Kriittinen peräkaneetti

EU ja EMU - vielä on kirveellä töitä!

Olemme makrotaloustieteen peruskurssillamme Helsingin kauppakorkeakoulussa tutustuneen kysynnän ja tarjonnan ja tuotannontekijäkorvausten määräytymiseen ja pyrkineet peilaamaan uuden eurooppalaisen järjestelmän mahdollisuuksia talouspolitiikan tarkoituksenmukaisessa johtamisessa.

Toteamme myönteisenä hehityksenä sen, että pääomamarkkinat ovat globalisoituneet ja että rahaunioini todennäkäisesti pienentää etenkin pienten maiden kuten Suomen talouksien riskiä joutua spekulatiivisten voimien temmellyskentäksi. Rahaliiton syntyminen säteilee hyviä vaikutuksia markkinoiden ja hintakilpailun laajenemisen kautta. Mutta ihmettelemme: Voidaanko markkinoiden laajentuessa myös pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan parhaat saavutukset edelleen turvata? Miten hoidetaan vastuu väestön toisesta puolikkaasta, joka on tuotantoprosessin ulkopuolella: nuorista, jotka valmistautuvat osallistumaan ja ottamaan vastuun ja vanhoista, jotka ovat siitä luopuneet ja tarvitsevat turvaa ja hoivaa?

Epäilemme, etteivät EUn ja Euroopan keskuspankin keinot riitä inflaation ja siis Euroopan kilpailukyvyn takaamiseen. Unioni on voimaton niin kauan kuin pääomaa tärkeämmän, neljä, viisi kertaa suuremman tuotannontekijän työvoiman markkinat eivät ole globalisoituneet ja niin kauan kuin palkat määräytyvät oligopolistisissa olosuhteissa eli ilman välitöntä tuntumaa toimiala- ja yrityskohtaiseen tuottavuuden kehitykseen. Oligopolistinen palkkajohtajuus takaa työvoimalle sen että suurimmat palkankorotukset antavat suurimman ostovoiman, sillä kuluttajina me kaikki, sekä enemmän että vähemmän ansaitsevat, korotuksia saaneet ja ilman niitä jääneet maksamme ostoskoristamme saman hinnan. Näin ne jotka saavat suurimmat nimelliskorotukset saavat myös suurimmat reaaliset korotukset ja pystyvät parhaiten tyydyttämään tarpeensa. Tämä yksinkertainen tosiasia pitää yllä jatkuvaa pyrkimystä mahdollisimman suuriin, inflatoorisiin nimellispalkankorotuksiin.

Tässä mielessä vaalikeskustelussa esillä ollut ainoa talouspoliittinen uudistus, Keskustan esittämä palkankorotuspäätöksiä hajauttava työreformi, joka pyrkii murtamaan oligopolistisen rintaman, olisi askel kohti notkeampaa ja paremmin tuottavuuskehityksen huomioonottavaa tulonmuodostusta. Sillä palkankorotuksen vaikutus hintakilpailukykyyn ja inflaatioon on työpanoksen pääomapanosta suuremman merkityksen takia suurempi kuin koron, joka vasta on jollakin tavoin uuden eurooppalaisen järjestelmän hallinnassa. Eurooppalainen talouspolitiikan johto on tylsäkyntistä niin kauan kuin oligopolistinen työmarkkinamekanismi on vallassa.