| Halkokarin kahakka. Ykspihlajan työväen Näyttämö,
KUF, Teatteri Iltatähti. Käsikirjoitus: Matti Pajula. Ohjaus:
Veikko Pohjonen ja Seija Metsärinne. Tuottaja; Katriina Isotalo. Keskeisissä
rooleissa: Anders Fredriksson, Vesa Pohjola, Anders Hassel, Joel Salmela,
Simon Sjöstrand, likka Posio, Ralf Sandbacka, Kerstin VVennman, Esa
Lindholm, Anja Auvinen, Kimmo Oikarinen, Anton Häggblom.
.
Kolme paikallista teatteriryhmää osoitti taitavalla tavalla
miten Kokkolassa yhteistyö toimii nykypäivänä aivan
kuten se toimi myös 150 vuotta sitten. Halkokarin kahakka -näytelmä
sai perjantaina ensi-iltansa meren äärellä Kahakkarannassa
eikä kukaan jäänyt paitsi siitä mitä tulivat paikan
päälle kokemaan.
Tarjolla oli komediaa, draamaa ja sotakohtauksia. Näyttelijöiden
puheet kuuluivat hyvin, vaikka tuulenvire niitä hetkittäin pyöritteli
ja jopa lokit kirkuivat ja hevoset hirnuivat oikeissa kohdissa.
Kahakka-näytelma perustuu Kokkolassa 150 vuotta sitten tapahtuneeseen,
englantilaisten hyökkäykseen. Kahdesta suuresta laivasta yhdeksan
venettä, joissa oli yhteensa 17 upseeria ja 180 miestä; yrittivät
hyökkäystä Halkokarille.
Kokkolalaiset vapaaehtoiset yllättivät kuitenkin venäläisten
avustamina englantilaiset ja vajaan tunnin taistelun jälkeen englantilaiset
vetäytyivät aiheuttamatta suurta vahinkoa.
Kuvateksti: Mereltä
hyökkäävät englantilaiset saavat kokkolalaiset erisin
kauhun.valtaan ennen kuin päätetään puolustautua viimeiseen
naiseen asti. Tositapahtumiin perustuva näytelmä vie.jännityksellään
mukanaan jokaisen katsojan. .
Jännitys tuntuu mahanpohjassa
Näytelmän ensimmäinen osio tuntuu jossain välissä
hieman. pitkäveteiseltä, kun kokkolalaiset
päättävät siitä mitä tehdä kuullessaan
englantilaisten saapuvan. Paljon puhetta ja vähän toimintaa,
mutta näin lienee olleen myös tuolloin vuonna 1854.
Sujuvasti mukaan on. kuitenkin saatu humoristisia toteamuksia, jotka
piristävät odotellessa suurta finaalia.
Finaali onkin sitten vallan mainio. Jännityksen tuntee jopa omassa
mahanpohjassa vaikka lopputulos onkin selvillä. Mereltä rantaa
kohden lipuvat englantilaisten laivat tulevat sen verran hitaasti, että
jännitys ehtii kivuta huippuunsa.
Rannalla on täydellisen hiljaista, vain komentajan kuiskaamat "Annetaan
niiden tulla vielä lähemmäksi" lauseet kuuluvat. Katsomossakin
olisi kuullut nuppineulan tippuvan. Lopulta tykit ja aseet, pamahtelevat
oikeasti rannalla ja yleisö huomaa istuvansa savun keskellä.
Näytelmä ansaitsee kaiken mahdollisen kehun. Loistavat näyttelijäsupritukset,
upeat puvut ja mahtavat puitteet vievät katsojat 150 vuotta.ajassa
taaksepäin. Ei siis olekaan mikäär ihme, että melkein
kaikki. 10 näytöstä on jo loppuunmyyty. Näytöksiä
on vain ensi viikon ajan, jolloin Kokkolan kaupunki herää voitonjuhliin.
|