Laura Mäntynen HS 
Eila Ampulan taide on suomalais-brasilialaista

13.3.2001) 
www.helsinginsanomat.fi 

Eila Ampula, 85, on ainoa itse perustamansa taiteenlajin edustaja maailmassa. Suomalais-brasilialainen taiteilija keksi jo vuosikymmeniä sitten yhdistää suomalaisen matonkudontatekniikan brasilialaisiin aiheisiin ja värimaailmaan. Pitkän uran varrella syntyneitä persoonallisia seinävaatteita voi maaliskuun ajan nähdä Bulevardin Bullankulman näyttelyssä. Ampula muutti 13-vuotiaana Brasilian suomalaiseen siirtokuntaan Penedoon, jossa hänen vanhempansa halusivat muiden suomalaisten idealistien tavoin toteuttaa luonnonmukaisen elämäntavan aatetta. Vuonna 1929 Penedoon-lähtijöitä oli noin puolitoista sataa. Nyt suomen kielen puhujia asuu Penedossa vajaat neljäkymmentä. 

Ampula aloitti taiteilijanuransa Penedossa 1950-luvulla öljyväritöillä. Hän koki kuitenkin epäonnistuneensa, koska taulut eivät menneet kaupaksi. Vuonna 1964 hän hankki kangaspuut. "Ajattelin, että maalaamisen sijaan kudon aiheeni tekstiileiksi", Ampula sanoo. Suustaan kovana, röyhkeänä ja rohkeana tunnettu Ampula myöntää, ettei ole koskaan halunnut olla boheemi köyhä taiteilija. Hän on aina pyrkinyt tekemään teoksia, joita ihmiset haluavat ostaa kotiensa koristukseksi. 

Ampulan taiteen aiheet kumpuavat brasilialaisesta luonnosta ja elämänmenosta. Värit ovat kirkkaita ja niiden yhdistely rohkeaa. Ateljeevieraat suosivat taiteilijan mukaan erityisesti eksoottisia lintuja, kuten tukaaneja ja kolibreja. Ihmisiä esittävät teokset antavat hyvän kuvan brasilialaisesta mentaliteetista: töitä tehdään, mutta niistä ei oteta liiaksi stressiä. Kukapa sitä kuumassa auringossa jaksaisikaan ylen määrin rehkiä. 

Brasilialaisille uskonto on tärkeää myös taiteessa. Bullankulman näyttelyssä nähdään tällä kertaa vain Ampulan uskonnollisaiheisia teoksia. Niitä ovat muun muassa pyhimysten kuvat, Aatami ja Eeva, sekä neljäntoista teoksen Ristin tie -kokonaisuus, joka kuvaa Jeesuksen kärsimyksiä. 

Tekstiilitaiteilija Eila Ampulan näyttely maaliskuun loppuun asti Bullankulmassa, Bulevardi 16 B. Avoinna ti-pe klo 11-15. Vapaa pääsy. 

LAURA MÄNTYNEN / Helsingin Sanomat 
laura.mantynen@sanoma.fi 

Asko Korpela 20010314 (20010314) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu