| 20040511ti |
Tänään päästään Venäjälle.
Kyllä se on yhä hyppy tuntemattomaan. Toisenlainen on meininki.
Selvästi kuitenkaan ei ole enää sama kuin stagna-aikana
kuten Tatjana oppaamme tästä eteenpäin sanoo. Selvä
pyrkimys on sekä 'länsimaistua', omaksua ainakin lännen
teknologia, ehkä myös ainakin osittain demokratia, mutta samalla
kuitenkin kunnioittaa Venäjän omaa perinnettä.
|
| 0700 |
Ajoissa rajalla. Jo illalla on
sovittu, että rajalle rynnätään ajoissa. Muuten saatetaan
joutua odottelemaan epämääräisen ajan, kun reittilinjoilla
kulkevia busseja tarkastetaan. Kyllähän näitä on kokemuksia
kaikenlaisia. Kotipuolessa Vaalimaalla on naapurin poukkoiluun melkein
totuttu. Milloin on mitäkin määräyksiä ja ison
maan viranomaiset eivät aina tiedä toistensa asioita. Nyt meiltä
kuitenkin kävi kaikki hyvin sutjakkaasti. Epäilemätä
oli Kalevilla osuutensa. Hän pisti juoksuksi ja kävi noutamassa
puuttuvia lomakkeita niin että saatiin nopeasti täytetyksi. Passin
tarkastus sujuu aivan yhtä nopeasti kuin EUn puolellakin. Naapurin
onkin helppo kerätä irtopisteitä joustavalla toiminnalla.
Tullilaitos ei vuoksemme lainkaan vaivaudu. Ja mitäpä meiltä
olisi voinut odottaakaan. Kohta rajan yli päästyämme Kalev
ottaa 400 litraa bensaa. Sillä sitten ajelemme käsittääkseni
koko loppuviikon. Näin päästään huristelemaan
hyvää vauhtia puolentoistasataa kilometria rajalta Pietariin.
|
| 1300 |
Kahvitauko Pulkovskajassa.
Nopeiden
tullimuodollisuuksien ansiosta saavumme Pietarin ensimmäiseen pysähdyspaikkaan
hotelli Pulkovskajaan ihan aikataulun mukaan. (Arvaa, mistä saan noin
tarkat - 00 minuutit eivät tietenkään pidä paikkaansa
- kellonajat! Kuvankäsittelyohjelmani PSP näyttää kuvien
syntyhetken - Niinpähän tuo näyttää Resurssien
hallintakin, kun vie nuolen kuvatiedoston nimen päälle.) -
Nyt kahvi maistuisi. Kahvilanurkkaus löytyykin ja palvelualttiit tytöt
panevat parastaan. Sähläävät sen kuin ennättävät
innokkaiden itsepalvelijoiden seassa. Ystävällisiäkin ovat,
vaikka me heidän toimiaan vain häiritsemme. Näin ulkopuolisella
on nyt tilaisuus tutustua matkakumppaneihin. Oikeastaan olisi tässä
vaiheessa tai jo edellisen illan kahvilatilaisuudessa pitänyt järjestää
nimenhuuto eli esittäytyminen - Virve huom!. Jossain vaiheessa
sellaisesta olin kuulevani puhettakin, mutta kokonaan unohtui, varmaan
koska niin pian alkoivat kaikki tuntua tutuilta. Otin kuvia, mutta vähän
heikosta perspektiivistä: ei pitäisi ottaa alhaalta ylöspäin
(tulee helposti kaksoisleukoja), mutta ei myäskään ylhäältä
alaspäin syvissä tuoleissa istuvista kuten nyt tässä
kävi.
|
| 1330 |
Kaupunkikiertoajelu. Pikapikaa
lähdetään kierrokselle. Ollaan kaupungin eteläosassa
ja majapaikka Pribaltijskaja on paremminkin pohjoisosassa Vasilin saarella,
ehkä parinkymmenen kilometrin päässä täältä.
Mutta mehän emme mene suoraan, vaan teemme 'yleisorientoivan' kierroksen.
Mukana on nyt myös paikallinen opas Tatjana. Hänen suomenkielensä
onnahtelee, mutta jutut ovat asiantuntevia ja ainakin minä pidän
suuresti hänen omaperäisestä huumoristaan. Kiittelen sitä,
mutta hän sanoo, että kaikki eivät siitä pidä.
Salli väittää Tatjanan kertoneen, että oli suomensa
iltakursseilla puolessatoista vuodessa oppinut. Tuntuu aika uskomattomalta.
Suomihan on tunnetusti maailman vaikeimpia kieliä - niinkuin kaikki
muutkin asianomaisten itsensä mielestä. Ohjelmassa on Pietari-Paavalin
linnoitus kirkkoineen ja puistoineen. Tulikin aikamoinen kuvasaalis, bussistakin
jo ennen lähtöä ja sitten Jänissarella linnoituksesta
sisällä ja ulkona.
|
|
Pietarin
näkymistä yleisesti
The most striking features of St Petersburg are the stunning
vistas. Turn a corner and you see a cathedral, its towers and gilded domes
shining in the bright light. Turn another and you catch the tall steeple
of the Admiralty. Turn again and your eyes capture the gentle colours of
a bridge across a canal lined by rows of pastel-coloured buildings. And
then there is the Winter Palace.
...
(Birthday girl, 20030503 Sydney Morning Herald / The Guardian)
|
| 1500 |
Pietari
Suuri puistossaan ja me hänen tykönään. Kirkon
ja lyhyen mutta loisteliaan munkkikuoroestityksen jälkeen käväisemme
vielä Pietari-Paavalin linnoituksen puistossa teemme tuttavuutta kaupungin
perustajan Pietari Suuren kanssa. Pietari Suuren patsas jää askarruttamaan
mieltä. Ehkä kerrottiin tekijän nimi ja patsaan valmistumisajankohta,
mutta ohi meni tieto minulta. Odottaisin, että näköispatsas
olisi todella näköispatsas, mutta ei se kyllä ole. Missään
maalauksessa ei tsaarin pää ole näin pieni, luonnottoman
pieni. Opas kertoo että 204 cm pitkän miehen kengän numero
oli 39 ja patsaalla on ainakin 50 numeron saappaat. Miksi on näin
pitänyt tehdä? No, on sitä nyt hullumpiakin kuten tämä
ihmeellinen tikkurakennelma Risto Rytin patsaana tai kummallinen kiviröykkiö
Mika Waltarin monumenttina. Kovin pelkistetty on Paasikiven patsaskin.
Nykytaide vetää meitä nenästä. Se on aivan ilmeistä.
Edellisellä
Pietarin matkalla annoin kertoa itselleni, että Pietarin kaupunki
on perustettu suomalaisten talonpoikien maalle ja että Pietari teki
heidän kanssaan elinikäiset vuokrasopimukset. Enpä nyt pysty
tähän hätään vahvistavaa dokumenttia löytämään.
Tässä
linkissä on kuitenkin suomeksi mukavan tuntuista tietoa Pietarin
historiasta ym.
|
| 1600 |
Suuri nälkä
- pieni lounas. Nyt toivoisin, että olisin Kirsikka Moring, suosikkini
teatterikriitikoista. Hän osaa kätkeä purevankin kritiikin
kuin kissa kyntensä samettitassuihin. Saa kritiikin kohteen olemaan
siitä kiitollinen. Näin kuvittelen. Jo Pulkovskajan kahvi
oli sellaista, ettei lisää tehnyt mieli. Olen vuosia taritellut
herkuttelijan (gourmandin) määritelmänä, että
se on sellainen henkilö, joka löytää kaikesta ruuasta
sen parhaat puolet. Itse muka hyvänä esimerkkinä 93 kiloineni.
Tältä matkalta palattuani löydän riemukseni pikku parannuksen
tuohon määritelmään. Lukupiirissäni
luemme Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä toista osaa.
Siellä sanoo rouva Verdurin viisauden: 'Olen enemmän gourmande
kuin te kaikki, mutta minun ei tarvitse panna ruokaa suuhun, riittää
että katselen.' Tätäköhän tavoittelee ravintola
D'Or? Raavaalle nälkäiselle ei kyllä kelpaa. Ruuan
maussa ei vikaa ole, mutta määrä on niukka. Minua ei loppujen
lopuksi miellytä myöskään asettelu. Tuntuu, että
tällainen 'taiteellisuus' on hyvin lähellä ruualla leikkimistä,
mikä ei meikäläiseen kulttuuriin lainkaan kuulu. Muistuu
mieleen, että sellaista se on 'uusi ranskalainen keittiö'. Valitettavasti
on siihen sortunut nykyään myös Hesarin Ruokatorstai. Syy
on kyllä ymmärrettävä. On näitä kokkikilpailuja
ja ne on viety niin pitkälle, että pääasia on unohtunut
ja pitkää harjoittelua vaativiin ulkonäköhienouksiin
huipentuvat näiden kilpailujen ratkaisut. Vertaisko rangaistuslaukauksiin
jääkiekko-ottelun ratkaisuna - jotakin muuta kuin itse asia.
Kaiholla muistelen oikeata venäläistä ruokapöytää.
Sellaisessa olen aina ennen istunut, pysähtyneisyyden ajalla eli 1970-
ja 1980 luvuilla, Brezhnevin akaan. Mitä se jos tämä olisi
tähän jäänyt, mutta kun vielä toiste tultiin samaan
paikkaan ja sama kuuri. Ja jos se sitten siihen olisi jäänyt,
olisi vielä kaikki mennyt vahingon tiliin. Mutta kun Pribaltijskaja
hotellissa on sama juttu. Kolme kertaa kokeilen ja aina petyn. Muistelen,
että kolme- neljäkymmentä vuotta sitten piti pitää
Ranskassa ja muualla Etelä-Euroopassa varansa ja huomata tilata erikseen
ruoka ja erikseen lisukkeet. Vitsailtiin, että Italiassa syödään
liha, kastike ja lisukkeet kukin erikseen. En vuosiin ole tähän
enää törmännyt. Jos tämä on tyyli, saisivat
tarjoilijat tilausta vastaanottaessaan ehdotella myös lisukkeita.
Paljon ei auta, vaikka ruokalistaan on merkittykin kolmen pääkomponentin
määrät grammoina tyyliin 130/50/50 eli lihaa 130 g, vihanneksia
50 g ja muuta 50 g. Mitä auttaa, jos nämä suhteet ovat päin
seiniä? Olisi edes salaattia ronskisti! - Marjata
Savolainen
Onneksi ei ihan joka paikassa tällainen ruokatyyli olekaan käytännössä.
Ainakin neljä oikeata venäläistä ruoka-annosta muistuu
mieleen. Kalinka-Malinkassa tarjotaan se oikea venäläinen alkusalaatti,
jossa on herneitä, porkkanaa, perunaa, majoneesia. Samassa paikassa
saamme myös oikeata borshtshia, niin ja sitähän oli myös
Russkij domissa Tsrskoje selo-päivänä. Viimeisenä päivänä
oli vain puoli tuntia aikaa ennen bussin lähtöä. HlebSolj
nurkan takana kellarissa loihtii siinä ajassa sekä herkullisen
hapankaalikeiton että sienillä täytetyt blinit, mikä
viimeksi mainittu jäikin koko retken herkkujen ehdottomaksi huipuksi.
Myös Russkij dom ravintolassa on kunnon venäläistä
ruokaa. Eikä vähäisintäkään moitetta voida
esittää Pribaltijskin aamiaisesta (joka nyt tietenkään
ei venäläinen ole, vaan englantilainen munineen ja pekneineen).
Varmasti löytyy kaikille sopivaa. Eräänä aamuna lyöttäydyn
italialaisten mummojen seuraan, kun olin edellisenä iltana kuunnellut
heille pidettyä esitelmää ikonitaiteesta. Mummot juovat
kahvia ja syövät lautasellisen marenkipipareita! Mitähän
Suomessa söisivät? Eivät olleet käyneet. Kylmää
pelkäsivät, vaikka vakuuttelinkin, että edellisellä
viikolla oli lämpimäpää kuin Italiassa konsanaan. Tässä
muutama taideherkkukuva. Harmi, etten tullut annoksia muistoksi kuvanneeksi.
.
|
|
Myös tällaista vakuutetaan jossakin
nettisivulla:
Pietarissa löytyy sopiva ruokapaikka jokaiseen makuun
- ja miltei jokaiseen hintaan.
Nevski Prospektilla ravintolat ovat hienoja mutta hyvin kalliita, mutta
sivukaduilla löytyy runsaasti pieniä, erittäin siistejä
kahvila-ravintoloita, joissa on hyvä ruoka ja edulliset hinnat. Pikku
baarit ja ravintolat ovat auki vuorokauden ympäri.
|
| 1900 |
Missä sitä
loppupäivää vietettiinkään? Kuvissa näkyy
vain Smoltan luostarin kirkkoa mainioiden karttakuvien mukaan muistuttava
kirkko ja yksi kuva, missä Hepatoa puretaan Pribaltijskin edessä.
Minä ainakin tein ensi kokeilun Pribaltijskin alakerran ravintolassa.
Eipä juuri ketään muita ollut, ei ainakaan italialaisia,
vaikka italialaistyyliseksi ravintola mainitaankin ja italialaisia talossa
asuukin.
|
o AJK kotisivu
