| 20040514pe |
Tänään lähdetään taas kaupungin
ulkopuolelle, Pietarhoviin. Sen on Pietari Suuri itse perustanut kesäpaikaksi
kaupungin turvana olevan Kronstadtin linnoituksen lähelle. Lounaan
syömme venäläistyyppisessä Kalinka-Malinka ravintolassa.
Lounaan jälkeen on mainio ohjelmanumero: veneretki Pietarin kanavilla.
Illalla on sitten yhteinen päätösillallinen Sovjetskaja
hotellissa folklore ohjelmineen. Sen jälkeen vielä lähtiäisillanvietto
oman hotellin 10 kerroksessa, missä kaikki olemme asuneet. |
|
Pietarhovi, Peterhof, (matka n. 30 km) Pietari
I:n Suuri Palatsi on avoinna kesäaikaan touko-syyskuussa klo 10 -
17.00, suljettu ma ja kk:n viimeisenä tiistaina, Katariinan palatsi
on avoinna vain viikonvaihteissa, jolloin myös osa yli 140 suihkulähteestä
toimii. Kesäiseen aikaan alueella on peräti 9 käyntikohdetta
puiston lisäksi. Pietarhoviin pääsee omin päin nopeimmin
kantosiipialuksella, joka lähtee Eremitaasin edestä.
|
| 1000 |
Pietarhovi - vastarannan
paikka. Onpa jännä tunne liikkua täällä Suomenlahden
etelärannalla, kun koko ikänsä on hiulannut tuota toista
rantaa edes takaisin. Ensi kertaa olen täällä vastarannalla,
vaikka monesti on mielessä ollut. Jotenkin tuntuu samanlaiselta, toisaalta
taas ihan erilaiselta kuten jo Viron osalta maanantaina totesin. Ihan kuin
täällä etelärannalla olisi tasaisempaa. Eikö myös
niin ole, että pohjoisranta vähitellen nousee merestä ja
tämä eteläranta vastaavasti vajoaa? Viron puolella ei tällainen
kaihiukkokaan voinut välttää näkemästä selvää
eroa kivilajissa. Täälläkin yksi kallio nähdään,
mutta näyttää paremminkin samanlaiselta kuin erilaiselta
kotikylälle nimenomaan täältä Pietarista vaurautta
tuoneisiin rapakivikallioihin verrattuna. |
|
Jo menomatkalla syntyy bussissa aikamoista kapinahenkeä: ohjelmassa
on kiertokäynti palatseissa. Niistä on jo saatu tarpeeksi. Haluttaisiin
nimenomaan kuuluisaan puistoon. Ainakin toivotaan, että sisätiloissa
kiirehditään, että jää aikaa puiston katsomiseen.
Ei onnistunut tämä kapina. Sisätiloihin joudutaan. Kyllä
ovat näkemisen arvoiset nekin. Nähtävyyksien suurisuuntaista
komeutta katsellessa on mieleen hiipinyt ajatus, että voisi vaikka
matkan kokemukset tiivistää sanoiksi 'pieni
ihminen vastaan suuri ja mahtava'. Tunne on ristiriitainen.
Pakko on suurten luomiusten kauneutta ihailla, mutta samalla tuntee melkein
kuin kärpäseksi itsensä. Eikö tuo kaikki päälle
rojahda? Ei ole kotona tällaiseen totuttu. Esivalta se on meilläkin
ja esivallan kartanot ovat isot, mutta jotenkin niihin tutustuessa tuntee
olevansa itsekin niihin sopiva. Täällä ovat mittasuhteet
sellaiset, ettei sydämen yhteyttä synny. Hakematta tulee mieleen
tämän päivän EU. Ei ole siihenkään sydämen
yhteyttä, vaikka järki sitä ja sen olemassa oloa jotenkin
puoltaakin. Keisarien Venäjän loistoon ei kyllä järkiyhteyttäkään
ole. Jos jotakin on, se on silmää vilpittömästi miellyttävä
ulkoinen kauneus.
Palatsikierroksella kiinnitän
huomion siihen, että täällä on ilmeisesti tiukkapipoisempi
komendantti kuin Eremitassissa. Täällä todella vahditaan,
ettei esineisiin kosketa eikä seiniin nojailla, hälytyskellokin
jossain pirahtaa. Huopatossuvaatimus on ehdoton. Sääli olikin
Eremitaasin lattioita. Sanoiko opas että vuosittain 80 000 (voiko
olla?) neliömetriä joudutaan uusimaan. Mikä mahtaa olla
esim tämän parkettitaiteen salaisuus? Saumaa täytyy olla
miljoonia metrejä eikä missään näy pienintäkään
rakoa. Tiedän hyvin, että ne tehdään tietokoneohjatusti
automaattikoneilla, mutta sittenkin tuntuu ihmeelliseltä. Olikohan
yhtä siistiä käsityön jälki? Melkein uskon että
oli. On paljon näkyvissä sellaistakin, mitä ei voida sarjatyönä
koneilla tehdä ja kuitenkin on uskomattoman upeata jälkeä.
|
|
Pietarhovin puisto. Puisto
on kaksiosainen. Yläpuistossa tavoitellaan ranskalaista Versaillesin
puiston tyyliä, jossa puut istutetaan ja leikataan tarkan geometrisen
kaavan mukaan. Siitäkin tulee kaunis, jos paljon nähdään
vaivaa. Täällä näköjään nähdään.
Vanhana siirtolapuutarhurina tiedän hyvin, että kunnon puutarha
on aina ihmisen ehdoilla tehty. Luonto hallitsee kyllä, mutta vain
solutasolla. Ihminen on puutarhan herra. Mutta siinäkin on aste-eroja.
Pietarhovin alapuisto on alunperin sekin ollut ranskalaistyylinen, mutta
sitten on annettu periksi ja puisto on muutettu englantilaistyyliseksi
eli 'vapaaksi'. Ja täytyy sanoa, että kyllä on onnistuttu.
Minut yllättää lajien runsaus ja sopusointu 'asettelussa'.
Kokonaisuus on kuin sinfonia, vai uskaltaisiko ihan ukko-Bachin ihanimpiin
luomuksiin verrata? Hallitun ja luonnonmukaisuuden sopusointu on täydellinen.
Täällä
on kaksi erikoisuutta. Toinen on se että vesi tulee jonkin matkan
päässä olevilta runsasvetisiltä kukkuloilta painovetenä.
Pumppuja ei tarvita. Valumavesi virtaa sitten Suomenlahteen. Näin
meille kerrotaan. Sama on systeemi omassa toisessa kotikylässäni
Nilsiän Kinahmissa. Siellä joka taloon tulee Kinahmin vuorelta
20-40 metriä ylempää eli 2-4 ilmakehän paineella kirkas
lähdevesi painovetenä. Parempaa ei voi olla. Toinen Pietarhovin
erikoisuus on sitten Pietari Suuren kuje: useita sellaisia paikkoja, joissa
voi yllättäen saada vesisuihkun niskaansa. Täysin yllättäen
tämä ei tietenkään pääse tapahtumaan, sillä
yleisesti on tiedossa, että tällaisia paikkoja on. Entisenä
maratoonarina osaa kyllä arvostaa tällaista suihkua kesäkuumalla.
|
| 1600 |
Hepatot kanavilla. Hepato, näinhän
siinä Kalevin bussin kyljessä kerrottiin. Ennen kanavia käydään
kuitenkin lounaalla, mielestäni vihdoin paikassa, joka on 'sinne päin'
eli venäläinen Kalinka-Malinka. Ainakin sienikeitto on sitä
mitä pitääkin, venäläistä. Vieläkään
eivät ihan kaikki uskoneet, ettei Venäjällä viiniä
kannata ollenkaan tilata. Jos sattuu saamaan hyvää, se on kallista
länsimaista. Jos viini on kohtuuhintaista, se on omaa tuotantoa, Moldaviasta
tai jostakin. Aivan karmean makuista. Venäjä ei ole viinimaa.
Itse käyttävät ruokajuomana vodkaa tai konjakkia (siis omaa
vastaavaa). Olut on hyvää. Harmi, ettei ravintoloissa missään
tapauksessa saa parasta paikallista juomaa eli kotikaljan vastinetta 'kvasia',
jota kesällä, ainakin Brezhnevin aikaan, sai joka kadunkulmasta.
Todella herkullinen juoma
Ajelu kanavilla on mielestäni yksi parhaista ohjelmanumeroista.
Iso asia ovat Pietarin kanavatkin, mutta eivät 'vyöry ylitse'
kuten palatsit ja niiden loisto. Pietari itse näyttäytyy kyllä
vakuuttavasti todella tyylikkäänä. Se mitä Helsingissä
on Senaatintorin ympäristössä, sitä on Pietarin kanavien
varsilla kilometritolkulla. Ai että silmää miellyttää
se, että jokainen talo on oma yksilönsä eikä kantti
kertaa kantti elementtikyhäys. Olen edellisen kerran ollut Pietarin
vesillä yli 30 vuotta sitten. Silloin teimme keskellä yötä
retken 3 km Nevaa ylös ja saman verran takaisin alas. Mukana oli paikallisia
opiskelijoita, jotka halusivat ehdottomasti tarjota oluet vieraille. Se
oli taskulämmintä rapakaljaa puolen litran pullossa. Oli vähän
vaikea mieltää olueksi, mutta ele olikin pääasia eikä
maku. Tapoihin kuului, että pullon suusta juotiin ja lopuksi heitettiin
olan yli Nevaan. Mutta onhan Nevassa syvyyttä, parhaimmillaan 18 metriä.
Ehkä siellä on pohjalla metrin kerros puhtaita pulloja. Loput
kertokoon kuvakokoelma. Nyt huomaankin, että olen langennut perisyntiini:
kuvannut ihmistä 1,5 metrin etäisyydeltä sen sijaan, että
olisin kuvannut kanavan varren rakennuksia. Sanotaan, että kuvasin
ihmistä kanavia katselemassa.
|
| 1900 |
Illallinen Sovjetskajassa.
Itse
ajattelin tästä etukäteen, että se nyt on vain joku
sellainen kaavamainen 'Kylän paras lypsäjä' esitys. Mutta
ei ollenkaan. Kyllä siinä oli menoa ja meininkiä ihan täyslaidallinen.
Ja aidosti venäläistä eikä mitään himphamppua.
Ja sitä oli paljon, niin ettei iltaeineestä tahtonut tulla mitään
- varsinkaan erikoisruokavalion pöydässä, missä ensin
tarjoiltiin jälkiuoka ja vasta sitten pääruoka. Viisaammat
söivät myös tässä järjestyksessä. Itse
noudatin perinteistä ja lopuksi nieleskelin kylmiä blinintapaisia
ulkomaisen yksittäispakatun marmeladin kanssa - olikohan koko retken
pohjanoteeraus. Ainakin neljästi toistamaani oluttilausta ei sitten
lainkaan täytetty, mutta eipä peritty maksuakaan kuten ei tällä
kertaa erikseen vodkastakaan, vaikka tarjosin, kun siitä yleensä
erikseen maksetaan.
Tansseja ja musiikkia en rohkene mennä kommentoimaan, mutta ehdottomasti
miellyttivät aidolla venäläisyydellään. Myös
eräs toinen venäläisyys on koko matkan ajan silmää
miellyttänyt, nimittäin matkamuistot. Joka paikassa niitä
on valtavat määrät tarjolla. Kyllä sitä mielellään
sellaisilla kotiaan koristelisi, mutta on niin vaikea valita ja mihin niitä
sitten laittaisi? Eipä ole sitä harrastusta tullut aloitetuksi,
tällä iällä ehkä jo liian myöhäistä.
Joissakin kodeissa olen nähnyt aika kivoja kokoelmia. Salli sentään
aina jotakin hankkii, kuten nytkin nyöristä riippuvat nokkivat
puukanat suvun pienimmälle eli viikon sisällä nimipäiväänsä
ja 2-vuotissyntymäpäiväänsä viettävälle
Milja-tytölle. Minusta tuntuu, että vanhat venäläiset
puulelut ja askartelutavarat ovatkin vähentyneet ja tilalle on tullut
paremminkin katseltavaa kuin käytettävää.
Tanssikuvista huomaankin, että on Sovjetskij eikä Sovjetskaja.
Jos on Sovjetskij, on lyhenne sanaparista Restoran Sovjetskij (Neuvostoravintola).
Jos olisi Sovjetskaja, olisi vastaavasti Gostinitsa Sovjetskaja (Neuvostohotelli)
mitä koko firma tietysti onkin.
|
| 2200 |
Lähtiäisillanvietto
hotellissa. Ohjelman Sovjetskajassa päätyttyä riennämme
omille jatkoille Pribaltijskajaan. Kuten kuvista nähdään,
ei tullut suru puseroon lähtiäisissä, vaikka tätä
tilannetta tavallisesti haikeaksi kuvaillaankin. Luovaa joukkoa tämä
meidän joukko ehdottomasti on. On pusujonoa, halausjonoa, hymyjonoa.
Aina vaan uutta aihetta keksitään. Vuoroon tytöille ja pojille.
Tosi mukava, että puuhaihmiset saavat ansionsa mukaan kiitosta ja
huomiota aivan erikoisen hyvin onnistuneesta matkayhdessäolosta.
 |
 |
 |
 |
 |
|
 |
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
.jpg) |
Se hauska maalarimestarin
lasku olisi tässä mukava liitteenä, mutta miten sen saisi
ja saisiko sen ylipäänsä?
|
|
o AJK kotisivu
