Taiteesta-19991022

Vuonna 1842 Wolmar Styrbjörn Kilpinen muodosti sanan "taitaa" pohjalta sanan "taide', samaan tapaan kuin hän oli muodostanut sanan tiede sanasta tietää. Sanalla taide viitataan samaan käsitteeseen kuin puhuttaessa kaunotaidosta (engiannin fine arts, saksan schöne Kunst, ranskan beaux art). Tämän käsitteen sisällöstä on kuitenkin jatkuvasti kiistelty.

Taiteen käsitteen historia voitaisiin tiivistää seuraavasti:

ANTIIKKI

Hän joka luo elämää.

Elämä lyhyt, taito pitkä, tilaisuus pakeneva, kokeilu vaarallinen, arvostelu vaikea.

.... se joka ilman runottarien virittämää hulluutta tulee runon porteille, kuvitellen että pelkkä taito riittää tekemään hänestä runoilijan, epäonnistuu ja hulluuden riivaamat runoilijat jättävät järjissään olevat varjoonsa.

Ne jotka katselevat kuvia, nauttivat siitä, että huomaavat katsellessaan oppivansa ja keksivänsä jotakin: tuo esittää sitä ja sitä. jos ei ole sattunut näkemään kohdetta aikaisemmin, ei nautintoa aiheuta jäljittely, vaan työn suoritus, värit tai jokin muu sellainen seikka.

Runo on kuin maalaus: toinen viehättää enemmän, jos seisot lähempänä, toinen jos seisot kauempana. Toinen kaipaa hämärää valaistusta, toinen esiintyy edukseen päivänvalossa pelkäämättä arvostelijan tutkivaa katsetta; toinen miellyttää kerran, toinen yhä uudelleen - kymmenenkin kertaa.

KESKIAIKA

"Maalaus on syntynyt kolmesta syystä: ensiksi koska se on lukutaidottoman kirjallisuutta, toiseksi talon koristamiseksi ja kolmanneksi muistuttamaan niistä, jotka ovat eläneet aiemmin."

RENESSANSSI

"Ennen muuta (maalarin) tulee yrittää saada osat sopimaan yhteen toistensa kanssa. Tämä saavutetaan, kun lukumäärän, tehtävän, lajin, värin ym suhteen kaikki sulautuu yhdeksi kauneudeksi."

1700-

…taiteen kutsumuksena on totuuden paljastaminen aistittavana taiteellisena muotona...

Kun totuus asettuu teokseen, se ilmenee. Tämä ilmeneminen totuuden olemisella teoksessa ja teoksena, on kauneutta.

Mielikuvitus löytää enemmän todellisuutta Siitä mikä kätkeytyy, kuin siitä mikä on näkyvillä.

Taide ei toista näkyvää; pikemmin se tekee näkyväksi.

Harras haluni on oppia maalaamaan sellaisia virheellisyyksiä, sellaisia todellisuudesta poikkeamisia, sellaisia todellisuuden muunnoksia ja mukaelmia, että niistä tulisi - ehkä valheita, jos niin tahdotaan sanoa - mutta... todempia kuin kirjaimellinen totuus.

Taide on valhetta, joka saa meidät oivaltamaan totuuden.

Meillä on taide, jotta totuus ei meitä tuhoaisi.

(Taideteos) on olennaisesti kysymys, puhuttelu toiselle, joka tuntee rinnassaan vastakaikua, kutsu mielelle ja hengelle.

Jokainen taideteos on aikansa lapsi, usein se on tunteittemme äiti.

"( ... ) kun jossakin tilanteessa hilpeän maalauksen näkeminen vain syventää melankoliaani muistuttamalla minua siitä, mitä vailla olen, silloinkin voi silti havaita sen hilpeyden, ja itse asiassa juuri tämä havainto tekee minut surulliseksi.

... täydellinen vapaus on annettava jokaiselle taitelijaksi pyrkivälle, jonka mieli kurottuu kohti Kauneutta ja Hyvyyttä.

Taide on Jumalan ja taiteilijan yhteistyötä: mitä vähemmän taitelija tekee, sen parempi.

Tyhjyys ei tuota mitään. On oltava suuri runoilija saadakseen sen soimaan.

Maalaustaiteessa on vain yksi arvokas asia, se mitä ei voi selittää.

Taulua täytyy aina hieman tärvellä, ennen kuin se on valmis.

Taidehan on leikkiä. Tosin vakavaa leikkiä.

Taide kulkee edellä - ja vartijat perässä.

Se taide, joka ei hymyile, se ei ole taivahaista.

Vain elämä on taiteessa kuolematonta. Taide on elämää. Hedelmällinen taide: mielikuvitukselle tilaa!

Taide on suuri iankaikkinen metsä, jossa puita on niin harvassa ja niin taajassa kuin tahtoo. Kuu, aurinko ja kaikenlaiset kiiltävät tähdet nousevat ja laskevat tahdon mukaan, ja kun tulet korpijärven rannalle, niin se on pohjaton, jos tahtoo, ja erinomaiset, mehevät ulpukat ja ihanat punakarvaiset vesilinnut uivat mustassa vedessä. jos tahtoo, niin päivä nousee järven toisessa päässä rotkovuoren takaa ja kultaisen auringon säteet kimmeltävät ikihonkain välissä hämähäkin siimojen lävitse. jos miellyttää, niin saavat linnut ruveta soittamaan piccolofloittikonserttiaan ja vuoren takaa säestävät haltiat uruilla.

Mitä vanhenunaksi tulen, sitä vaikeampi minun on puhua taiteesta. Sen äärettömyys käy yhä valtavammaksi, se on ikuinen arvoitus.

Taiteella on vain yksi sääntö; se kuuluu: Katso! Sen suuruus on siinä, että se on tosi; sen pienuus siinä, ettei se voi antaa silmiä.

ARVOSTA JA ARVIOINNISTA

Kauniiden kohteiden arvosteluun sellaisenaan vaaditaan makua; sen sijaan taiteeseen, ts. sellaisten kohteitten tuottamiseen vaaditaan neroutta.

Kuka tahansa typerys kykenee maalaamaan taulun, mutta sen myymiseen tarvitaan viisasta miestä.

Vain huutokaupanpitäjän tulisi ihailla kaikkia taidesuuntia.

Kaikki on kaunista, kun vaan silmä tottuu.

Yhden kaunis ei ole kaikkien kaunis.

Kauneus on katsojan silmässä.

Valkoisesta väristä

Lähemmin kuvattaessa on valkoinen, jota usein pidetään ei-värinä, kuin sellaisen maailman symboli, josta kaikki värit materiaalisina ominaisuuksina ja aineksina ovat kadonneet. Tämä maailma on niin korkealla meidän yläpuolellamme, ettemme voi kuulla sieltä mitään sointia. Sieltä tulee suuri vaikenemisen, joka materiaalisesta esitettynä näyttää meistä ylipääsemättömältä, loputtomiin jatkuvalta kylmältä muurilta. Sen tähden vaikuttaa myös valkoinen sieluumme suurena vaikenemisena, joka on meille absoluuttista. Se soi sisäisesti kuin ei sointi, joka vastaa melkoisesti joitakin taukoja musiikissa, niitä taukoja, jotka vain ajallisesti keskeyttävät osan tai sisällön kehittelyn olematta kehityksen lopullinen päätös. Se on vaitioloa, joka ei ole kuollutta vaan on täynnä mahdollisuuksia. valkoinen soi kuin vaikenemisen, joka voidaan yhtäkkiä ymmärtää. Se on ei-mikääm, joka on nuorekas tai vielä tarkemmin ei-mikään. joka on olemassa ennen alkua, ennen syntymää. Niin soi ehkä maa jääkauden valkoisina aikoina.

Kääntäessämme katseen voimakkaasti valaisevaa valkoista pintaa kohden häikäistymme, emmekä voi hetkeen erottaa kohtuullisesti valaisevia esineitä.