|
|
0600 | Yö jatkui ja jatkui. Saapuminen
Rioon hämmästyttävän virkeinä.
Kierros kaupungillaEtukäteen olin eniten pelännyt juuri tätä: miten jaksaa pitkän lennon jälkeen heti lähteä kaupunkikierrokselle. Kierros oli tarpeen ajan tappamiseksi varhaisen saapumisen takia, hotellihuoneiden vapautumista odotellessa. Ei mitään ongelmaa: kierros oli lyhyt, mutta ennätimme saada yleiskuvan hienosta maisemasta ja keskeisistä rakennuksista, mm 'kotakirkossa' kävimme. Huoneet vapautuivat kohta 10 paikkeilla. Tuntui mukavalta saada vielä aamiainen hotellissa ikäänkuin 'kaupan päälle', koska yhden olimme jo syöneet lentokoneessa. |
|
|
AlkuohjeetMainiot oppaamme Reeta Vihavainen Rantasalmelta ja Ulla-Maija Rautalahti-Hazan Rio de Janeirosta antoivat meille arvokkaita äidillisiä neuvoja, mm auringon poltteelta suojautumiseksi. Kehottivat käyttämään aurinkovoiteita, joiden kerroin on vähintään 40, mieluummin 50. Itse olin luullut, ettei 10 suurempaa kerrointa ole olemassakaan. Salli oli varannut mukaan suunnilleen mitat täyttävää tavaraa. Teki vilpittömästi mieli noudattaa näitä ohjeita samoin kuin juomanormia: vähintään 1.5 litraa päivässä. |
|
|
|
Kunnon ruokalevot kohta aamiaisen jälkeen tuntui mukavalta asialta tässä tilanteessa. Pantiin ikäänkuin vielä paremmaksi kuin mitä on laajalti kannatusta saanut ehdotukseni lisäykseksi Ihmisoikeuksien julistukseen: "Jokaisella yli 50-vuotiaalla on erottamaton oikeus iltapäivänokosiin kaikkialla maapallolla." |
|
|
|
1830 |
Illallinen yhdessäNautimme yhdessä illallista ravintolassa (nimi?) kulman takana. Tutustuimme paikalliseen pop-väkijuomaan Caipirinha [cachaça {sokeriruokoviina}, lime, sokeri, jää]. Nimi muistuttaa ärhäkkään piranha lihansyöjäkalan nimeä, samoin maku ja muut ominaisuudet, äkäisesti tuntui purevan (Caipirosca: vodka cachacan asemesta). Ehkä alkujuoman tai viime vuosisadan alkupuoliskolle sijoittuvan syntymäajan takia en nyt muista mitä söimme alkupaloiksi, mutta kaikenlaista oli saatavilla. Erityisesti jäi mieleen, että pihveissä ei säästelty, vaan tämän maanosan tyylin mukaan uutta vuoltiin isolla veitsellä vartaasta kun edellinen alkoi olla syöty. |
|
|
Asko Korpela 20000201 (20000122) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJKL kotisivu o Matkasivu