Veljeksinä esiintyivät Mikko Paananen, Erkki Räsänen, Tuomas Partanen, Niko Taskinen, Tero Sarkkinen, Mikko Lauronen ja Sakari Saikkonen. Nämä seitsemän miestä repesivät vuorollaan moneksi. Suvereenisti esiintyjät vaihtoivat roolihahmosta toiseen, sillä vaihtoja ei juurikaan kikkailtu puvustuksen kautta, vaan koetuksella olivat nimenomaan näyttelijäntaidot. Esimerkkinä käytettäköön Niko Taskista, joka vaihtoi Simeonin roolinsa lukkariin silmänräpäyksessä ja katsojan silmäin edessä: vain lasit ja hattu päähän, ja silti miestä ei olisi ollut samaksi tuntea. Vaihtojen saumattomuutta ei voi kuin hämmästellä.
Näyttelijäsuoritukset seitsikolla olivat kauttaaltaan hyvät. Sitä sopi odottaakin, sillä mukana on kovia nimiä. Juhanin roolissa esiintyy Kuopion kaupunginteatterin lavoilta tuttu Mikko Paananen ja Tuomaana entinen tangokuningas Erkki Räsänen. Vaihtelevasta koulutus- tai harrastajataustasta huolimatta joukko oli hyvin yhtenäinen: kukaan ei noussut ylitse muiden. Esityksen koreografioistakin vastannut Sakari Saikkonen oli kuin ilmetty Eero, Mikko Laurosen tulkinta humalaisesta Laurista oli ainutlaatuinen ja Tero Sarkkinen yksinkertaisena Timona kirvoitti ilmeikkyydellään katsojista naurunpyrskähdyksen jos toisenkin. Myös siilinjärveläissyntyinen teatteri-ilmaisunohjaaja Niko Taskinen oli oiva valinta Simeoniksi.
Mainitsemisen arvoisia osa-alueita näyttämöllepanossa olivat myös musiikki ja lavastus. Yksinkertaisesta rallatuksesta lähes mahtipontiseen laulantaan vaihtelevat musiikkinumerot istuivat kaikki näytelmään kuin nenä päähän. Säestys tapahtui nerokkaasti milloin tynnyrinkylkeen tai kattilanpohjaan rummuttaen, milloin käsiä taputtaen. Välillä käyteltiin myös paria oikeaa instrumenttia, näidenkin ohjaksissa olivat näyttelijät. Musiikki, laulu ja tehosteet olivat elävää, mitään ei kuultu nauhalta.
Lavastus oli kekseliäs ja erittäin toimiva. Pari tyhjää tynnyriä ja isokokoinen soittopeli taipuivat niin hiidenkiveksi kuin ruokapöydäksikin. Taustasermin ja muun pienemmän rekvisiitan ohella nämä ajoivat asiansa paremmin kuin hyvin antaen näyttelijöille tilaa mellastaa.
Kaiken kaikkiaan Juhani Joensuun ohjauksessa syntynyt Maarianvaaran kesäteatterin tulkinta Seitsemästä veljeksestä oli sekä perinteinen että moderni, nykyteatterin keinoja käyttävä ja ennen kaikkea katsojaystävällinen esitys. Näytelmä ei ollut missään mielessä raskas ja oli varmasti mieleinen kokemus myös sille kesäteatterikatsojalle, joka hakee kesäiltoihinsa taiteen sijasta kevyttä viihdettä. Kansallisjärkäle oli typistetty alle kahteen tuntiin, mutta mukana oli silti kaikki oleellinen. Pikakelauksen makua ei tuntunut. Maarianvaaran kesäteatterin Seitsemän veljestä on elämys viimeisen päälle.
Janne Puustinen