Eurooppalaista teatterieliittiä 

KESKIVIIKKONA 13. JOULUKUUTA 2000 HELSINGIN SANOMAT 

Hieno virolaisesitys huipensi Karhunkaato festivaalin

TEATTERI: KARHUN KAATO FESTIVAALI HELSINKI 2000 
Torgny Lindgren: Mao tee kalju peal. Viron Draamateatteri, Karhunkaato-festivaali. oh laus Priit Pedajas, lavastus Pille Jänes, musiikin johto Sofia Joons. Rooleissa Taavi Teplenkov, Jan Uuspöld, Tiit Sukk, Veikko Tiär, Ulle Kaljuste, Garmen Tabor, Liina Vahtrik, Kersti Heinloo, Kleer Maibaum, Mari Lill, Ain Lutsepp, Sofia Joons, Priit Pedajas.

Mistä löytyy teatteria, joka on samaan aikaan sekä kevyttä että syvällistä, mistä sitä, joka on joutuisaa, mutta kiireetöntä?

Ellei Suomesta niin ainakin läheltä: Virosta. Ja maanantaina Kaapelitehtaan Valssaamosta. Viron draamateatteri esitti Karhunkaato-festivaalin esitys sarjan päätteeksi ruotsalaisen Torgny Lindgrenin romaaniin perustuvan Mao tee kalju pealin eli Käärmeen tie kailiolla-näytelmän.

Priit Pedajasin ohjaama esitys on täysin kansainvälistä luokkaa. Harmi, niille, jotka ei vät ymmärtäneet tulla paikalle. Mutta lahden takaa se löytyy, kaukaa Tallinnasta.

Tallinnan draamateatterin historia ulottuu vuoteen 1916. Käärmeen tie kalliolla on saanut ensi-iltansa kaksi vuotta sitten. Sitä on esitetty menestyksekkäästi eri festivaaleilla, nyt vihdoin myös Suomessa.

Kun teatteri on hyvää, on se ihmeellistä, taiteiden taidetta.

Torgny Lindgrenin tarina sijoittuu pohjoiseen Ruotsiin, viime vuosisadan jälkipuoliskolle. Se kertoo ikiaikaisesta totuudesta. Raha tuo valtaa. Valta oikeuttaa tuhoamaan, kokonaisen perheen; Lindgrenin draamassa perheenjäsenen toisensa jälkeen ja lopulta elettävän elämän perustankin, kodin, talon.

Vauras kauppias saa kaiken tahtomansa ja myös tahtoo kaiken. Muut tuhoutuvat.

Priit Pedajasin ilmiömäisen herkkää ja hellääkin tulkintaa katsoessaan tuli ajatelleeksi, miten me suomalaiset, tämä arktinen kansa, toteuttaisimme saman draaman. Arvaan, että totisemmin ja ankarammin.

Virolaiset eivät ole arktista kansaa. Heidänkin kuvaamansa Pohjois-Ruotsi on ankara elää, mutta teatteri-ilmaisun kantamana elämästä selviäminen tarjoaa äärettömän moni-ilmeistä nuorallatanssia tragedian ja komedian, pikimustan arjen ja ohikiitävien, mutta väkevien onnen hetkien välillä.

Ahdistus on läsnä, mutta niin myös ahdistuksen välikkeet, helpotus, jota Priit Pedajasin tulkintaan tuo usein musiikki, jumalaisesti lauletut kuoro-osuudet tai väkevästi jyskyttävät tanssit.

Keskeistä roolia näyttelee sortuvan perheen tärkein peruspilari: vanha harmoni, jonka ääreen voi istua musisoimaan murheet loitommaksi.

Murheet loittonevat, mutta eivät poistu. Sisällön, tarinan tasolla Käärmeen tie kalliolla on täysin tinkimätön teos.

Se on myös sitä teatteria, jo ta katsoo runsaat kaksi tuntia etunoja -asennossa. Haluan nähdä kaiken ja hyvin.

Nähtävää riittää. Priit Pedajas on ohjaajana paitsi osaava tarinan kertoja, samalla äärettömän kekseliäs teatterimies, kun käydään tekemään vuosikymmeniä kattavaa perhedraamaa muutaman lautaseinän. edessä, vain jokunen esine apuna, muutama lakana, pöytä, parisen rahia ja tuolia.

Katseet tietenkin kääntyvät näyttelijöihin. Se on tarkoituskin ja siihen on varaa.

Pääroolissa, tarinan kertojana, lapsesta nuorukaiseksi kasvavana Johanina, Taavi Teplenkov on kädet nyrkissä häviävien mahdollisuuksien äärellä äärimmäisen herkkä puhtaiden, liioittelemattomien tunteiden näyttelijä, josta vielä kuullaan.

Ylipäätään esitys on reunasta reunaan täynnä vahvoja, huipputasoa edustavia näyttelijöitä. Vahvoja ja samalla eläviä ja valloittavia.

Tallinnan draamateatteri kuuluu tämän esityksen kuvaamana eurooppalaiseen eliittiin. 

Jukka Kajava
Kuvateksti:
Virolaisen Jorgny Llnagren -tulkinnan hyväksikäytetyt sisarukset jyrätää rahan ja vallan alle.

Asko Korpela 20001214 (20001214) o o AJK kotisivu