Manner Katja 
Kokkolan puolustajat torjuivat engelsmannien hyökkäyksen 

Halkokarin kahakasta 150 vuotta
Maaseudun Tulevaisuus 20040604 Näytelmä tempaa keskelle kahakkaa o Ja se Oolannin sota oli kauhia

Maanantaina tulee kuluneeksi 150 vuotta Krimin sodan aikaisesta Halkokarin kahakasta. Taistelussa kokkolalaiset torjuivat venäläisen jalkaväen kanssa Englannin laivasto-osaston hyökkäyksen. 

Eugen Söderström tunnetaan Kokkolassa pulppuavana kahakkalähteenä. Söderström on kahlannut läpi vuoden 1854 sanomalehtiä, joissa kirjoitettiin paljon tapahtumasta. 

Kahakalla oli valtava psykologinen merkitys. Se oli harvoja selkeitä voittoja tappelussa englantilaisia vastaan, kertoo Söderström. 

Kahakka lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta Venäjää kohtaan. Myöhemmin Kokkolassakin juhlittiin täysin rinnoin keisarin nimipäivää. Tanssiaisissa pormestari Roos kaatui ja loukkasi otsansa, tietää kahakkalähde. 

Itämerellä Englannin laivaston tavoitteena oli Pietarin laivastotukikohdan valloitus. 

Todellisuudessa he pystyivät kaappaamaan laivoja ja polttamaan varastoja ja vaikeuttamaan sillä tavoin venäläisten elämää, Söderström sanoo. 
 

Hyökkääjä yllätettiin täysin 

Englantilaiset polttivat Raahen ja Oulun satamat touko-kesäkuun vaihteessa. Kauppaneuvos Anders Donnerin lähetit kertoivat pian tapahtumista Kokkolassa. Donner päätti järjestää kaupungin puolustuksen. Sata vapaaehtoista pyssymiestä ilmoittautui. Närpiöstä raahattiin kaksi tykkiä paikalle. Vaasasta marssitettiin kaksi venäläistä linjakomppaniaa. Puolustajat piiloutuivat rantamakasiinien väliin rakennetun lankkuaidan taakse Halkokarille, jossa oli laivatelakka ja tervatynnyreiden lastauspaikka. Kesäkuun seitsemäntenä ankkuroi Kokkolan edustalle kaksi Englannin laivaston fregattia, Odin ja Vulture. Illalla niistä laskettiin vesille yhdeksän maihinnousuvenettä eli barkassia. Yksi veneistä souti neuvottelemaan. Englantilaiset ilmoittivat, että heillä oli käsky tuhota satamasta Venäjän keisarin omaisuus. Se kannatti luovuttaa vapaaehtoisesti. Pormestari Roos kieltäytyi. Kun myöhemmin illalla yksi veneistä lähestyi rantaa, avasivat puolustajat tulen. Ensimmäinen tykinkuula osui veneen kylkeen. Monta miestä haavoittui kerralla. Kahakassa kunnostautui kylmähermoinen talollinen ja metsästäjä Matts Kankkonen. Hänen hyljepyssynsä luodit kantoivat muita pidemmälle ja hän ampui tarkasti kohti. Tunnin tulitaistelun jälkeen hyökkääjä vetäytyi. Yksi Vulturen barkassi juuttui matalikolla laivahylkyyn. Vene otettiin sotasaaliiksi ja sen 19 eloonjäänyttä sotavangeiksi. Yhdeksän kaatunutta sai viimeisen leposijan Kokkolan hautausmaalta. Kälviän nimismiehen tytär Lucina Hagman muisteli voiton kunniaksi järjestettyjä juhlia. Siellä englantilaiset upseerivangit kilvan tanssittivat Kokkolan kaupungin kaunottaria, että hih hei vaan! Osa vangeista kuljetettiin myöhemmin Pietariin. Sen jälkeen heidän vaiheistaan ei ole tietoa. Kokkolan kaupunki selvittää nyt asiaa Britannian suurlähetystön toivomuksesta. 
 

Voiton huuman kääntöpuoli 

Kahakasta otettiin kaikki irti Venäjällä, sanoo Söderström. Keisari Nikolai I lähetti kokkolalaisille kiitoskirjeen. Matts Kankkoselle myönnettiin Pyhän Yrjön ritarikunnan hopeamitali. Eikä siinä kaikki. Keisari tilasi hänestä ja kauppaneuvos Donnerista muotokuvat. Kankkosen kuva riippuu yhä Tasavallan presidentin linnan Keltaisessa salissa. Kuvassa Kankkonen nojaa häkeltyneen näköisenä tussariinsa. Aito kahakkapyssy se ei ole. Sukulaiset kertovat, että Kankkonen häipyi kahakan jälkeen metsään ja piilotti aseensa. Hän ei halunnut pitää hallussa asetta, jolla oli ammuttu ihmisiä, kertoo Eugen Söderström. 
 

Katja Manner

Lähde: K.H. Renlundin museo, Kokkola.

Asko Korpela 20040608 (20040608) o o AJK kotisivu