Voin lyödä kättä Ukko Paavon kanssa 

20000707 Kotimaa  Pentti Ritolahti

Aholansaaren Viimeiset kiusaukset on Åke Lindmanin ensimmäinen oopperaohjaus

- Viimeiset kiusaukset on meidän Shakespearenime, luonnehtii Åke. Lindman.

Uskomatonta mutta totta: Äke Lindman, 72, ei ole koskaan ennen ohjannut oopperaa. Ja lisäksi: hän ei ole koskaan nähnyt Joonas ja Lauri Kokkosen Viimeisiä kiusauksia, vaikka sitä on esitetty kaiken kaikkiaan varmaan jo kolmisensataakertaa.

Odotukset ovat siis korkealla, kun Äke Lindman ryhtyy työhön täysin puhtaalta pöydältä. Tilannehan on kaiken kaikkiaan ainutlaatuinen: Viimeisel kiusaukset -ooppera esitetään Nilsiän Aholansaaressa, alkuperäisellä tapahtumapaikalla, osana kulisseista itse se harmaa pirtti, missä Paavo eli ja taisteli ja missä hän myös koki viimeisen yönsä tammikuun 27. päivänä 1852.

Tämä on jotakin ratkaisevan paljon enemmän kuin tv-oopperaesitykset Puccinin Tosca Roomasta tai Verdin La Traviata Pariisista, joiden autenttisuus oli enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraista. Viimeiset kiusaukset Aholansaaressa on rautaa!
 

Ooppera soi nyt joka ilta

Äke Lindman tunnetaan elokuvistaan, teatterista ja televisiosta. Miten hän on nyt paneutunut oopperaan, miten Paavo Ruotsalaiseen ja suomalaiseen herännäisyyteen?

- Kai minä sen verran hullu olen, etten osannut kieltäytyä, kun tällaista valtavaa haastetta tarjottiin.

Åke Lindman pyysi mukaan alkuaan itsekin nilsiäläinen Satu Vihavainen ja koko Aholansaaren Viimeiset kiusaukset -oopperahankkeen äiti ja tapahtuman taiteellinen johtaja, joka laulaa oopperaesityksissä Riitan roolin.

- Onneksi minua ei sentään pyydetty säveltämään, nauraa Ake Lindman, sillä oopperahan on jo valmiina.

Lindman ei ole hyppäämässä suinkaan outoon maailmaan, vaikka Paavo Ruotsalainen onkin hänelle uusi tuttavuus.

"Jos uskoo johonkin asiaan, ei saa antaa periksi, eikä lannistua pahoistakaan puheista."

-Olen tehnyt paljon historiallisia elokuvia, ja myös teatterissa ja televisiossa olen käsitellyt historiallisiaaiheita niin ohjaajana kuin näyttelijänä, sillä historia on kiehtonut minua aina. Tiedän kokemuksesta, että kun tarttuu tällaiseen teemaan, se vaatii paljon taustatietojen keräämistä ja aiheeseen ja aikakauteen perehtymistä. Niinpä Äke Lindman nyt onkin lukenut Ukko Paavosta tehtyjä tutkimuksia ja muuta kirjallisuutta.
- Ja joka ilta olen istunut kotona kuulokkeet korvilla ja kuunnellut Viimeiset kiusaukset-oopperaa.

Työ on ollut henki ja elämä

Millainen näkemys Lindmanille on syntynyt Ukko Paavosta?
- Paavo oli aika merkillinen mies. Hän oli rohkea, ei pelännyt mitään, vaan taisteli asiansa puolesta. Onhan se aivan uskomatonta, että Paavo kulki elämänsä aikana noin 30 000 kilometriä sen ajan olosuhteissa, pääasiassa kävellen tai sitten hevosella ja veneellä.

- Tässä mielessä voin hyvin lyödä kättä Ukko Paavon kanssa, sillä olen itsekin menevä mies, vaikka uskoni ei olekaan yhtä vahva kuin Paavon.

Äke Lindman tunnetaan miehenä, joka ei juuri ole lomia pitänyt, vaan jolle työ on ollut henki ja elämä.

- Kun Heidi-tyttäremme syntyi 1979, pidin kuukauden loman ja olin tulla hulluksi. Yksi viikko lomaa jotenkin menettelee, mutta kaksi on ehdottomasti liikaa.

Tästä johtuu, ettei Lindman myöskään ole koskaan nähnyt Viimeisiä kiusauksia, omat työt kun ovat aina vieneet hänet kokonaan. Eikä työtahti ole yhtään hellittänyt, vaikka mies on jo monet vuodet ollut eläkkeellä.

Lindman tuntee Ukko Paavon kivut omakseen myös siinä mielessä, että hänkin on työn ja matkojen takia joutunut laiminlyömään perhettään.

- Kun poikani oli pieni, hän oli usein mukana, kun tein filmiä kaukana kotoa.
 

Periksi ei saa antaa

Muutakin yhteistä Paavon kanssa hänestä löytyy.

- Minussakin on sisua enkä helposti anna periksi. Jos uskoo johonkin asiaan, ei saa antaa periksi eikä lannistua pahoistakaan puheista.

Esimerkkinä olkoon vaikka elokuva Lapin kullan kimallus, joka nyt vihdoin on nähnyt päivänvalon, mutta jota Lindman tarjosi jo 1960-luvulla elokuvan grand old manille Särkälle ja sittemmin myös televisiolle, mutta tuli aina taloudellisista syistä torjutuksi.

Äke Lindman luonnehtii itseään ihmisläheiseksi ohjaajaksl.

- En minä ole jumala, enkä aio olla sitä Aholansaaressakaan. Tämä on suuri yhteisprojekti, jossa kaikilla täytyy olla mahdollisuus tuoda esille oma näkemyksensä. Annan kyllä periksi, kun minulle perustellaan, että olen väärässä. Iloitsenkin siitä, että mukana toteuksessa on monia sellaisia, jotka tuntevat teoksen läpikotaisin ja ovat esittäneet sitä monet monituiset kerrat, kuten kapellimestari Ulf Söderblom ja Ukko Paavon roolin tulkitseva Martti Wallén, joka oli toinen Ukko Paavo Martti Talvelan rinnalla jo teoksen kantaesitysvaiheessa Kansailisoopperassa syksyllä 1975. Silti Aholansaaressa on monia arvaamattomia tekijöitä, jotka selviävät vasta haijoitusvaiheessa.

- Kukaan ei vielä tiedä, kun esitykset tapahtuvat teltassa, millainen tulee olemaan sen akustiikka. Paikka on myös aika ahdas, kun mukana on 50 hengen orkesteri ja 50 hengen kuoro, ja sisääntuloja näyttämölle on hyvin niukasti. Olemme myös säiden armoilla. Täytyy vain toivoa, ettei sataisi, sillä kova sade ilman muuta tuottaa häiriöitä esityksille. Eikä niitä ole mahdollista perua, kun niitä kaiken kaikkiaan on vain kolme, kaikki sitä paitsi loppuunmyytyjä, ja me teemme niiden hyväksi valtavan työn!

- Toivon joka tapauksessa, että minulle kypsyisi oma näkemykseni, jonka ohjaajana voisin välittää niin esittäjille kuin katsojile.
 

Juttelen usein ylöspäin

- Paavon persoona on hyvin voimakas, hänessä on jotain perisuomalaista, juurevaa, voimakasta ja samalla vaatimatonta. Tällaista elämänfilosofiaa löytyy Suomen saloilta yhä vielä, Havukka-ahon ajattelijoita, joita pidetään vähän hulluina, kuten Paavoakin, mutta joilla on kirkkaita ja omaperäisiä ajatuksia.

- En ehkä pysty jakamaan Ukko Paavon uskoa. Juttelen kyllä itsekin ylöspäin, kun minulla on vaikeaa, mutta en pidä itseäni uskovaisena. En myöskään jaksa uskoa, etta tämän elämän perastä olisi enää mitään.

Kun totean, että tässä on kysymys Viimeisten kiusausten perusajatuksesta, Paavon kamppailusta suljetun puomin edessä, Lindman jatkaa:

- Kyllä minä Paavoon uskon ja haluan välittää ohjauksellani viestin siitä, mihin Paavo uskoo. Ja jos olen väärässä, jos tämän elämän perästä onkin vielä jotakin, olen siitä yksinomaan iloinen.
 

Meidän Shakespearemme


Joka tapauksessa Äke Lindman arvelee, että Viimeiset kiusaukset -oopperaohjaus on sellainen prosessi, josta hän ei tule samanlaisena ulos kuin on siihen lähtiessään.

- Se on niin voimakas teksii ja niin väkevä musiikki, että se ei voi olla muuttamatta ihmistä.

Joonas Kokkonen totesi kerran, kun ihmeteltiin, miten Viimeiset kiusaukset puri ihmisiin kaikkialla maailmassa, vaikka tarina onkin perisuomalainen:

- Kuollaan sitä sielläkin.

Äke Lindmankin sanoo miettineensä omaa kuolemaansa sitä enemmän, mitä enemmän ikävuosia on kertynyt.

- Muistan mummoani, joka eli hyvin vanhaksi ja ihmetteli usein, miksi Jumala ei korjaa minua jo pois, mitä pahaa olen tehnyt, kun ei Jumala minua huoli. Oma äitini kuoli kädet ristissä, kun olin fiimaamassa Ahvenanmaalla Myrskyluodon Maijaa. En haluaisi elää sairaana, ei sellainen ole mitäänelämää. Paavon kamppailu viimeisenä yönään on juuri tästä syystä erityisen koskettava.

- Kyllä tämä teos on meidän Shakespearemme, vahvaa suomalaista sanomaa sitkeästä ja peräänantamattomasta kansastamme. Nälkää nähdään, mutta silti eletään. Kun kuuntelee sen musiikkia ja seuraa sen tekstiä, kylmät väreet käyvät selkäpiissä. Se on niin aitoa ja niin totta, Äke Lindman kiteyttää.

    PENTTI RITOLAHTI


Vanha ja uusi kohtaavat Aholansaaren pihassa
    Perjantaina 7.7.2000

Asko Korpela 20000910 (20000910) o o AJK kotisivu