Paldies par pirkumu! [Kiitoksia ostoksista!] Menomatka tehtiin Silja Operalla, joka sitten paluuiltanamme kolaroi Pietarissa. Me palasimme turvallisesti lentäen. Laivasta, hytistä, tarjoilusta en puutteita löydä etsimälläkään. Päinvastoin: laivan sisustus on viimeisen päälle loppuun mietitty. Näin värikkäitä mattoja en kotiin ottaisi, mutta laivalla niistä on pelkkää hyvää sanottavana. Kotikylpyhuoneen ammeineen vaihtaisin milloin hyvänsä laivan tai ainakin hotellin Reval Latvija kylpyhuoneeseen. Laivassa kaunis, siisti ja hyvä, hotellissa tilava ja siisti. Ja omakin on sentään Alvar Aallon suunnittelema - 50 vuotta sitten. Eräs merkittävä piirre on myös, ettei laivalla, omasta porukasta puhumattakaan, ole ollenkaan remusakkia ja räyhääjiä. Ei tosin myöskään mitään värikkäämpää viihdettä, ainakaan matkustajien puolesta, laivayhtiön järjestämää en seurannut. Taas kerran onnistuu laivayhtiö syöttämään matkustajat puhuksiin kalapöydän herkuilla. Jotkut jaksavat leikkelepöytään, harvemmat lämpimiin ruokiin, jotka eivät sitten kalaherkuille vertoja vedäkään. Jälkiruuat ja kahvit sen sijaan vain harva jättää väliin. Aamiaiselta on mahdollisuus tankata energiaa koko päiväksi. Vain pientä osaa tarjolla olleista herkuista maistellen ainakin itse käytän hyväkseni tätä mahdollisuutta. Ei puutu kuin Valion grape-mehu ja mustikkasoppa müsslin höysteeksi. Laktoosiasia saisi olla selvästi merkittynä. Henkilökunta miellyttävällä tavalla ystävällistä. Riikaan tullaan aamulla, joten kiertoajelu on järjestettävä ennen hotelliin majoittumista. Laivassa hyvin nukutun yön jälkeen onnistuu mainiosti näinkin. Varsinkin niin hyvän oppaan (Irina Sokolenko) ja niin upeiden kaupunkinäkymien ansiosta. Olemme todella ällikällä lyötyjä. Salli on käynyt ennenkin, noin 10 vuotta sitten. Uskomattomalta tuntuu hänestä muutos siihen verrattuna. Minä olen nähnyt Riikaa vain junasta ja rautatieasemalta toistakymmentä vuotta sitten, silloin kun vielä viimeistä kertaa juhlittiin toisen maailmansodan päättymistä voiton paraatilla. Satuimme parahiksi sellaiseen Tallinnassa paluumatkalla Vilnasta. Korkeintaan Praha vetää vertoja tälle kaupunkimiljöölle vanhan vaurauden näytillä olossa. Erilaisia selityksiä tarjotaan: ei tuhoutunut sodassa, yritysten investoinnit, työvoiman edullisuus, … Kyllä ainakin minulle jää vielä ratkaisemattomaksi yhtälöksi Lopputulos = f(edellytykset). Venäläisyys kuuluu, mutta ei näy. Ainakin yhtä hämmästynyt kuin upeasta kaupunkimiljööstä olen siitä, ettei venäläisyys lainkaan näy koko kaupungissa. Vasta lähtöpäivänä huomaan ensimmäisen venäjänkielisen mainostekstin erään pakettiauton kyljessä - paitsi tietysti sitä Hesarissakin nähtyä miehittämätöntä loka-autoa, joka on parkkeerattu keskeiselle paikalle ja soittaa internationaalin sävelin EU-protestiaan. Sen sijaan venäläisyys kyllä kuuluu joka askeleella: venäjää puhutaan, ei ihme, kun venäjänkielisten osuus väestöstä on 40 prosenttia, suurin osa heistä ilman kansalaisuutta. Ainoastaan hotellin vastaanotossa tapaan nuoren naisen, joka ei suostu puhumaan venäjää, ei vastaa venäjäksi, vaan ensin kysyy puhunko viroa. Kun sanon puhuvani, hän huomaa korostuksesta, että olenkin suomalainen ja puhuu sen jälkeen suomea ihan yhtä hyvin kuin Irina oppaamme, jota retkemme johtaja Mauri Kangaslampi niin kauniisti kiitti: "Kun menet kotiin ja katsot peiliä, näet siellä enkelin". Irina sentään puhui venäjääkin, mutta tämä toinen enkeli vastaa suomeksi, vaikka häneltä venäjäksi kysyn. Kuvittelin, että kadun nimet, virastojen nimet ym tekstit julkisilla paikoilla olisivat myös venäjäksi, mutta ei ainoatakaan ja niin saan kokea sen tunteen, jonka venäjää ymmärtämätön puolestaan kokee Pietarissa: mistään ei mitään selvää saa vaikka kirjaimet osaisikin. Ja vielä kerrotaan, että parin vuoden päästä venäjänkieliset koulut lopetetaan, vuotta ennen kuin Latvia liittyy EUn jäseneksi. Homma on etukäteen EUn kanssa valmiiksi neuvoteltu ja sovittu. Siinä vaiheessa maassa asuu siis puoli miljoona ihmistä vailla kansalaisoikeuksia ja ilman omalla äidinkielellä saatavia palveluita, ilman omalla äidinkielellä saatavaa kouluopetusta. Minusta se on aivan pöyristyttävä asia. Tuntuu täysin mahdottomalta, että näin törkeällä tavalla ihmisen perusoikeuksia loukkaava valtio voitaisiin hyväksyä EUn jäseneksi. Jos niin kuitenkin käy, on se todistus sekä EUn että Latvian epäkypsyydestä tai pitkälle ehtineestä mädännäisyydestä, jolle vain Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa vetivät vertoja. Alan ymmärtää Ruotsin jyrkkää protestia EMU kansanäänestyksessä. Sentralismi alkaa mennä liian pitkälle. - No, asiaa ei tietysti protesteilla korjata, vaan korjauksen on tapahduttava sisältä päin: EUn on muututtava ja luovuttava kuristavasta otteestaan. Tapaamme suurlähettilään. Tiistaina Latvian ensimmäinen suurlähettiläs Suomessa Anna Zigure ja miehensä Jukka Rislakki lounastavat kanssamme. He tuntuvat olevan EU-myönteisiä, vaikka ilmoittavat ymmärtävänsä myös EU-vastaisuuden vaikuttimia. Jukka Rislakki härkäpäisen sinnikkäästi puolustelee äsken mainitun kielipolitiikan oikeutusta: "Ei kukaan kiellä venäjää puhumasta, mutta valtiolla on oikeus päättää virallisesta kielestä ja kielipolitiikasta". - Ei lainkaan pure minuun tällainen. Sen sijaan pure tieto, että on olemassa latvia-suomi-latvia sanakirja, jossa kielioppikin on selitetty ja että kielioppi ei niin suuresti poikkea saksan ja venäjän kieliopista, vaikka kielen sanasto onkin meille täysin vierasta. Tosin suomen kielessä on koko joukko lainasanoja latviasta, mitä ne nyt olivatkaan: 'kuningas' ainakin ja 'perkele'… Seitsemän veljestäkin on käännetty latviaksi. Lähtöpäivän aamuna tarjoutuukin sitten tilaisuus käydä kirjakaupoissa. Siitä suuresta, joka on kartassakin mainittu, Oopperan lähellä, löytyy sanakirja ihan heti, hinta LAT9.79. Taskusta löytyy 9.68, ei riitä, täytyy hakea lisää yläkerrasta Sallilta. Kassassa iäkkään puoleinen täti tietää myös Seitsemästä veljeksestä: "Kaksi käännöstä, toinen ennen sotaa ja toinen sodan jälkeen, ei ole kirjakaupassa, mutta antikvariaateissa on, lähin tuossa Wagner-kadulla". Mennään Wagnerille. Sieltä löytyy, hinta 7.50. Sekä myyjä että paikalla oleva vanha herra asiakas äityvät ylistämään teosta erittäin tärkeäksi ja hyvin toimitetuksi, grafiikkakin aivan loisto-luokkaa. Onkin kääntäjän omistuskirjoituksella ystävälle [jonka valokuva löytyy kirjan välistä]. Upea lisä kolmattakymmentä eri painosta käsittävään kokoelmaani, josta ainoastaan tanskankielinen vielä odottaa lukemista. Jaa, romaniankielinen myös. Tulleeko koskaan luetuksi, tulleeko tämäkään, vaikka tapanani onkin uuden kielen aloittaminen Seitsemän veljestä lukemalla, tusinako on tähän mennessä? Ainakin kolme kertaa olen jo rikkonut itselleni tekemän lupauksen olla enää uutta kieltä aloittamatta. Tämä latvia nyt erityisen kummalta kuulostaa, mitä se nyt olikaan: Paljonko kello on? - Cik ir pulkstenis? Siis 'kello' on 'pulkstenis'. Ei siis ehkä ole artikkeleita. Sijamuotoja on puolen tusinaa. - Älä koskaan sano: "Ei koskaan". Lähtöpäivänä käymme myös Miehitysmuseossa. Masentava paikka. Totta varmaan kaikki mitä siellä kerrotaan, mutta en mitenkään jaksa innostua hekumoimaan tämänlaatuisesta totuudesta, Salli sen sijaan… Minä odottelen alakerrassa ja tutkiskelen kirjahyllyjä. Vanhoja kirjoja tarjolla: yhdessä hyllyssä lati/kpl, toisessa 50 sant/kpl, 20… kolme alinta hyllyä ilmaisia! En ennen ole mokomaa nähnyt. Eikö vain Oskar Lutsin (Oskars Lutss) mainio 'Kevade' ole ilmaisten hyllyssä latviaksi 'Pavasaris'. Siinähän sitä olisi hullutusta, jos vaikka… Viimeisiä lateja ammennetaan suun kautta sisään ruuaksi muutettuna hollantilaisessa ravintolassa: Hollantilainen kalakeitto ja Siitake- ja munakoisopaistos valkosipulilla höystettynä ja valkosipulileipäviipaleilla ja oluella (alus) alas kyyditettyinä antavat hyvän maun suuhun koko loppupäiväksi. Kahvit vielä Mustassa kissassa ja sitten hotelliin, bussilla lentoasemalle ja halpalennolla Vantaalle ja Airport-taksilla kotiin. "Hima är alltid hima, fast det är roisigt" kuten Amy Nilsson sanoo.
|
||||
PalautettaRafael Kontula: Tuli ikävä Riikaan
Irene Tigerstedt: Riika ja Pietari
|
||||
Lähetä palautetta! |
Asko Korpela 20030918 (20030918) o
o AJK kotisivu