HeSa 19980220

KULTTUURI

Riemukas Kuninnah Leal  

Nina Sallinen kurkistaa iäkkään näyttelijättären ilmatiiviiseen maailmaan  

Nina Sallisen 60-vuotisjuhlaesitys: Kuningas Lear. Aurinkoteatteri Teatteri Venuksen tilassa Kalevankadulla. Esityksen suunnittelu Katja Krohn ja Nina Sallinen. Käsikirjoitus, ohjaus ja tuotanto Katja Krohn. Näyttelee Nina Sallinen, muuttomiehenä Masi Eskolin. Kuningas Lear-sitaattien käännös Matti Rossi.

28-vuotias Nina Sallinen esittää 80-vuotiasta Nina Sallista esittämässä Kuningas Learia.


Vanhan puuoven takaa kurkkaa pelokas vanha nainen ja ilahtuu täynnä ihmisiä olevasta hallista. Hän esittelee itsensä Nina Salliseksi ja toivottaa kaikki tervetulleeksi kotiinsa. Hän kättelee lähimmät, pyytää joitain tuntemattomia esittelemään itsensä.

Peremmällä ihmiset asettuvat kovasti olohuoneelta näyttävän tilan perällä olevaa katsomoon. Hieman kyyryssä hitaasti kävelevä vanha nainen kertoo kohta esittävänsä Kuningas Learin, 60vuotisjuhlanäytöksensä. Hän ei ole esiintynyt moneen vuoteen muualla kuin runoilloissa.

Nainen menee halliin ja katsojat kuulevat hänen äänekkäästi riitelevän kahden ihmisen kanssa puhelimessa. Tärkeät vieraat, naisen tyttäret, ovat hävyttömästi jääneet kotiin.

Oikea näyttelijä Nina Sallinen (28) ei ole puoliakaan esittämänsä hahmon iästä. Jos sitä ei tietäisi, voisi melkein uskoa todistavansa i näyttelijän juhlanäytöstä. Sen verran pikkutarkasti ja taitavasti Nina Sallinen 80vuofiaan näyttelijän maailmaa kuvaa.

Läpi käy sekä näyttelijättären uraa ja perhesuhteita että Kuningas Learia. Sallinen esittää sekä iäkkään kuninkaan että tämän kolmen tyttären roolit. Ja tuomitsee samalla tyttärien kauhean käytöksen.

Keinot ovat kekseliäät: tyttäriä markkeeraavat nukke, villahattu ja nahkahansikas, lähettiä leivän paahdin.

Suurin osa ensimmäisestä näytöksestä on aivan valio seurattavaa. Sallinen näyttele hienosti vuosikymmenten löydetyllä tyylillä, joka on lähellä mykkäfilmien taivastelevia j kuvittavia keinoja.


Kurosawa-puhetta  

Kailottava ja volyymiltaan dramaattisesti vaihteleva kurkkuäänipuhe tuntuu haetun Suomi-filmien sijaan Akira Kurosawan elokuvista. Takavuosien kultaajasta on sen verran aikaa, että Kuningas Learkin ääntyy nyt näyttelijättären suussa muotoon Kuninnah Leal.

Näytökset ovat hyvin erilaisia.

Kun ensimmäinen puolisko menee koomisen irrottelun merkeissä, toinen näytös on vakavampaa draamaa. Näyttelijätär muistaa kelvottomat tyttärensä, joiden käytöstä kohtaan esityksen piti olla kosto. Nyt ei enää huvittaisi esiintyä. Katsojat voisivat jo lähteä, näyttelijätär on väsynyt.

Esitys on mainio sekoitus komediaa ja vanhan näyttelijän maailman hieman surumielistä todistamista. Samalla se sekä kumartaa näyttelijän maailman kunnianhimoisille yrityksille että tekee komediaa hänen vieraantuneisuudestaan ja pyhimmistä arvoistaan.

Esityksen hienous on siinä, että se tekee tämän samanaikaisesti. Iäkkään näyttelijättären kliseitä olisi helppo parodioida, mutta esitykseen tulee nyt samaa koskettavuutta kuin Billy Wilderin Auringonlaskun kadussa.

Katja Krohnin ohjaama esitys päästää näyttelijän kuitenkin lopuksi hieman helpolla. Esitys vain loppuu. Se on suotta aihettaan kevyempi.

Esitys on hupaisa meta-Lear, kun sillä olisi ollut ainekset vaikkapa Ionescon Tuolien kaltaiseen hurmokselliseen vainoharhaan. Mutta hauskaa ja tunnelmallista Sallisen seurassa on.

HANNU HARJU