunktion (osittais)derivaatta pääomapanoksen suhteen ilmaisee montako henkilöä on työllistettävä, jotta voitaisiin korvata pääomapanoksen yhden miljardin markan supistuminen.

kansantalouden työvoimantarvefunktiossa kysymys on siitä, että pääomapanos (pääomakanta) kasvaa jatkuvasti ja joudutaan toteamaan montako työntekijää voidaan vähentää (tai joudutaan vähentämään) kutakin yhden miljardin markan pääomapanoksen lisäystä kohti.

Tarvitaan siis työvoimantarvefunktion osittaisderivaatta pääomapanoksen suhteen. Tämä rajakorvaussuhde on

L_K = B Q^d e K^e-1

Rajakorvaussuhde vaihtelee tuotannon tasosta ja pääomapanoksen suuruudesta riippuen.
rajakorvaussuhde on negatiivinen. Niin pitääkin, sillä pääomapanoksen kasvattaminen aiheuttaa työvoiman tarpeen supistumista, jos tuotannon määrää ei muuteta.
Esim vuoden 1990 havainnoilla laskien rajakorvaussuhde on

EMPT = 1423 QGFF^.45 KFAF^-.29 R² = .757 
  t      29     3.0      2.0 DW = 0.57

mrd 1985 mk                                         1990 
EMPT työllistetty työvoima (1000)                   2351 
QGFF tuotantokustannushintainen bruttokansantuotos 448.1 
KFAF tuotannollinen pääomakanta                   2111.3

1423 * 448^.45 * (-.29) 2111^-1.29 = -.33

Näin siis

pääomapanoksen kasvu 1 mrd mk aiheuttaa 330 henkilön vähentymisen työllisyydessä eli
yhden henkilön vapauttaa tuotannon palveluksesta 3 miljoonan markan investointi eli
pääomapanoksen lisäys jos tuotannon määrä pidetään muuttumattomana.

Toisaalta:

jos kysynnän kasvu edellyttää lisää tuotantokapasiteettia, 3 miljoonan markan investoinnilla pystytään luomaan yksi työpaikka

Piirros: Muurahaiset: työ tai pääoma

3.2 Työvoimantarvefunktion joustot

Koska kysymyksessä on potenssimuotoinen funktio, saadaan joustot suoraan parametrien arvoina. Kysymys on niiden tulkinnasta. Joustot ovat

E_LQ = .45 ja E_LK = -.29

Työvoiman tarpeen jousto tuotannon määrän suhteen ilmaisee yleisen jouston tulkinnan mukaan siis:

Yhden prosentin tuotannon lisäys aiheuttaa .45 prosentin lisäyksen työvoiman tarpeessa. Tuotannon kasvattaminen siis tietenkin kasvattaa työvoiman tarvetta.

Työvoiman tarpeen jousto pääomapanoksen suhteen eli [tuotannontekijöiden työ ja pääoma välinen] korvausjousto ilmaisee yleisen jouston tulkinnan mukaan siis:

Yhden prosentin suuruinen lisäys pääomapanoksen suuruudessa aiheuttaa .29 prosentin supistumisen työvoiman tarpeessa. Pääomapanoksen kasvattaminen siis supistaa työvoiman tarvetta.

Mutta eikö tässäkin voitaisi ajatella lyhyen ja
pitkän tähtäyksen erottamista toisistaan?

Kyllä vain. Tästä funktiosta niitä ei tietenkään saada, mutta liittämällä mukaan viivästetty selitettävä muuttuja selittäjäksi, saadaan Koyckin muunnoksen kautta työvoiman tarpeen riippuvuus aikaisemmista tuotannon määristä ja aikaisemmista pääomapanoksista. Niitä voidaan pitää perusteltuina, koska työsuhteet ovat pitkäaikaisia ja kerran hankittua pääomahyödykettä käytetään kauan.

{ TUOTANTO.REG   (68-90)   1 EMP# CNST QGF# KFA# EMP1 }  99-02-04  01:02
EMP#   = { Työllistetty työvoima                                      Ln(EMPT)     }
+  3,500 {* CNST   3,1 Sarja ykkösiä vakiotermin laskemiseksi     Exp(3,500)=33,10 }
+ 0,3257 * QGF# {  2,6 Bruttokansantuotos th                          Ln(QGFF)     }
- 0,2543 * KFA# {  2,1 Pääomakanta, yhteensä                          Ln(KFAF)     }
+ 0,5455 * EMP1 {  3,4 Työllistetty työvoima                          (EMP#)-1     }
{ F   40,1 (3,19)    t,  R² 0,8420,  DW  1,14,  SD  0,017,  Ro  0,42 (1999-02-04) } ;

Tavanomainen esitystapa:

EMPT = 33.1 QGFF^.33 KFAF^-.25 EMPT1^.55  R² = .842 
  t     3.1     2.6      2.1      3.4  DW = 1.14

Luonteva tulkinta olisi, että työvoiman kysyntää on olemassa kolmesta syystä:

(1) siksi, että työvoimaa tarvittiin edellisenäkin vuonna ja
(2) siksi, että halutaan saada aikaan tietty tuotannon määrä sekä
(3) siksi, että on olemassa tietty pääomakanta.

Lyhyen ja pitkän tähtäyksen joustojen selvittäminen käy täsmälleen samalla tavalla kuin tuotantofunktioita tarkasteltaessakin.

3.3 Lyhyt ja pitkä tähtäys

Lyhyt tähtäys

Liitämme viivästetyn termin muitta mutkitta vakioon, koska se ei edusta lyhyen tähtäyksen vaikutusta. Saamme jokaiselle vuodelle eri vakion kuten lyhyen ja pitkän tähtäyksen kulutusfunktiota muodostaessammekin. Mutta meidän ei tarvitse näitä laskelmia edes suorittaa, sillä tiedämme, että joustot ovat suoraan funktion parametreja:

Siis lyhyen tähtäyksen (osittais)joustot ovat: E_LQs = .33 ja E_LKs = -.25

Pitkä tähtäys

Luvun alussa olevasta kuviosta K42.1 nähdään, että pitkällä tähtäyksellä työvoiman tarve supistuu 0.004 prosenttia vuodessa, eli ensi vuoden työvoimantarve on 0.996 kertaa tämän vuoden työvoiman tarve tai viime vuoden työvoiman tarve oli 1.004 prosenttia tämänvuotisesta eli voimme ilman muuta käyttää viivästetyn termin paikalla viivästämätöntä.

Pitkän tähtäyksen työvoimantarvefunktioksi saamme:

EMPT^1-.55 = 33.1 * QGFF^.33 KFAF^-.25

EMPT^.45 = 33.1 * QGFF^.33 KFAF^-.25

^{Korotetaan yhtälön molemmat puolet potenssiin
2.22 (=1/.45)}

EMPT = 33.1^2.22 * QGFF^.33*2.22 KFAF^-.25*2.22

EMPT_L= 2366 * QGFF^.73 KFAF^-.56

Tästä pitkän tähtäyksen (osittais)joustot ovat:

E_LQL = 0.73 ja E_LKL = -.56 vrt (E_LQs = .33 ja E_LKs = -.25)

Tämän mukaan siis hyvin huomattava osa tuotannon ja pääomapanoksen työllisyysvaikutuksista toteutuu vasta seuraavina vuosina.

Piirros: Työpanoksen jousto ja pääomapanoksen jousto

3.4 Laskelmia joustoilla

Luonteva kysymys:

Paljonko kysynnän olisi kasvettava, jotta työllisyys ei supistuisi?

eli

Paljonko kysynnän olisi kasvettava, jotta vapautuva työpanos sidottaisiin edelleen tuotantoon?

Vastaus työvoimantarvefunktion

EMPT = 1423 QGFF^.45 KFAF^-.29

avulla.

Ensiksi on selvitettävä, kuinka suurta nettopääomanmudostus on eli mikä on olemassa olevan pääomakannan vuotuinen kasvu.
Voimme tarkastella asiaa yleisemmin ja selvittää pitkän tähtäyksen trendistä kasvuprosentin tai tarkastella yksittäisiä vuosia, esim. viimeisen saatavissa olevan vuoden tiedon.
Nämä tiedot saamme TREGRAF ohjelmalla tai kuviosta K42.2.

K42.2 Pääomakanta Suomen kansantaloudessa

(kuvio ja aikasaCENTER>

Kuviosta nähdään pääomakannan kehitys vuosina 1961-96. Kuvioon on lisäksi piirretty vuosien 72-96 ja 87-96 eksponenttitrendit. Viimeisten 10 vuoden trendikasvu on 1.8 prosenttia. Tätä käyttäen on vuosille 1997 ja 1998 merkitty isoilla pisteillä myös trendiennusteet. - Tulostus on laadittu TreGraf tietokoneohjelmalla.

Kuviossa K42.2 esitetyn trendikasvutiedon mukaan pääomakanta on siis kasvanut vuosina 72-96 keskimäärin 2.9 prosettia vuodessa.

korvausjoustoa -.29 käyttäen voimme laskea, että työpanosta on normaalisti vapautunut (huom korvausjousto on minus-merkkinen) noin 0.84 (=.29 x 2.9) prosenttia (= 20 000 henkilöä).
yhden prosentin tuotannon kasvu vaatii .45 prosentin työpanoksen kasvun
tuotannon kasvun on siis oltava noin 2 (=0.84/.45) prosenttia, jotta se työllistäisi uudelleen pääomapanoksen kasvun vapauttaman työvoiman
tämä sitoo vapautuvan työpanoksen uudelleen, mutta ei vielä riitä pitämään työttömyyttä kurissa, sillä työvoiman tarjonta työntää myös lisää työllistettäviä työvoimamarkkinoille.

42.4 Työvoiman tarjonta

Kuinka suuri työvoiman tarjonnan kasvu sitten on
ja mistä tekijöistä se riippuu?

Työvoimamarkkinoiden perusyhtälö on

U = EK - EM

eli työttömyys U on työvoiman tarjonnan EK ja työvoiman kysynnän EM erotus.

vastaa työvoimamarkkinoiden osalta hyödykemarkkinoiden tasapainoehtoa
työvoimamarkkinoiden perusyhtälö ei ole tasapainoehto
työvoimamarkkinat eivät ole tasapainossa, vaan työttömyyden verran epätasapainossa.

K42.3 Työttömyys Suomen kansantaloudessa

(kuvio ja aikasarja on otettu TFEGRAF ohjelman avulla AJKA61.TRE tietokannasta leikepöydälle ja kuvio tallennettu edelleen PSP kuvankäsittelyohjelmalla GIF muotoon.)

Kuviosta nähdään työttömyyden kehitys vuosina 1961-96. Kuvioon on lisäksi piirretty vuosien 72-96 ja 87-96 eksponenttitrendit sekä merkitty isoilla pisteillä myös trendiennusteet. Mutta tässä tapauksessa trendi on erittäin heikko ennusteväline. Tarvitaan talousteoriaa, eikä sittenkään voida odottaa tarkkaa ennustetta. - Tulostus on laadittu TreGraf tietokoneohjelmalla.

Piirros: Työvoiman tarjonta, kysyntä, työttömyys

Tietenkin työvoiman tarjonnan kuten kaikkien muidenkin 'kaikki riippuu kaikesta' tyyppisen selitysmallin muuttujien takana on monia tekijöitä.

Klassisen, siis ennen Keynesiä vallinneen talousteorian mukaan nimellispalkka tasapainottaa täydellisesti työvoimamarkkinat samalla tavoin kuin hinta tasapainottaa hyödykkeen kysynnän ja tarjonnan.
Epätasapainotekijäksi voi korkeintaan jäädä ns. luonnollinen työttömyys eli työttömyys, joka johtuu työpaikan vaihtamisesta yms tekijöistä.
Mutta Keynesin mukaan palkka ei toimi kuten hinta. Se on alaspäin jäykkä, eli ei painu alaspäin ylitarjonnan poistamiseksi.

Toinen komplikaatio, joka saattaa saada työvoimamarkkinoiden epätasapainon ulottumaan ohi luonnollisen työttömyyden on, että

työnantajapuoli (työvoiman kysyntä) kiinnittää työpanoksen rajatuotos mielessään huomiota vain reaalipalkkaan, kun taas
työntekijäpuoli (työvoiman tarjonta) pitää silmämääränään kompensaatiota inflaation syömästä ostovoimasta ja siis reagoi vain nimellispalkkaan.

AJKA mallissa työvoiman tarjonta on riippuvainen vain viivästetystä työvoiman tarjonnasta ja työikäisen väestön määrästä, siis demograafisesta tekijästä. Kun riippuvuuksia palkkatasosta on kokeiltu, niistä ei yllättävää kyllä, ole saatu tilastollisesti merkitseviä parametriarvoja. Tämän tekstin laatimishetkellä käytössä oleva yhtälö on

EMPK = - 183 + .85 EMPK1 + .18 AGEW R² = .971 
  t      1.2   8.6         1.6      DW = 1.54

AGEW Työikäinen väestö (ikäluokat 15-64)           tuhatta     17341
ExpTrend: 71-95  0.4%, 86-95  0.3%
61   2824   2872   2916   2945   2971   2997   3031   3053   3049   3052
71   3081   3109   3136   3157   3175   3185   3194   3208   3221   3241
81   3259   3282   3307   3330   3342   3345   3346   3342   3350   3360
91   3362   3383   3401   3421   3412

EMPK Työvoima                                      tuh hlötyöv R960920
ExpTrend: 71-95  0.3%, 86-95 -0.5%
61   2171   2162   2176   2174   2197   2205   2192   2187   2196   2224
71   2220   2247   2285   2282   2284   2297   2291   2286   2399   2442
81   2481   2526   2534   2549   2460   2458   2462   2463   2453   2429
91   2422   2401   2382   2372   2366

Normaali työvoiman tarjonnan kasvu on vuosien 1971-95 eksponenttitrendin mukaan vain 0.3 prosenttia eli noin 7 000 henkeä vuodessa.

Tämä merkitsee lisätyöllistettäviä, niin että kokonaiskysynnän kasvun on sidottava vielä nämäkin. Tarvittava tuotannon lisäkasvu on noin 0.7 (=0.3/.45) prosenttia.
Tämä on lisättävä pääomapanoksen kasvun vapauttaman työpanoksen vaatimaan tuotannon kasvuun, joka keskiarvoluvuilla laskien oli noin 2 prosenttia.
Näin siis tuotannon kasvun olisi ollut oltava vähän alle 3 prosenttia, jotta työttömyys ei olisi kasvanut.

Tustuttuasi nyt muutamiin työvoimantarvefunktiota koskeviin näkökohtiin voit kokeilla AJK ohjelmaa, joka laskee erilaisilla olettamuksilla kysynnän kasvua, joka tarvitaan pitämään työttömyyden kasvu kurissa. Tätä varten on käytettävissäsi EMPLOY demo-ohjelma.

Piirros: Labyrintti

42.5 Työttömyys, inflaatio ja inflaatio-odotukset

Lähteitä

C W Cobb and P H Douglas: 'A Theory of Production', AER Vol 18, No 1 (March 1928), pp. 139

L R Klein and R S Preston: 'The Measurement of Capacity Utilization, American Economic Review Papers and Proceedings Vol 53, No 2 (May 1963) pp. 275-92.

Asko Korpela 19990203 (19990122) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu