20to Penedo 

Näpäytä kuvaa, saat suuren.  Voit vapaasti kopioida itsellesi: hiiren oikea näppäin <Save Image As>
 
0900

Penedo, Penedo 

Kauniin sään vallitessa lähdettiin yhdelle odotetuimmista retkistä Penedoon tutustumaan aitoon utopiaan. Matkalla saimme vielä silmäyksen Rion kauniiseen sijaintiin ja laitamilla Rion slummeihin. Lainsäädännössä on vielä selviä merkkejä uudisraivauksen ajalta: jos onnistuu asettumaan ja pitämään tonttia 5 vuotta, on sen laillinen omistaja. Tämä merkitsee, että tiilestä rakennetun asunnon katon voi myydä tontiksi ja tämä taas omansa aina neljänteen kerrokseen saakka. Näin opas meille kertoi. 

Matkalla herkuttelimme tavalla, joka on mahdotonta koti-Suomessa: oppaamme ostivat tienvarsikioskista banaakimpun, joka oli poimittu suoraan puusta (todellisuudessa heinästä, sillä banaani on ruohokasvi, ei puu). Harmi ettei tullut kuvaa iskemättömästä kimpusta, vain ruodosta suomalaisten 'piranhojen' jäljiltä. Taisimme jokainen saada kaksi herkkupalaa, noin puolen meillä saatavan kokoista. Ulkomuoto oli jotenkin vähän rosoisen näköinen, mutta maku aivan erinomainen. Joku arveli, että on varmaan 'puussa' loppuun saakka kypsynyt, mutta asiantuntijamme Ulla kertoi, ettei niin ole asia, vaan nämäkin ensin poimitaan ja kypsytetään sitten erikseen. Onneksi hoksasin kysyä paljonko tämä arviolta 10 kilon nippu maksoi: 3 realia eli noin 10 mk. Menee siis maussa yli ja hinnassa ali jopa sen mitä meillä ennen EUta myytiin, usein 2 mk kilo.

o

Pequena Finlândia 

Taisi olla kohta puolen päivän jälkeen, kun tulimme Penedoon ja Pequena Finlândiaan. Ensin tultiin todellakin ikäänkuin Lilliputtien tai Peukaloisen maahan (pequena=pieni), jossa oli pari pikkuriikkistä bulevardia ja niiden varrella joukko pikkuriikkisiä puoteja. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat - oli kesä. Risteilimme tovin jotenkin tutuilla mutta samalla kuitenkin vieraan tuntuisilla tanhuvilla ihan kuin jossakin Ruotsin Pajalassa. Korvapuusti-kaupasta ostimme ihan oikeita korvapuusteja ja vielä kotoistakin parempaa kahvia. Jäljellä oli vielä myös ihan alkuperäinen casa (vai mitenkä sitä nimitettiin), se johon mentiin kuin hollitupaan, mutta joka osoittautui yksityisasunnoksi. On myös Dona Eevan (Hildén) perustama, nyttemmin tytär Helenan hoitama Suomalainen Museo, joka nykyään kuuluu Suomi-Klubille. Museossa on noin 600 Suomesta peräisin olevaa esinettä kuluneiden 70 vuoden ajalta. On valokuvia ja on kirjallisuutta. Juuret ovat tiedossa. 

Luontoretki ruukkukukkien seassa 

Kävimme myös Helena Hildenin yksityisasunnolla, kesämökillä, jossa saimme oman käden kosketuksen tropiikin luontoon lyhyellä mutta ytimekkäällä luontopolulla. Siinä puhuttiin monen kasvin kohdalla, että tämä kasvaa kotona ruukussa ja kukkii silloin ja silloin. Mandariinipuun lehtiä hieraistiin ja tuoksuteltiin ja todettiin tutuksi. Minä panin muutaman taskuun ajatellen, että niillä teetä maustan. Tallessa ovat, en kuitenkaan ole muistanut kokeilla. Ihan erityisesti ihasteltiin valtavaa bambupensasta. Muistettiin kuinka nuori bambunvesa voi kasvaa 10 cm päivässä ja kuinka julmat japanilaiset käyttivät tätä sodan aikaan kidutuskeinona, antoivat bambun kasvaa ihmisen läpi, niinkuin anopinkieli kasvaa styrox-ruukun läpi. Hyi kuinka puistattavaa! Huomiota kiinnitettiin siihen, että joka ikinen kasvava bambu on vihreä. Meillä nähdään vain keltaisia bambuja. Missä välissä ja miten ne värinsä vaihtavat? Tähän en vastausta kuullut, mutta sopinee arvata, että kuivuminen saa aikaan kellastumisen.

Eila Ampula - rievun mestari 

Sitten koimme aidon taide-elämyksen ja tapasimme oikean taiteilijan Eila Ampulan, tekstiilitaiteilijan. Hän otti meidät vastaan ensin kotonaan ja sitten ateljeessaan. Näimme taidetta ja näimme miten sitä tehdään.  Kuvat

Kuten arvata saattaa, koti oli upea. Se oli kuitenkin juuri myyty jollekin meikäläiselle, joka aikoo tehdä siitä taidekeskuksen jotenkin Roomassa olevan Villa Lanten ja muiden vastaavien tapaan. Dona Eila oli juuri muuttanut ateljeensa yhteydessä olevaan vaatimattomaan huoneeseen, jossa kuitenkin oli kaikki mitä elämiseen tarvitaan. Eilan sivuilla ja saamassamme Penedon esitteessä on luettelo, josta käy selville tärkeimmät näyttelyt, joihin hän on osallistunut yksin tai ydessä muiden kanssa, laskin 44. Töiden lukumäärää tuskin tietää itsekään. Yritin udella, että tuleeko yksi päivässä, kaksi parhaassa. Selvää vastausta en saanut: sanoi että riippuu tunnelmasta ja tilanteesta. Jos vaikka syntyisi yksi viikossa, olisi 35 vuoden aikana ennättänyt tehdä melkein 2000. Jotenkin tuntui siltä, että niitä tulee kuin turkin hihasta. Parhaimmillaan on työllistänyt 19 kutojaa. Ei ole itsellä tuntumaa siihen kuinka paljon riepumattoa päivässä syntyy, mutta kyllä sukkula nyt melkein kerran sekunnissa livahtaa. Tietysti tämä on konstikkaampaa kuin pelkkien viirujen kutominen, mutta taitaa olla arvio sittenkin alakanttiin! 

*
Näistä kuvista en nyt ole ihan varma. Jossakin yhteydessä sanottiin, että saa kuvata. Mutta sitten itse taiteilija puuskaisi: '...ja taas tämä kuvaa ilman lupaa.' Hänestä kyllä varoitettiinkin niinkuin vihaisesta emoleijonasta, että saattaa sanoa mitä tahansa ja heittää ulos katsojan. Itsekin kuulin hänen jupisevan: 'Minä tykkään sellaisesta, sellaisesta vähän niinkuin dramaattisesta...' Kertoi sitten värikkään tarinan siitä kuinka hän ryyppäsi ratsuväkirykmentin upseerit pöydän alle vai oliko se päin vastoin? Tämä tapahtui sen kunniaksi, että hän oli tehnyt valtavan seinävaatteen rykmentin lipuista ja niiden ryhdikkäistä kantajista. Äskettäin häneltä oli tiedusteltu, miten tällainen vaate pitäisi pestä. Oli sanonut, että lähettäkää tänne, minä pesen. Siellä komeili pestynä ateljeen takaseinällä noutajiaan odotellen. 

Kyseli, että onko minulla faxia, kun kerroin tekeväni matkakertomusta. Sanoin, että se on kyllä tietokoneessa automaattisesti, mutta etten ole sitä aikoihin käyttänyt, kun on sähköposti ja nettisivut. Sivuista hän innostui kovasti ja nyt ymmärrän, miksi. Hänen töitään voi ihailla netissä. Niitä on paljon ja nämä minun kuvani ovat vain rikkana rokassa. Niiden yksinomainen tarkoitus on levittää todellisen taiteilijan mainetta. Käynti ja näyttely Suomessa 200103.
 

Penedon juurilla 

Vielä kävimme Penedon perustajien Toivo ja Liisa Uuskallion tyttären Taimi Aishingerin luona Pousada (=majatalo) Penedossa. Taimi on syntynyt Brasiliassa, mutta puhuu erinomaisesti suomea. Oli ollut Brasilian joukkueen tulkkina Helsingin olympialaisissa. Muisteli Adhemar Ferreira da Silvaa, joka silloin hyppäsi kauan voimassa pysyneen kolmiloikan maailman ennätyksen, oliko 16.23, yli 3 metriä pidemmälle kuin meikäläinen viisi vuotta myöhemmin. Uuskallioilla kaunis talo ja kaunis ympäristö. (Nettiversion) keskimmäisessä kuvassa olemme talon takapihalla. Lopuksi kävimme herkuttelemassa Girassol (=auringonkukka) ravintolassa. Tyytyväisenä köröttelimme kotiin päivän yöksi pimetessä.

Asko Korpela 20000201 (20000122) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu o Matkasivu