Vanja-eno - yhteistä perintöä unkarilaisten hoidossa

SUOMI-UNKARI 4/1998 s 11

Maailman dramaatikoista suomalaisten suosikkeja ovat Tshehov ja Shakespeare, mutta koska Tshehovilla on vain neljä suurta näytelmää, on juuri niistä syntynyt Shakespeare-tulkintoja näkyvämpi esitysperinne, johon uusia tulkintoja verrataan. Ei ihme, että Kansallisteatterin pienen näyttämön katsomo täyttyi kahdesti, kun Radnóti-teatteri tarjosi Vanja-enon.

Vanya-Bácsi-Radnóti-1998.jpg Adél Kováts ja Tibor Szervét.
Kuva: Zsuzsa Koncz

Silloin tällöin on Tshehovin näytelmiä maailmalla käsitelty uusin tavoin. Nykyaikaan niitä ei tosin ole siirretty niin kuin Shakespearen draamoja, mutta esim. jotakuta henkilöä on kärjistetty tai karrikoitu voimakkaasti. Tänä syksynä on Ryhmäteatterin Vanja-enossa tehty niin. Menneenä kesänä samainen Ryhmäteatteri osoitti Suomenlinnassa Lokilla, että Tshehovia voidaan hyvällä menestyksellä yhä esittää myös perinteellisesti, jos tällä tarkoitetaan tekstin kuuntelua ja vivahteiden eloisuutta ja herkkyyttä. Sitenhän toimi Tshehovia ohjatessaan myös Eino Kalima, jonka näkemyksiin on sittemmin jo monia muiden tulkintoja verrattu ja verrataan niin kauan kuin hänen mestaruudestaan nauttineita on.

Péter Valló on unkarilaisesityksen ohjaajana kuunnellut Tshehovia erinomaisen tarkkaan, kuunnellut ja vaistonnut. Mitään erityistä ulkoista tehoa hän ei nostata, ei tarvitse. Henkilöt saavat kehittyä rauhallisesti. Näytännössä pidetään nykyään harvinaiset kolme oikeaa väliaikaa. Näytelmä siis jaetaan todella neljään näytökseen. Ensimmäinen väliaika tuli niin äkkiä. että me katsojat melkein hämmennyimme. Vanhanaikaisiin väliaikoihin oli käytännöllistä syitä lavastuksen vaihtoon tarvittiin aikaa - mutta poikkeava rytmitys sopi myös Vall6n näkemykseen, juuri tuohon verkkaiseenkin kypsymiseen. Verkkaisuus olisi voinut olla vaarallista, jos näyttelijät eivät olisi olleet tarpeeksi taitavia pitämään intensiteettiä yllä kaiken aikaa, näytöksestä toiseen.

Intensiivisyyttä Péter Valló synnyttää mm. siten, että hän pitää kaikki henkilöt todella mukana. Ajattelen esim. kahta vanhaa ihmistä: tyhjyyttään kumiseva prof. Serebrjakov on useinkin ollut meluisa kummitus, mutta András Bálintin professori on edelleenkin ihminen muiden rinnalla, ja Márta Martinin vanha imettäjä on saanut nuorentua sen verran, että saattaa yhä el eikä vain huokailla.

Eritoten Eeva-Kaarina Volasen Sonjaa muistaen suomalaisyleisö on usein eläytynyt Sonjaan. Puhtaasti ja sisäistyneesti roolin tekee myös Judit Schell, mutta kyllä ainakin niinut saavutti nimenomaan kolmikko Adél Kováts - Tibór Szervét János Kulka eli aikuisen intohimon edustajat Jelena, Astrov ja Vanja, saavutti sekä pareina että yhdessä. Tohtori Astrovilla on surunsa Venäjän rappeutumisesta ja unelmansa tulevaisuudesta ja Vanja-enolla murheensa talosta ja Sonjan kohtalosta sekä katkeruutensa Serebrjakovia kohtaan, mutta katsojalle antoisin oli kummankin miehen suhde Jelenaan, joka puolestaan jännittyy epäsuhtaisen avioliiton ja oman kaipuunsa ristiriidassa. Adél Kovátsilla on voimaa ja taitoa herkkään värähtelyyn saakka.

Radnóti-teatterin Vanja osoitti, miten hienosti unkarilaiset hoitavat eräitä yhteisen Euroopan teatteriperinteitä ja samalla yhteistä kulttuuriperintöä.

AARNE LAURILA

bsp;Asko Korpela 19981210 (19961210) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu