25ti-Viimeinen päivä 

Näpäytä kuvaa, saat suuren.  Voit vapaasti kopioida itsellesi: hiiren oikea näppäin <Save Image As>
 
1000

Aallon maljakot 

Taide pystyy monesta asiasta sanomaan ytimen nasevammin kuin tiede tai kaiken maailman sanalliset selitykset tai me tavalliset pulliaiset. Tähän uskoen suuntasimme Kansalliseen Taidemuseoon (Museo Nacional de los Bellas Artes). Jouduimme toteamaan, ettemme eilisestä mitään oppineet, kun emme tulleet tarkistaneeksi aukioloaikaa. Se avautui taaskin vasta 1230, olimme kiusallisesti vajaan tunnin etuajassa. Menimme nauttimaan jotakin kostuketta, koska olimme tulleet kuumuudessa jalan. Läheltä löytyi avoin terassi ja sisätilat, Bellas Artes Design. Nautimme ison lasillisen paikalla puristettua grape-mehua. Kotona juon joka aamu Valion grape-mehua ja pidän sitä Valion parhaana tuotteena, tuodaan tiivisteenä Yhdysvalloista. Nyt löysi voittajansa. Niin hyvää, että ihan tässä kertomuksessa ansaitsee tulla mainituksi. Oli muutakin: ystävällinen ja asiantunteva opas tai intendentti, mutta ei niin asiantunteva kuin me. Oli nimittäin esillä parin vuoden takaisesta näyttelystä kolme vitriinillistä suomalaista lasia. Osasimme kertoa yhtä ja toista Aallon maljakoista ja Iittalan laseista. Intendentti oli hyvillään, kun sai 'ensi käden' tietoa. 

Florida kauppakatu 

Emme jääneet odottamaan taidemuseon avautumista, vaan ajoimme taksilla kauppa- ja kävelykatu Floridalle. Matkalla taksi meitä kovasti varoitteli taskuvarkaista. Väitti, että ovat poliisin kanssa samassa juonessa, joten poliisista ei ole mitään hyötyä, valitettavasti, kuten hän hyvin painokkaasti sanoi. Meillä ei pitänyt mitään varastettavaa ollakaan, ihan vähän valuuttaa salataskuissa. Ostimme vähän musiikkia erittäin palvelualttiilta myyjältä isossa musiikkikaupassa. Minä etsiskelin karttaa. Yhden etsimäni näinkin eräässä kioskissa heti alkuun, mutta kun ahneuttani etsin halvempaa, en enää löytänyt edes tätä, Etelä-Amerikan karttaa, jossa oli pinnanmuodostus ja valtioiden rajat. Missasin vielä yhden oikein hyvän kirjan, taaskin luullen, että kyllä niitä pian löytyy lisää. Niin että meni osittain pommiin koko retki. Kotihotelli putkahti nenän eteen jotenkin ihan yllättävästä kulmasta. Päätimme syödä lounasta alakerran Torre de Paris ravintolassa. Se osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Vilkuttelimme ohi kulkeville kanssamatkalaisille ja minä söin koko retkeh herkullisimman aterian, täytettyä turskaa. Oli mielenkiintoista seurata myös muita asiakkaita. Enimmäkseen näyttivät olevan firmansa kustannuksella asiakkaansa kanssa lounastavia liikemiehiä, yksi kuiva käppänä oli kuviteltavissa kolleegaksi, eläkkeellä olevaksi professoriksi. En tiedä mikä on paikallinen tapa, mutta kokille lähetin terveisiä. 

Taidetta tavoittamassa 

Sitten teimme uuden, tällä kertaa onnistuneen yrityksen taidemuseoon. Emme oikein saaneet selvää kuvaa argentiinalaisesta taiteesta. Sen sijaan oli kohtalaisesti eurooppalaista ja nimenomaan brasilialaisen taiteen näyttely. Brasilialaisessa oli modernia pensselinhuisketta. Oikein mukavan näköistä värinkäyttöä, mutta muuten en sanomasta saanut irti, kun on vaatimus, että pitää sanoa selvästi, mitä tarkoitetaan ja lähtökohtana on taito ja taide rakentaa tämän päälle. Ei ihan välttämättä tarkoita näköistaidetta, vaikka mielestäni vain kovin harvat osaavat muilla keinoilla. Loistavia esimerkkejä kuitenkin Hiltusen Sibelius ja Särestöniemen unikuvat. Eurooppalainen taide oli vähän hollantailaista, taisi olla joku Rubenskin ja ranskalaista impressionismia, kuitenkin vähän niinkuin toisen luokan tasoa. 

Jäähyväisillallinen 


(Eeva Sundqvistin [toinen oikealta eturivissä] kameralla ottettu kuva)

Illalla oli sitten viimeinen yhteinen tilaisuus: pihvi varmassa paikassa Los Troncos. Pihviin ei taaskaan tarvinut pettyä, mutta melkein harmittaa, että tuli ruvettua uteliaaksi ja ryhdyttyä selvittämään mitä Los Troncos todella tarkoittaa. Nimi tarkoitti sitä mitä kuvittelinkin: tarjoilijan (ja sanakirjan) mukaan pölkkyjä, tässä tapauksessa sisustuksen mahtavia, suorastaan ylimahtavia palkkeja, näytti että ainakin 50x70. Olisin ihan hyvin voinut jättää illusion elämään ja olla menemättä seinän viereen koputtelemaan. Tuli kuitenkin tehtyä: onttoa peltiä oli koko komeus. Tarkkasilmäisimmät olivat näkevinään totuuden pöydän äärestä saakka: ilmastointiventtiilejä oli palkeissa niiden koko paksuudelta. No, nämä yksityiskohdat eivät lopulta sittenkään olleet ratkaisevia. Joku onneksi keksi vielä, että käydään yhteiskuvaan. Niin tehtiinkin. Tarjoilija räpsytteli puolen tusinaa kameraa. Olisivat kuvat olleet vieläkin heikompia, mutta vaadin ottamaan toista metriä lähempää. Sittenkin ne kuvat tulivat liian kaukaa. Tämän kertomuksen kansikuvasta minä olen poissa, itse kuvaa ottamassa vielä metrin pari lähempää kuin tarjoilija. Ei näy pöytiä etualalla kuten varmasti kaikissa muissa. Ylivoimaisesti yleisin kuvausvirhe: kuva otetaan liian kaukaa: kuvattava näkyy pienenä pisteenä kuvan keskellä.

Asko Korpela 20000303 (20000124) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu o Matkasivu