Saituri 

(Kotkan Kaupunginteatterin  käsiohjelmasta)

Molière: SAITURI (l'Avare) 1668 

  • Suomennos Arto af Hällström
  • Ohjaus Kari Väänänen (vierailija)
  • Lavastus Reijo Paukku
  • Puvut Anne Hannula
  • Valot/valokuvaus/juliste Juha Lahtinen
  • Jehosteet Pekka Syvänen
  • Kampaukset ja maskeeraus Maarit Parkko-Orimus
  • Tarpeisto Tuula Ravi
  • Kuiskaaja-järjestäjä San Torkkeli 

Rooleissa 

  • Harpagon, Cléanten ja Elisen isä, rakastunut Marianeen: Pasi Luukkonen 
  • Cléante, Harpagonin poika, Marianen rakastettu: Perttu Pesä (vier.) 
  • Elise, Harpagonin tytär, Valèren rakastettu: Katri Nyquist 
  • Valère, Harpagonin hovimestari, Anselmen poika, Elisen rakastettu: Antti Leskinen 
  • Mariane, Anselmen tytär, Cléanten rakastettu: Jaana Saarinen 
  • Anselme, Valèren ja Marianen isä: Jouni Jalarvo 
  • Frosine, juonitteleva nainen: Salme Karppinen 
  • Mestari Simon, välittäjä: Jan Nyquist 
  • Mestari Jaques, Harpagonin kokki ja ajuri: Esa Suvilehto 
  • La Fleche, Cléanten palvelija: Sami Lanki (vier.) 
  • Rouva Claude, Harpagonin palvelijatar: Hannele Kainulainen (vier.) 
  • Poliisikomisario: Jan Nyquist 
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Trinculo Oy.
 

Molière 

Pariisilaiseen Poquelinin porvarisperheeseen syntyi tammikuussa 1622 poika, joka kasteessa sai nimekseen Jean-Baptiste. Isä toivoi pojan aikanaan jatkavan hänen verhoomoyrityksensä pitoa, mutta joutui pettymään. Jean-Baptiste kiinnostui jo pienenä poikana teatterista kierrellessään isoisänsä kanssa Pariisin teattereissa ja markkinapaikoilla, joissa komeljanttarit esiintyivät. Kollegio-opintojensa jälkeen poika kuitenkin suoritti isänsä mieliksi lakitieteen tutkinnon.

Vuonna 1643 Jean-Baptiste Poquelin otti itselleen uuden nimen Molière ja perusti ystäviensä kanssa ensimmäisen teatterinsa L'Illustre Théâtre, Loistava Teatteri, jonka loisto kylläkin himmeni alkuunsa. Teatterinsa yleisökadosta Moliere syytti muuatta saarnamiestä, joka julisti että perkele iskee kyntensä kirottujen komeljanttarien lisäksi myös heidän yleisöönsä. Tämän epäonnistuneen yrityksen jälkeen (jonka velkojen takia Moliere istui vankilassakin) seurue siirtyi tien päälle. Kun kiertue oli monen mutkan jälkeen edennyt Languedocin maakuntaan, paikkakunnalla sijainneen La Granden linnan isäntä prinssi Conti ihastui seurueen italialaistyylisiin farsseihin ja ryhtyi heidän mesenaatikseen siihen asti kunnes tuli uskoon ja käänsi selkänsä komeljanttareille.

Onni potkaisi seuraavan kerran l658 kun Molière onnistui pääsemään kuningas Ludvig XIV:nen veljen Orleansin prinssin suosioon ja hurmasi lopulta koko hovin farsseillaan. Läpimurtonäytelmä oli Rakastunut tohtori. Seuraavana vuonna suosiota saavutti Sievistelevät hupsut, joka kylläkin loukkasi hienostopiirejä siinä määrin että näytelmä joutui joksikin aikaa esityskieltoon. Näytelmiä syntyi jatkuvalla syötöllä, ivan kohde ja siitä ärtyneet piirit vain vaihtelivat. Näytelmien nimet kertovat usein piikittelyn kohteen: Sganarelle eli petetyksi itsensä kuvittelema aviomies, Navarralainen Don Garcia eli mustasukka, Aviomiesten koulu, Kiusankappaleet, Naisten koulu, Pakkoavioliitto, Hellaan prinsessa, Tartuffe, Don Juan, Ihmisvihaaja, Lääkäri vastoin tahtoaan, Amphitryon, Saituri, Scapinin kujeet, Oppineet naiset ja Luulosairas. Koska kuningas piti tavattomasti baletista ja halusi itsekin tanssia mukana Molière kirjoitti hovin juhliin balettikomedioita kuten Monsieur de Pourceugnac, Erinomaiset rakastavaiset, Porvari aatelismiehenä ja Psykhe. Musiikin näytelmiin sävelsi Giovanni-Baptiste Lully

Vuonna 1673 kesken Luulosairaan esityksen sai pääosaa esittänyt Molière sairaskohtauksen, josta ei enää toipunut. Kuolema jätti hänen lähipiirinsä neuvottomuuden tilaan. Molière oli syntisenä komeljanttarina kuollut tekojaan katumatta ja kirkon tuo mitsemasta ammatistaan luopumatta eikä siksi ollut oikeutettu kirkolliseen hautaamiseen. Laki kielsi hautaamasta näin jumalatonta miestä siunattuun maahan. Lopulta kuningas antoi erikoisluvan haudata Molière viiden jalan syvyyteen siunatun maan ulottuessa neljän jalan syvyyteen. Mitään juhlallisuuksia ei saanut kuitenkaan järjestää. Molière haudattiin Saint-Josephin hautausmaalle 21.2.1673 samaan osaan, mihin ristimättömät lapset ja itsemurhaajat haudattiin.

Molièren näyttelijätoverit liittyivät hänen kuolemansa jälkeen toiseen seurueeseen muodostaen 1680 Kuninkaan Näyttelijät - ryhmän, josta myöhemmin tuli Ranskan nykyinen kansallisteatteri Comedie-Française. Teatteria on kutsuttu myös nimellä La Maison de Molière, koska siellä on esi tetty erittäin paljon Molièren näytelmiä.
 

Kari Kyösti Väänänen 

Syntyi Inarin kunnassa Ivalon kylässä 17.9.1953 joskus aamuyöllä. Tarkempaa aikaa en muista, koska olin silloin vielä niin kovin pieni. Ivalosta sitten ajauduin asumaan eri puolille Suomea. Lapsuuden kultaisen ajan vietin Kemijärven silloisen kauppalan pohjoispuolella Tohmon Karvakon kylässä. Siellä oli lapsen tilaa harjoittaa leikkien kautta mielikuvitustaan ja olenkin myöhemmin tullut siihen ajatukseen että näyttelijäksi ryhdyin saadakseni jatkaa tätä mieli kuvituksen ja leikin maisemaa. Välillä asuin Oulussa ja Iisalmessa ja lukion kävin Kuopiossa, jossa myös teatteri kärpänen puraisi niin etten kahteen yöhön nukkunut, ja siitä tie vei Helsinkiin silloiseen Suomen Teatterikouluun vuonna -73 , josta valmistuin vuonna -77.

Teatterista ja elokuvasta on tullut ammattini, sekä näyttelemiseni että ohjaamiseni puolella. Elokuvia on kertynyt tähän mennessä runsaat kolmekymmentä plus pari ulkomaista päälle. Televisio- ja teatteriroolien lukua en pysty hahmottamaan, mutta paljon niitä on ollut, sekä pieniä että suuria. viimeisin elokuvaroolini on juuri teattereissa pyörivä Lakeuden Kutsu - elokuvan päärooli Erkki Hakala. Olen myös ohjannut pari elokuvaa ja toivon voivani ohjata lisää tätäkin lajia.

Teatteriohjauksia olen tehnyt vasta muutamia, mutta kokenut sen erittäin luovaksi ja hauskaksi työksi. Esityksen synty on aina seikkailu, jossa lopputulos on matkan tulos. Ja aina kun teksti muuttuu lihaksi, l. näyttelijät ottavat roolit haltuunsa on kuin ihme tapahtunut. Illuusio on syntynyt. Sillä nuo illusoriset henkilöthän elävät vain sen aikaa kun esitys kestää ja katoavat sitten herätäkseen taas seuraavana iltana meidän eteemme. Ja me katsomme heitä ja elämme heidän mukanaan, koemme samoja tunteita ja löydämme kenties omia piirteitämme jostain roolista, uskomme näkemäämme! Itkemme, nauramme. unohdamme itsemme, olemme katsojina luovassa tilassa! Siinä teatterin leikki, taika ja tarkoitus. Jos viihtymisen lisäksi pussiin jää vielä jotain evästä elämää varten, niin silloin esitys on paikkansa ansainnut.

Tällaista kokemusta toivoin teille arvon katsojat Saiturin parissa.

Kari Väänänen
esityksen ohjaaja

Asko Korpela 20001124 (20001124) o o AJK kotisivu