[ 21 ]


TUULEN KOIRA


draamallinen matka Riitan ja Paavon sielunmaisemaan
käsikirjoitus Matti Pajula
musiikki: Jaakko Löytty
tuotanto: Aholansaarisäätiö ja Teatterikorkeakoulu





Vaikka tämä näytelmä on alunperin kirjoitettu "vaellusnäytelmäksi" esitettäväksi nimen omaan Aholansaaressa, lainaan tähän käsiohjelmatekstin, joka on tehty vierailuesitykseen, jonka teimme Tampereen teatterikesään:
+
Paavo Ruotsalainen tuli Tampreelle!
Sekö Paavo,jonka hämärästi muistat kirkkohistorian tylsistä oppikirjoista? Sekö körttipiru, jota Snellman ja Runeberg pilkkasivat ja jota vaimonsa Riitta heitteli kirveellä?
Sekö villitsijä? Sekö herjaaja?
Sekö, josta joku on sanonut:"Yhtä kova jätkä kuin Kekkonen tai Mannerheim, on vaikuttanut pitempään kuin moni muu suurmiehemme."
Se.
Sama mies, josta Snellman sanoi:"Ruotsalainen on runoilijaluonne, elää kaksoiselämää... häntä voisi pitää myös veijarina tai puoluemiehenä. Olen kuitenkin vakuuttunut, että hän on nero,"
Ainoat sanat, jotka Paavo sanoi Snellmanille:"Työ vilosoohvit teette saman selevän Raamatusta kuin sika pottuhalameesta."
Tuliko se körttipiru tännekin Tampereelle syntisäkkiään levittelemään?
Tuli. Yhä se ryökäle heittelee herjojaan tieteen, taiteen, filosofian ja herrojen silmille. Se ei jätä rauhaan mitään aikakautta, ei ainakaan tätä meidän jumalatonta aikaamme.
Yhtä paljon kuin Tuulen koira on Paavon näytelmä, se on myös Riitan näytelmä, oikeastaan enemmänkin. Kirjoitin tuon tekstin valaistakseni juuri Riitan olennaista vaikutusta Paavon elämään ja teologiaan. Riitta on mielestäni laiminlyödyimpiä suomalaisia suurnaisia.
+
Tästä näytelmästä on useampia versioita,"vaeltavia" ja vaeltamattomia. Sitä on esitetty toistuvasti Aholansaaressa ainakin v. 2011 saakka. Ja kenties siitä eteenkinpäin.
Näytelmän musiikista lauluineen on julkaistu myös cd-levy.
+
Henkilöt

Henkilöt

Riitta
Paavo
Anna, tytär (7-10 v.)
Högman, seppä
Malmberg Niilo Kustaa, pappi
Vetäjä, yleisön opas nykyajassa
Ryhmä (= vierailuryhmä-yleisö)
Soittaja(t) (= musiikki: i = instrumentaali; L = laulu)



1. kohtaus

Paavon pirtin pihamaa.
ANNA: (juoksee sivulta yleisön eteen, säikähtää)
(Huutaa sivulle:) Äet! Äet hoi! tulj vieraita! Hirveen paljon vieraita!
RIITTA:
Työ tulia - tervetulloo Aholansuareen! Minä oun Riitta, Puaval Ruotsalaisen emäntä... Työ sitä Puavalia varmaannii...
VETÄJÄ:
Sitä Paavoahan nämä vieraat haluaisivat tavata.
RIITTA:
(Anna menee)... mistee kaakaa työ outta poekessa, mistee työ tulia. minnoon utelias, sitä kun tiällä syrjässä asua kyhjöttee... )
VETÄJÄn johdattamana Ryhmä kertoo mistä on saapunut.
RIITTA:
Eikö myö voetais tässä uotellessa veisata huijauttoo... Minä niin tykkeen lauloo ja Puavo kun kuuloo, niin noppeemmin tulloo. Ettekö työ laalais minun kanssain?
VETÄJÄ:
Mielellännhän me lauletaan. (Vetäjän johdolla ryhmä laulaa, virsi: Suo Jeesus hellä mieli...)
RIITTA:
Oljpa mukava kun tuli vieraita. Sitä niin joskus kaipoo meikäläinennii jottain hupia tähän suaren arkeen, työ varmaannii arvaatte, se on yhtä työn ryskettä meikäläisellä... lapslauma ympärillä, eikä miestä talossa, Puaval niin paljon poekessa, niillä reissuillaan kulukoo... kai sen pittee... kyllä minä ymmärrän, vaikka katkeraksi se joskus vettee, monj on kyläläinen minulle sanonna jotta kelevoton on sulla mies, ihan kelevoton on, ei huolehi perreestään, ei pelloistaan, pitkin mualimoo huiteloo, pappien kanssa retalehtaa, pappiloitten ressoorisohvilla istuskelloo sillä aikoo kun sinä suat tiällä nälissäis ruatoo... niin ne sannoovat kyläläiset, monettii ihan suoraan sannoovat... teille uskallan kertoa kun outta kaukaa ja vieraasta ajasta outta, mistä lienettä tulevaisuuvesta, niin oovat hienot vuatteettii... (tutkii jonkun Ryhmän jäsenen varusteita)... ja mikkee se on tämäkii, ihan taetaa kello olla, viisarittii on, voe että on pikkinen, ja käessä mukavasti kulukoo, voe mokomata. Mahtaa teille olla aika kallista kun pittee mukana kulettoo...
VETÄJÄ:
Eikö Riitalle aika ole kallista?
RIITTA:
Minulla ei ole aikoo, kaikk männöö työn touhussa. On vain työ, se miäree, kaikk on tehtävä ajallansa, elläimet ruokittava, ne huutaa jos et ruoki, lapset huutaa, pelto huutaa - ne oovat minun kelloni, en minä muuta kellova tarvihe.
VETÄJÄ:
Miten sinä Riitta kestät?
RIITTA:
Jumalan avulla minä kestän. En muuten kestäis. Puaval on poissa, kylä pilkkaa, työ painaa, nälkä ahistaa, enpä muista, milloin oisin täyttä rukihista lapsraukoille suanunna viimeks antoo...
Antakeehan kun minä teille kerron, minä en koskaan ou muille kertonna, ei ou ollu kelle kertoo, teille kerron, työ outta toisesta ajasta...
Elekee loukkaantua, minä puhun teille nyt niin kuin työ olisia tämän kylän väkkee, minä sanon teille sen mitä niin monasti oisin halunna sanoa kyläläisille, jotka Puavoa pilikkoovat, minua siäliivät ja minulle nauravattii että "hullu Riitta kun tuommosen Löyhkän nai!"
Hullu minä olenkin, mutta minä oun Jumalan hullu. Niin minä uattelen. Ei Puavo yksin Jumalan hullu ole eikä yksin työtänsä tee, ei Puavo yksin Jumalaa omista. Eikä Puavo haluakaan, justiinsa näitä "Jumalan omistajia" Paavo ei hyväksy, näitä, jotka luuloovat tietävänsä, miten pittee ellee, kenen kanssa pittee naimisissa olla, miten pittee rukkoilla, polovillaan vaiko istualtaan...
Ette työ tiiä, mikä Riitalle parasta on! Ette työ tiiä, miksi minä Puavon nain! Ette työ tiiä, mikä minulle on parasta.
Työ outta kyllä oikeassa siinä että kutale se Puavo on. Löyhkä mikä Löyhkä, kylän kehnoin talonpoika, katala, ossaamaton, kelvoton! Myö ihmiset ollaan niin hyviä näkemään paha toisessa ihmisessä, siinä usseimpien ainut taito ja ossoominen sitte onkin. Kyllä minnäi ossoon Puavossa pahan nähhä. Ihminen on paha. Minnäi oun paha. Katkeruus ja viha minua ympäröi, pannee minut kirveitäkkii heittelemmään Puavon perrään...
Mutta luuletteko, että minä hölmö olen! Luuletteko työ, että minun olemiseni yksin Puavossa on, tai vihassa ja katkeruuessa. Tiiättäkö työ että minun elämäin on Jumalassa.
Muuan rikas Hyvönen se aina sannoo, jotta "tamma ei oo hevonen eikä akka ihiminen"... Ja tuolla hokemallaan tuo hölmö rehvastelija tulee paljastaneeksi sen mikä on meijän akkain paikka: pirtin nurkka, navetta ja sänky, ja sängyssäkkii aina alimmaisena pahnanpöllyttäjänä.
Ja työ kylän akat, jotka sanotte, että 'miksi sinä Riitta tuon Löyhkän nait'. Työ saatte pittee ne paremmat miehennö! Työ saatte pittee ne rehvastelijanne, pitäkee ne pröystäilevät rikkaat isäntännö, jotka vain orriilla ajeloovat. Orriitten mualima on teejän mualimonne. Ja semmosena pyssyy!
Minä sanon teille, että minun Puavoin rakentaa toista mualimoo kuin teejän mualimonne on.
Ja luuletteko työ että Paavo siellä mualimalla pelekkiä omiaan puhuu.
En minä ole varustanna hänen evvääksensä yksinomaan petunpalasta ja piimee. On hänellä mukanaan myös minun kärsimykseni ja meijän yhteiset puhheemmo. On hänellä mukanaan teijännii vajavuutenno ja syntinnö...
Mutta nyt hyö tulloovat!... Kiitos että sain puhua teille niin kuin en koskaan kelleen, elekee mainitko Puavollekkaan mittään, se on semmonen... Se on ittekäs... Sekkii luuloo tietävänsä enemmän kun tietee...
Anna ja Paavo tulevat. Paavo tervehtii Riittaa.
PAAVO: (vieraille)
Ka vieraita. Päevee... Jumalan siunausta teille kaekille. Mistee kaukaa työ outta.
VETÄJÄ:
Pohjanmaalta ovat suurin osa.
PAAVO:
Mittee työ?
VETÄJÄ:
Ovat tulleet sinua tapaamaan. Tahtovat kuulemma tietää, että mikä se on se sinun oppisi.
Pitkä hiljaisuus.
Paavo kääntää selkänsä vieraille. Kääntyy muina miehinä Riitan puoleen
PAAVO:
Onko etäniitty hengissä?
RIITTA:
Hallaa ei ou ollunna. Pitäsi olla.
PAAVO:
Jospa kerrannii onnistuisi, tulisi kunnon ruis. Onko matikoita tullunna?
RIITTA:
Ei matikoita, mutta haakia jonniin verran. Ja ahavenia, säyneitäkkii.
PAAVO:
(Taputtaa Annaa)... Johan minä katoin että riskisti vetelj airoja tämä minun pikku Annani. Ihan out kasvanna isän mualimalla huijellessa.
ANNA:
Minäpä oonnii kasvanna.
PAAVO:
Onko pirtin ovenpielessä merkki.
ANNA:
On... näin paljon minä oun kasvanna (Näyttää sormillaan paria milliä)
PAAVO:
Minäpä haluan nähhä sen merkin, lähetäänpäs kahtomaan... (Lähtee juoksemaan Annan kanssa kuin vieraita ei olisi olemassakaan) )
RIITTA:
Puavo!
PAAVO: (pysähtyy)
Mittee?
RIITTA:
Sinulla on vieraita.
PAAVO:
Ka niinpä oljkii.
RIITTA:
Hyö tiiustelivat sinulta jottain.
VETÄJÄ:
...että mikä se on se sinun oppisi, nämä haluaisivat tietää.
PAAVO:(Ottaa piipun taskustaan, kaivaa siitä perskat suuhunsa, mutustelee, kävelee hitaasti kohti Ryhmää, pysähtyy, sylkäiseee mustan syljen kohti yleisöä)
Siinä minun oppini teille.
Nolo hiljaisuus. Paavo: kääntyy ja lähtee kävelemään pois.
RIITTA:
Puavo!!
PAAVO: (pysähtyy)
Mittee nyt?
RIITTA: (tiukka katse)
...
PAAVO: (kävelee uudelleen kohti yleisöä uusin ilmein)
Elekee minnuun kahtoko. Kahtokee Kristukseen.
Pelekkä syntisraukka minä olen. Viheliäinen talonpoika. Jos työ immeisten oppeja tahotte kuulla, teejän pittee männä tekopyhhiin luokse. Heillä on tieto, heillä on oppi, heillä kuuluu olovan pysyvä rauha, jos työ sitä tahotte, teejän pittee männä heejän luokseen. Hyö kuuluuvat kerskaavan pyhhyyvestään. Minulla ei ole pyhhyyttä, ei oppia, ei pysyvätä rauhoo.
(Ottaa yhden yleisöstä kohteekseen)... Rakas ystävä, minä en ou väkevämpi uskon sankar kuin sinäkään. Mutta voin minä sinulle sen tiijon kertoa: Vapahtaja ellää. Sinun pittee männä hänen ristinsä juurelle sellaisena kuin out, syntines päivines. Hän antaa sinulle rauhan, semmosen kun ihte haluaa, tuskin pysyväistä - mutta villauksen suat kokkee jos niinku pien laps mänet ja kahtot kristukseen. Villauksen vuan. Niin ainai minä sain. Aina joskus suan. Nyt en pitkään aikaan, siksi minulla oissii ikävä, kova ikävä ois tuasiinsa suaha armon villaus, hunajan pisarata pitäs piästä maistamaan Kristuskalliosta. (koko yleisölle:) )
Outtahan työ tok tervetulleita suareen. Kyllä myö Riitan kanssa pietään teitä vieraina niin kun kuuluu, myöpä taejetaanki kertoa yhessä tämän minun Riittani kanssa teille jotakii elämästämmö, vai mittee Riitta?
RIITTA:
Kerrotaan vuan.
PAAVO:
Muistatko Riitta, kenen opastuksella minä ensimmäisen uavistuksen armosta sain.
RIITTA:
Toki minä muistan. Lustigin. Lapinlahella Teleppäsniityllä Martikaisen talon heinäväki oli nähnyt näyn, oli tapahtunut ihme.
PAAVO:
Herätyksen ensimmäiset tuulet puhalsivat vihurin lailla sinun kotipitäjäsi niittyjen yllä...
RIITTA:
Kärrynpyöräntekijä Lustig otti hämmästyneen kansan johtoonsa...
PAAVO:
Lustig keräsi kansaa tuon ihmeen ympärille, vingutti viuluaan, kansa tanssi villissä huumassa ja välillä Lusti juotti heille mettä ja hunajaa suloisten sanojensa leilistä...
RIITTA:
Ja sitä hunajaa sinäkin imit.
PAAVO:
Yötä myöten, Varpaisjärveltä asti minä pojanraasu hänen seuroihinsa juoksin, syntisäkki painoi, Lustigilta yritin lohtua hakea.
RIITTA:
Vaan et saanut.
PAAVO:
En saanut, en tarpeeksi. Mutta yhen minä niilltä reissuiltani sain... Sinut Riitta minä silloin Lapinlahdelta löysin.
RIITTA:
Niin teit. Löysit mutta sitten vuodeksi unohdit.
PAAVO:
Niin tein. Taas omissa liemissäni pyöriskelin, syntisäkki painoi...
RIITTA:
Kunnes kuulit seppä Högmanista.
PAAVO:
Niin kuulin. Riitta... takaisin nuoruuteen, siihen päivään, jolloin minä ensimmäistä kertoo olin lähössä Jyväskyllään seppä Högmania tapaamaan...
RIITTA:
… ja minä vielä nuori...
PAAVO:
… ja niin nätti! soma ja sorja kuin keväinen kukka!
RIITTA: (riisuu esiliinansa ja huivinsa, hulmauttaa tukkansa ja on äkkiä nuori ja nätti)
Tämmöinenkö?
PAAVO:
Semmoinen!
RIITTA:
Sinä olit eellisenä vuotena tunnustanut rakkautesi, mutta sitten unohtanut... kunnes eräänä iltana Koskenniemessä, minun kotjpaikassain...
Poistuvat.
Musiikki.

zzzzzz Tämä on näyte Matti Pajulan näytelmästä Tuulen koira zzzzzzzz

Matti Pajulan tuotantoa saat Amazon nettikirjakaupasta edullisesti kotiin toimitettuna.

Asko Korpela: 20121220 (20060202) o askokorpela@gmail.com o WebMaster