Kivikkoinen kotiseutuni 

Satu Vihavaisen puhe Nilsiän perinneseuroissa:

"Naisten kanssa-ei kannata käsitellä opillisia asioita", sanoo seppä Högman Ukko-Paavon vaimolle Riitalle, ja jatkaa viikatteen takonusta alasimella.

Aika on kuitenkin muuttunut. Tämän päivän Riitat ovat usein matkatöissä hekin, niin kuin miehensä, ja heidän kanssaan voi keskustella opillisista kysymyksistä. Naisetkin saavat puhua, heitä jopa pyydetään puhumaan. En minä muuten tässä teidän edessänne seisoisi.

Viime sunnuntaina sulkeutui minun kohdallani neljännesvuosisadan mittainen ympyrä. Olin palannut juurilleni matkoilla ja matkatöissä vietettyjen vuosien jälkeen. "Viimeisten kiusausten" kolmannen esityksen jälkeen kaikuneet kättentaputukset olivat katsojien kiitokset meille taiteilijoille. Nyt on minun vuoroni kiittää. On hienoa, että saan sen tehdä tuoreeltaan tässä tilaisuudessa, kun onnistumisen ilo vielä velloo sydänalassa.

Mummoni Helmi Parviainen oli mukana paikallispolitiikassa. Ensimmäisen kerran esiinnyin yleisölle Mantulla Keskustapuolueen juhlissa, jossa lauloin: "Kukkuu, kukkuu, kuusikko soi!" Neljäntoista vanhana minusta tuli oikeasti laulajatyttö. Lähdin Nilsiästä keikoille orkestereiden solistiksi, taiteilijanimeni oli Satu Maarit. Kuuluisin muusikko, jonka ohjauksessa tuolloin lauloin, oli Antti Hyvärinen.

Iskelmät vaihtuivat vakavampaan musiikkiin kymmenen vuotta myöhemmin. Kiitos siitä kuuluu Nilsiän kanttorille, Matti Rannalle, Nilsiän Bach-viikkojen perustajalle, jota uskallan kutsua musiikilliseksi isäkseni. Ilman hänen apuaan, asiantuntemustaan ja kannustustaan en ehkä olisi uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta tanssilavoilta konserttilavoille.

Sillä tiellä olen, matkatöissä maailmalla. Kiinnitys Suomen Kansallisoopperaan on tietenkin ollut unelmien täyttymys Nilsiän tytölle, mutta vähintäänkin yhtä opettavaista on ollut laulaa Keski-Euroopassa, jossa oopperamusiikki on jokamiehen omaisuutta.
 

Vaikeudet käännetty voitoksi

Muutama vuosi sitten istuin murheen murtamana Aholansaaressa suremassa veljeni yllättävää ja ennenaikaista poismenoa. Silloin mieheni Ilkka Vihavainen, tuo itseensä luottava ja kaikkitietävä seppä Högman, sanoi: "Tässä paikassa ja tässä maisemassa pitää esittää Viimeiset kiusaukset!" Miehillähän on kadehdittava kyky keksiä mahdottomia ajatuksia ja uskoa niihin itse.

Loppu on historiaa, voisin nyt sanoa ja lopettaa. Tuo hanke ei kuitenkaan olisi voinut toteutua, jos ei Nilsiässä olisi viime vuosina ja vuosikymmeninä ennäkkoluulottomasti panostettu uusiin elinkeinoihin. Kotiseuturakkaus tai kultaiset muistot tai kulttuuriperintö sinänsä eivät vielä meitä elätä, vaikka ne elähdyttävätkm. Vaikka kaikki nykyinen rakentuu edellisten sukupolvien uurastukselle, joutuu jokainen polvi omalla työllään lunastamaan oman menestyksensä.

Joka kerta kun Ilkan kanssa tulimme tänne vetämään henkeä, saimme huomata, että Nilsiä ei ollut aikonut vajota muuttotappiokunnaksi, vaan halusi kääntää luonnonvaransa ja henkiset voimavaransa voimakseen.

Paikkakunnilla on oma persoonallisuutensa - imagonsa - aivan niin kuin ihmisillä tai yrityksillä. Maine on joko hyvä tai huono tai siltä väliltä, sitä voi parantaa, varjella tai sen voi pilata. Nilsiä on viime vuosina johdonmukaisesti kääntänyt vaikeudet voitokseen. Perinteisten elinkeinojen rinnalle on noussut elämysteollisuutta, jolle varsinkin Tahkovuoren alueen luonto on tarjonnut hyvät edellytykset. Täytyy onnitella mitä kunnallismiehiä ja -naisia, jotka ovat uskaltaneet investoida uusiin asioihin. Kun myös yksityiset yritykset ja henkilöt uskovat alueen kasvumahdollisuuksun, tulevaisuus näyttää hyvältä.
 

Kulttuuri osa elämysteollisuutta 

Elämnysteollisuus on kasvava ala, johon kannattaa lähteä mukaan. Kulttuuri on osa elämysteollisuutta, ja sekin on kovassa kasvussa Suomen kaltaisessa maassa, jossa vapaa-aika ja varallisuus jatkuvasti lisääntyy. Vaikka laskettelijoiden, golfareiden, ratsastajien ja maastopyöräilijöiden maailinat eivät aina kohtaisikaan sienestäjien, marjastajien, körttikansan ja oopperan ystävien kanssa, juuri monipuolinen elämystarjonta luo Nilsiästä positiivista mielikuvaa.

Ihmiset punnitsevat myös tällaisia asioita, kun valitsevat asuinpaikkaa itselleen. Uusia, nykyaikaisia elinkeinoja saattaa juurtua tälle paikkakunnalle elämysteollisuuden myötä, varsinkin kun Nilsiällä on omasta takaa tarjota loistava luonto, turvallinen asuinympäristö ja hyvät peruspalvelut.

Oopperan tekstissä puhutaan Nilsiän "kalajärvistä ja kivikkomäistä". Niillä on meille pysyvä arvo. Kymmenen vuoden kuluttua kuvittelen Nilsiän paikaksi, jossa täkäläinen "Nörtti-Paavo" asuu järven rannalla ihanan luonnon äärellä, mutta täälta käsin haastaa Nokian ja Microsoftin omilla nerokkailla ideoillaan.

Savossa on sanonta, että "se on naapurin vika, jos pittää ihteesä kehuva". Ei ole tarvinnut. Kieltämättä tuntui hyvältä, kun valtakunnan päälehti Helsingin Sanomat kiitti oopperaa ja sanoi vielä, että suomalaiset ovat Aholansaaresta saaneet uuden pyhiinvaelluskohteen. Tulevina kesinä lupaamme taas laulaa Nilsiän Suomen kartalle, ehkä Euroopankin kartalle.

Jos me taiteilijat olemme omalta osaltamme voineet olla luomassa uutta henkeä paikkakunnalle, niin olkaamme siitä nöyrän kiitollisia. Minä ainakin haluan antaa kotiseudulleni takaisin sitä, mitä olen maailmalla oppinut.

Kun kirkonkirjoista kävi selville, että olen äidin puolelta Riitta Ruotsalaisen sukua, minun on ollut vielä helpompi yhtyä oopperan Riitan sanoihin: "Miksi en olisi kiittänyt? Nyt on kiitettävä!" 

Väliotsikot toimituksen.
 

Asko Korpela 20000909 (20000909) o o AJK kotisivu