Näytelmä osoittautui yhdeksi näistä yleisöltä rahanpuijausnäytelmistä, jotka viime vuosina ovat saaneet jalansijan kaikkien teattereiden ohjelmistoissa. Meluisaa meininkiä äänenvahvistimet liimattuina poskeen kuin kanyylit Meilahden klinikalla; ei ole kuin kuukausi, kun oli minullakin vasemman käden selkämyksessä. Mieluummin kuuntelisi oikeata ihmisääntä ja tekstiä sillä tavoin artikuloituna, että siitä saa selvää. Tästä ei suinkaan aina saanut. Jo väliajalla kahvin ääressä ilmaisimme tyytymättömyytemme. Muuten seurue oli mitä parhaimmalla tuulella. Jälkimmäinen näytös varsinkin meidän miesten mielestä oli parempi kuin edellinen. Varsinkin olimme mieltyneet loppuratkaisuun. Jäi vähän auki, että oliko se alkuperäinen vai muunnettu. Sopi kyllä hyvin tämän päivän tilanteeseen. Vaivoin telkien taakse saatettu Puukko Mac nimittäin armahdettiin ja siten (todella sokea) oikeus teki tehtävänsä, kuten tuntuu tekevän jatkuvasti tämän päivän Suomessa. Oikeudenmukaisuudelle annetaan piupaut.
Annan ehdotuksesta siirryimme Rautatieaseman Eliel ravintolaan, missä tilasimme tyrnimarjacocktailit, ja sen äärellä melkein tunnin jatkoimme hilpeätä keskustelua, jossa kuitenkin perusvireenä oli närkästys näyttämötaiteen kurittomuuteen ja helppohintaisuuteen. Näytti siltä, että Kurkelat sataprosenttisesti hyväksyivät Marjan seurapiiriin, mikä minua puolestaan suuresti miellytti. Keskustelu lainehti hilpeänä ja tulin ajatelleeksi, että vain Unkarissa oleva Salli puuttui.
Ha fényûzõ gazdagság nem is jellemzi a darab szereplõit, azert jómódban élnek, és mindent megtesznek azért, hogy még több pénzük legyen. Ki-ki a maga módján próbál jövedelemhez jutni: az ügyvéd a legvalógatottebb eszközökkel keres magának jó fizetõ védenceket, akik pedig azért szorulnak védelemre, mert vagyongyarapításuk során összeütközésbe kerülnek a törvénnyel. De becsvágy is hajtja õket, hiszen igazi feltörekvõ nemzedék tagjai, és ebbõl keletkezik aztán a zûrzavar. Mindenki másnak akar látszani, mint ami, mindenki mást mond, mint amit tesz - a francia szalonvigyatékok legjobb hagyományai szerint.
A Doktor úr azonban már igazi Molnár-mû, mert igazi színész darab. Kitûnõ lehetõség a kitûnõ színeszeknek - valódi színház, melyet a közönség akkor élvezhet igazán, ha teljesen átadja magát a játéknak.
Perhekomedia vuosisadan alun Budapestistä, äkkirikkaiden elämää.
Saima Harmaja (1913-37) oli kansantaloustieteilijöiden Laura ja Leo Harmajan tytär! Kuoli tuberkuloosiin.
AJK: Nerokkaana sitä joutuu pitämään: omaperäinen, ei kosketuskohtia muihin näkemiini. En mitenkään pystyisi selittämään näytelmää näkemättömälle ihmiselle, mitä siinä tapahtuu ja miten se etenee. Ihmettelen, mikä osuus esim lavastuksessa on Strindbergillä ja mikä ohjaajalla tai lavastajalla. Sitä lavastusta mikä eilen nähtiin ei päivässä eikä kahdessa hökäistä. On vaatinut mielikuvituksen lentoa ja varmaan unia tai huumeita ja/tai juoppohulluutta, joka tapauksessa irtaantumista arkielämästä.
Kun olin jo aikoja tämän tajunnut, tuli sitten radiosta Leskisen haastattelu. Suorastaan riemastuin, kun heti haastattelun alussa tämä asia tuli esille ja ohjaaja antoi juuri sen 'vastauksen', johon itsekin olin päätynyt.
Esitys oli nimittäin muuten EHDOTONTA HUIPPULUOKKAA. Dostolla on tietenkin pääansio. Esitteestä päätellen se oli Pekka Milonoffin sovittama. Oliko siis hän ihan itse tiivistänyt ja onnistunut siinä kertakaikkiaan upeasti? Ei se ollut omasta päästä keksittyä, vaan Dostoa kai joka sana. Ja tunnetusti Dosto ei ole tarvinut valhetta tai mielikuvitusta tehokeinokseen. Jokainen sana, jonka Dosto on kirjoittanut, voisi olla totta. Minulle se on lähes pyhää tekstiä ja perin juurin tuttua, kun olen nyt neljä kertaa lukenut: 1 kerran silloin joskus suomeksi Salla tyttären joululahjan, sitten venäjäksi koottujen yhteydessä ja nyt sitten venäjäksi ja unkariksi rinnakkain. On siinä kaikkien salapoliisiromaanien äiti! Vaikka väitin perin juurin tunteneeni, näyttämölle lihaksi ja vereksi pantuina ikäänkuin toivat vielä uutta.
Aivan loistavia suorituksia: Tämä Jani Volanen, Raskolnikov ei ollut yhtä mietiskelevä ja hiljainen kuin kirjan R, mutta häntä en meluisuudesta lainkaan syytä. Tässä näyttelijätkin käyttivät ääntään, mutta siihen oli aina väkevät motiivit. Marja Packalén oli äiti, mutta siinä ominaisuudessa osa oli vähäinen. Sen sijaan hän erittäin onnistuneesti kertojana melko lyhyillä repliikeillä sitoi palaset yhteen. Sitten oli Raskolnikovin hyvä ystävä Rozumihin (suomeksi järkevä), todella hyvä ystävä (Kari Hietalahti), niinkuin niitä vain Dostolla on, sellaisia, jotka todella ottavat vastuun lähimmäisestä. Kirjassa voitaneen toiseksi päähenkilöksi laskea Sonja. Niin kyllä ehkä tässäkin, mutta tässä hän ei sanonut sanaakaan. Sama henkilö Sari Mällinen esiintyi myös Dunjana, missä roolissa puhui ihan normaalisti. Kirjankin mukaan hän oli pitkään puhumatta kovan kohtalonsa murtamana. Oikein alan epäröidä, että puhuiko hän kirjassakaan, vai kertoiko Dosto vain hänen ajatuksiaan. Minusta kirjan Sonja on kyllä ihan oikeasti hiirulainen. Tämä sen sijaan vaikutti vähintään villikissalta, joka vain näytteli nöyrää, kun se rooliin kuului. Sitten oli tutkintotuomari Porfiri Petrovitsh (Pekka Valkeejärvi), joka koko ajan esiintyi niin sanotusti kortit pöydällä eli ei lainkaan salannut salakavalia menetelmiään. Rikoksen olemusta pohdittiin monelta kantilta. Sitten oli Svidrigailov (Eero Aho), aivan uskomattoman niljakkaan iljettävä tyyppi ja sitten tietenkin jo edellä mainittu Dunja, Raskolnikovin sisar ja oli vielä puolen tusinaa muitakin, kaikki erinomaisia suorituksia. Jos itse joutuisin esittämään kymmeniä kertoja Svidrigailovia varmasti vaatisin ohjaajalta seuraavan kerran vähintään Hamletia tai jotakin muuta kunnon roolia hyvitykseksi.
Vähän tarkoituksellakin haluan nähdä näytelmiä myöhäisemmässä vaiheessa niinkuin nyt tämäkin kolmanneksi viimeinen esitys (ylihuomenna ja lauantaina vielä). Kuvittelen, että näin näen loppuun saakka hiotun esityksen. Voisihan käydä myös niin että on repsahtanut esitys, mutta tämä ei ollut, vaikka loppuaploodit eivät riehakkaan räjähtävät olleetkaan. Oli asiaa, oli vauhtia, oli luontevuutta, oli taitoa: pakko antaa anteeksi se mieletön ja perusteeton koneilla aikaansaatu meteli, käsittämätöntä! Ilman muuta täysi kolmonen; asteikko olisikin loppunut kesken, jos meteli olisi jätetty pois. ... Olen aivan pökerryksissä, varmaan taas joskus luen kirjankin vielä uudelleen.
Vieläkin askarruttaa se meteli: kenen piikkiin se menee? Ohjaajako siitäkin koko vastuun kantaa? Ei kai ainakaan ääni: Jukka Kuuranne tai musiikki: Eero Ojanen? En kylläkään musiikkia muusta melusta erottanut. Esitykseen oli paneuduttu myös siten, että aulassa oli jonkun, joidenkin piirtämiä ja värittämiä kuvia, joihin oli käsin kirjoitettu pitkiä pätkiä aitoa tekstiä. Tuli mieleen, että tälläkin tavoin voidaan varmaan tekstiin syventyä: piirtämällä ja maalaamalla. Ne kylläkin vaikuttivat yhden ihmisen - (kenen?) - töiltä, mielestäni 'repaleisen' hyviä. - Kyllä Dosto on sentään poikaa! Ks myös Idiotti.
Jos nyt tätä sattuu lukemaan joku KOMilainen, pyydän panemaan pienen viestin tuosta metelistä. Mikä oli sen funktio? Mutta ennen kaikkea: kiitokset loistavasta esityksestä! Lisää Dostoa!
Dosto nimitystä on mielestäni oikeus käyttää niillä ihmisillä, jotka ovat lukeneet koko hänen tuotantonsa.
Esite:
| Henkilöt: | |
| WALTER, oikeusneuvos | Gábor Máté |
| AADAM, kylätuomari | Péter Haumann |
| LICHT, kirjuri | János Bán |
| Rouva MARTTA RULL | Eszter Csákányi |
| EEVA | Andrea Fullajtár |
| VEIT TÜMPEL talonpoika | József Horváth |
| RÜPRECHT hänen poikansa | Ferenc Elek |
| Rouva BIRGITTA | Erzsi Mátha |
| MARGIT piika | Éva Olsavszky |
| LISA, piika | Klára Czakó |
| Walterin palvelija | Roland Rába |
| Poliisi | Viktor Nagyváradi |
| KÄÄNNÖS saksasta unkariksi | Dezsõ Tandori |
| OHJAUS | Gábor Zsámbéki |
| LAVASTUS | Csörsz Khell |
| PUVUT | Györgyi Szakács |
| DRAMATURGI | Géza Fodor |
| MUSIIKKI | László Sáry |
| OHJAAJAN ASSISTENTTI | Emma Vidovszky |
| SUOMENKIELINEN KÄÄNNÖS JA
SIMULTAANITULKKAUS |
Maija-Liisa Márton |
Esitys kestää noin 2 t 45 minuuttia ja siinä on väliaika.
ESPOON TEATTERI LOUHISALI ESPOON KULTTUURIKESKUS 11.-12.2.1998.
RIKOTTU RUUKKU KATONA JÓZSEF-TEATTERIN VIERAILU 11.-12.2.1998
Tapahtumat käräjäsalissa etenevät vauhdikkaasti, ruukun rikkojaa etsitään, naimakauppoja solmitaan ja taikausko sekä rehevä kieli ivasanoineen kukoistavat.
Asianosaisina kuulustellaan ruukun omistajaa, kauhistunutta rouva Martha Rullia ja kihlaparia Eevaa ja Ruprechtia, joiden häät rikkoutunut ruukku uhkaa estää.
Der zerbrochene Krug (Rikottu ruukku) syntyi kilpailutilanteessa. Kolmen nuoren miehen piti kirjoittaa näytelmä Philibert Louis Debucourtin maalaukseen La cruche cassée pohjautuvasta kuparipiirroksesta. Kleist voitti kilpailun vuonna 1802, mutta viimeisteli näytelmää neljä vuotta. Kolmas näytös julkaistiin aikakauslehti Phoebuksessa 1808 ja kokonaisuutena näytelmä painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1811. Kleist ei nähnyt ainuttakaan omien näytelmiensä esitystä.
Rikottu ruukku on Saksan kirjallisuuden harvoja elinvoimaisia komedioita. Tämä Heinrich von Kleistin ensimmäinen valmis mestariteos on puhuttavaa ja yksinkertaista kieltä, ja sen henkilöt ovat realistisia mutta yllättäviä.
KATONA JÓZSEF SZÍNHÁZ
Katona József toimii perinteisten ja avant-gardeteattereiden välimaastossa. Se ei hyväksy nykyteatterin suuntausta, jossa vastakkain asetetaan korkea kirjallinen taso ja teatterin itsenäisyys, näyttelijän- ja ohjaajantaide, korkeat taiteelliset päämäärät ja yleisön toiveet jne. Katonalle mikään ei ole niin jännittävää kuin todellisuus ja siksi se kiinnostaa Katonaa eniten.
Teatteri perustaa työnsä perinteisimpään unkarilaiseen teatteritraditioon: se on voimakkaasti sidoksissa realismiin, sellaiseen psykologiseen realismiin joka ei kuitenkaan tarkoita tyylillistä realismia, ei naturalismia vaan ennemminkin suuntautumista elämän oikeisiin ongelmiin. Itäisen Keski-Euroopan historia on nyt avautunut tuskallisella ja hämmentävällä tavalla ja teatterilla tuskin voisi olla -tärkeämpää tehtävää kuin sen selvittäminen, mitä todella on tapahtumassa.
Oli tässä yllättäen jotakin sellaistakin, mistä en pitänyt. Tiedetään, että Neruda oli kommunisti ja kommunisti ei ole oikea kommunisti, ellei hän kaikessa tunnusta väriään. Kun kuitenkin esim teemoihin nainen ja meri ei mitenkään voida luontevasti liittää kommunistista väriä, niin jäi harmittamaan, että pitikö tähän välttämättä sotkea Chilen (ja maailman) fasismin ja kommunismin välinen taistelu, kun niistä ei kummastakaan julistus tässä vaiheessa.
Ensi-ilta 19980205 o Ryhmäteatterin esite
Ohjaus: Mika Myllyaho. Rooleissa: Pertti Sveholm (Neruda), Ulla Tapaninen (kapakoitsija), Robin Svartström (postiljooni), Juha Kukkonen, Miina Turunen (kapakoitsijan tytär, postiljoonin lemmitty). - Kaikki roolisuoritukset ihan viimeisen päälle.
Liput 90 mk, ML (Marjatta Leppänen) tarjosi meille ystävänpäivän kunniaksi. Minä Marjatalle kaksi purkkia sardiineja, uutuus (kreikkalainen Xsifias sa soijaöljyssä), jota M kuitenkin oli jo ennättänyt saada lähimmästä R-kioskista. Sardiini on Mn ja minun ehdoton intohimo.
Esitys oli myös sillä tavoin merkillinen, että siinä todella esitettiin Learin ydin, ja mielestäni oikein hyvin, myrskykin hiustenkuivaajalla, mutta ennen kaikkea lasten kiittämättömyys ja vanhan Learin kärttyisyys. Loppusovinto Cordelian kanssa jäi vähemmälle. Ja muutenkin näytelmässä oli kaksi loppua: toinen oli Learin loppu. Se vain lopahti ikäänkuin vanhan naisen väsähdykseen. Mutta sen jälkeen näytelmällä oli vielä toinen loppu, vanhan näyttelijättären tilitys, josta meidän mielestämme oli saatu ihan täysipainoinen, vaikkakin sittenkin sekin jotenkin tyhjään päättynyt toinen loppu samalle näytelmälle. - Tämän perusteella melkein alkoi pelottaa vanheneminen: niin yksinäiseksi sankari lopulta jäi. Hyvin vahva kakkonen. Voisiko yksi ihminen enempää saadakaan! - Hannu Harju HeSa 1980220
Piti vielä kertoman, että eilen (980315) olimme tavanomainen seurue plus eräs vieraamme kansallisen pienellä näyttämöllä katsomassa Jotunin Tohvelisankarin rouva (Arto af Hällströmin ohjaus). Olipa siitä saatu hauska esitys, huipentui vallan villeihin bakkanaaleihin valekuolleen kunniaksi. Näyttelijät selvästi nauttivat hulluttelevasta esityksestä. Jotuni on tainnut olla aika tuottelias, kun tuntuu, että monta on nähty, mutta tämä ei kyllä lainkaan palannut mieleen. Saatan sitä paitsi mielessäni sekoittaa Canthin ja Jotunin. Muistuipa mieleen, että olen käynyt Jotunin kotona. Hän itse taisi kyllä olla silloin jo Manan majoilla. Minun toinen pääaineeni on nimittäin valtio-oppi, diplomaatiksi kun aioin. Valtio-oppia opetti Jotunin poika, Tuttu Tarkiainen, hieno herra, mutta äärimmäisen kuiva luennoitsija, istui kateederissa ja luki prujuaan, lopuksi veti viivan siihen mihin pääsi. En millään jaksanut seurata luentoja ja suoritin lukemalla kirjat. Hän otti ja reputti, en muista oliko sillä kerralla, kun olin hänen kotonaan tentissä. Sen muistan, että sillä kerralla kysyi, mikä on Espanjan valtionpäämiehen virallinen titteli: hän ei ehkä tiennyt että opiskelin espanjaa ja pamautin sen koko litanian espanjaksi. Jokohan nyt on paljonkin virheitä, jos yritän: Su excelenxcia, el Jefe del Estado Español, Generalísimo Francisco Franco. Ihan kuin jotain puuttuisi. Oletko muuten lukenut Viljo Tarkiaisen kirjoittaman Aleksis Kiven elämänkerran? Se on aivan huippu hieno. Monet muutkin ovat yrittäneet, mutta minun eteeni ei ole likikään niin hyvää osunut. Mm Koskenniemi on kirjoittanut, mutta erittäin epätasainen, osa hyvää, osa aivan höpöä.
Muistan, että aikaisemmin valitin äänenvahvistusta, että se vie äänistä sävyt. Nyt kiinnitin nimenomaan huomiota siihen, että äänet olivat hämmästyttävän sävykkäitä. Siitähän se nyt sitten tietäisi, olenko minä tottunut vai onko edistystä tapahtunut. Jos laitteet ovat samat kuin ennen, muutos on tapahtunut vain kuulijassa. Tämän esityksen voima oli mielestäni juuri musiikkiesityksissä, vaikka revue tyyppisen teatterin varsinainen olemus onkin yksinkertaisesti ajankohtaiset (puolituhmat) vitsit. Näitäkin oli, ihan sopivasti, mutta ne ikään kuin tulivat ja menivät sen kummempaa, viittä sekuntia pidempää jännitettä synnyttämättä. Musiikkiesitys pitää vallassaan paljon pidempään; ikivihreät ovat varma konsti: niillä herätellään entisiä ja pukataan jatkoa päälle. Oli kyllä aika rohkea veto ottaa Kaunis Veera uusiokäyttöön. Kyllä se varmaan alle 40-vuotiaille meni täydestä, mutta ei meille kuuskymppisille, ei läheskään, paitsi että Veeran liikehdintä melkein sen korvasi, mistä laulussa ja ennen kaikkea melodiassa - vai onko rytmi tässä se oikea sana - jäätiin siitä ainoasta oikeasta, Kipparikvartetin esityksestä. Muuten tämä pumppu nimenomaan juuri musiikissa kunnostautui, ihan oli kuin yksi soitin, urut nyt on vähän kaukaa haettu vertaus, mutta jotain sen tapaista siinä kyllä oli. Minun mielestäni parhaimmilleen päästiin lopun 'Hei viivana Espanjaan'. Kyllä sekin on vähintään yhtä rohkea veto kuin Kaunis Veera, mutta uskon että Marja Kurkikin, itse vaalea flamenco, olisi viihtynyt. Kastanjetitkin oli otettu mukaan, vaikka oli vain yhden ihmisen taidon varassa, mutta se onnistui todella hyvällä maulla toteutettuna. Paras yksityiskohta oli kuitenkin täydellisessä yllättävyydessään zarzuela sukset jalassa, varsinkin kun myös poljento ja rytmi irtosivat suksenpohjasta - yleisö räjähti, niin on vetoa espanjalaisilla rytmeillä. Kyllä olisivat varmaan espanjalaiset nyrpistäneet nenäänsä, mutta meikäläiseen se meni aivan täydestä. Miten on mahdollista niin lyhyessä ajassa harjoittaa näin mallikas kokonaisuus!
Mutta kaikkein uskaliain numero oli vielä ihan muu: Että Marjatta Leppäsellä olikin kanttia mennä esittämään Paluu huomiseen! Ottaen huomioon kaikkien tiedossa olevat tosiasiat. Jos ei uskoisi ohjelman mainintaa käsikirjoituksen tekijöistä voisi hyvin spekuloida ja sanoa, että siinä oli Mn terapeutin sataprosenttinen täysosuma kaikkien mahdollisten osapuolten voitoksi, kuuluu juuri niihin taiteen tuotteisiin, jotka yhdellä sivalluksella sanovat sen mitä asiantuntijat joutuvat selittämään sivutolkulla. Tässä nyt tietysti oli kysymys yleisesti ottaen pienemmästä asiasta kuin Michelangelon 'Luomisessa', mutta eikö meissä jokaisessa ole kuva koko ihmiskunnasta? Joka tapauksessa uskon, että tämä laulu oli ihanaa balsamia esittäjälleen ja läheisilleen, se oli täydellinen viesti yleisölle: ei katkeruuden häivääkään, vaikka sanat olisivat kyllä siihenkin venyneet - elämä otetaan niin kuin se on. Sanoitus oli myös upea suoritus runoilijaterapeutilta vai onko sittenkin pakko uskoa ohjelmalehtistä ja sanoa terapeuttirunoilijalta. Jos näin on, niin ansaitsee täyden kympin, esittäjästä puhumattakaan.
| Yrjönkatu 3D, Helsinki
puh. 09-643 939 Kassa avoinna ma-la klo 10-18 Ryhmät puh.09-647490, ma-pe klo 10-16 |
Georqsqatan 30, Helsingfors
tel 09-643 939 Kassan öppen må-lö kl. 10-18 Grupper tel. [09] 647 490 må-fr kl. 10-16 |
20040416 Viittaukset esitykseen poistettu kaupunginteatterin tiedottajan pyynnöstä
Blanche és Jane mindkettten sikeres színpadi karrier elõtt álltak, de életük félresiklott. A két nõvér most egy kisvárosban él, s Jane egy napon ismét a színpadot akarja.
Az elõadás címet és tematikáját a televízióból jól ismert mûszortól kölcsönzi. Mi is lehetne aktuálisabb ma, amikor maffiózók, zsebesek és utcalányok között lavítrozva éljûk az életünket. A kabaré - többek között - az utca ezen közismert figurái eleveníti meg, a felülmúlhatatlan pesti páros: Hacsek és Sajó kommentárjai mellett. És akitõl a kriminális igazán hitelessé válik, a mûszorvezetõ: Juszt lászló.
Két házaspár végigssza, végigveszegszi, és egymást gyötrõ játékaival végigmérközi az éjszakát. Mindenki mindenkivel, mindenki mindenki ellen, önmaga ellen, az emlékei ellen.
"Mindenki szeret Sophie-t", ezért kímélni akarják a kegyetlen igazságtól. Csakhogy a nyolcvanéves öreg hölgy átlát a szitán és a lányain is. Megpróbálja rendberakni a dolgokat.
Asko Korpela 19981202 (19970906) o 
o AJK kotisivu o Teatterisivu