Viron ja Unkarin kerhon kulttuurimatka Tallinnaan 29.-30.5.1999
Pasilassa 3.5.1999
Tallinnan kulttuurimatkan osanottajat,
Ryhmämme, jossa on 20 osanottajaa, on saanut kokoonpanonsa.
Olen todella iloinen, että määräaikana ilmoittautui
juuri sopiva määrä osanottajia. Ketään ei tarvinnut
jättää rannalle ja pääsylippu- ja hotellikiintiö
tuli käytetyksi. Eräät meistä ovat jo kolmatta kertaa
mukana vastaavalla matkalla.
Matkapakettimme järjestäjä on Eckerö
Line, joka tarjosi meille alennetun pakettihinnan à 355,50 mk, johon
sisältyvät laivamatkat meno/paluu kansipaikoin, kuljetuksen Tallinnan
satamasta Hotelli Olympiaan, yöpymisen 2-hengen huoneissa sekä
hotelliaamiaisen. Lisäksi olemme varanneet B-luokan hytin, jonne voimme
jättää päällysvaatteemme ja matkalaukkumme mennen
tullen. Siitä tulee à 10 mk/henkilö.
Tapaamme lauantaina 29.5. Länsisatamassa klo 7.00
ja palaamme sinne sunnuntaina 30.5. klo 21.00. Tallinnassa meille on varattu
pääsyliput lauantaina 29.5. kamarikonserttiin klo 19.00 Estonian
kamarimusiikkisalissa ja sunnuntaina 30.5. klo 14.00 maailmankuulun
primaballerinan Kaie Kõrbin juhlanäytökseen.
- Matkat, majoitus ja pääsyliput muodostavat matkamme peruskustannukset
eli yhteensä 450 mk, jonka summan pyydämme nyt maksamaan
10.5. mennessä Viron-Unkarin kerhomme pankkitilille
LEONIA 800010 1008755. Puheenjohtajamme Maija Satokangas ja Juhani
Junninen joutuvat nimittäin lunastamaan pääsyliput Tallinnassa
11.5.
Lisäksi olen tilannut meille pöydät menomatkalla laivan
seisovan pöydän aamiaiselle klo 10.15. Se takaa, ettei meillä
ole välttämättä nälkä ennen kuin illalla,
joten ennen konserttia voi kiertää kaupungilla vaikkapa ostoksilla
tai käydä jossain taidenäyttelyssä. Aamiaisen hinta
on 46 mk, jonka voi jo maksaa matkan perushinnan yhteydessä tai viimeistään
lauantaina laivaan mentäessä. Laivayhtiössä nimittäin
toivottiin. että maksaisin meidän ryhmämme aamiaiselle tulevien
ateriat yhdellä kertaa. Aamiaiselle tulo on tietysti täysin vapaaehtoista.
Konsertin jälkeen meille on varattu pöydät Vanhankaupungin
ruokaravintola Sub-Montesta, Rüütli 4, joka sijaitsee Nigulisten
kirkkoa vastapäätä. Pasilan kupolikahvilanpitäjä
Pekka Pärssinen on ravintolan osaomistaja ja on hommannut tähän
liitteeksi ruokalistat, jotta voimrrie etukäteen ennen matkallelähtöä
valita, mitä syömme iltapalaksi. Jokainen tietysti maksaa
itse iltaruokailunsa.
Sunnuntain aloitamme Hotelli Olympian hyvällä aamiaisella
enkä ole ainakaan toistaiseksi varannut Lounaspaikkaa. Monet varmaan
käyvät vielä ostoksilla tai joissain näyttelyissä
ennen Estonian balettinäytöstä. Estoniassa voi saada väliajalla
pientä purtavaa. Joka tapauksessa Eckerö-Linella voimme mennä
joukolla ravintolaan ja syödä matkamme loppuvaikutelmia kertaillen.
Varaan pöydät. - Tässä kulttuurimatkamme pääpuitteet
ja lisäksi soitelkaa minulle matkamme ateria- ja muista lisätoiveista
TERE TULEMAST TALLINNASSE!
Iloista matkamieltä toivottaen
Sirkka Närhinen.Puh.4583817
Osanottajaluettelo
- Seppo Arhala + Pirkko Harle
- Eira Hakulinen + Sinikka Aaltonen
- Salli Korpela + Asko Korpela
- Kauko Kotkavuori + Eila Kotkavuori
- Antti Lamppula + Tuuli Tukiainen
- Ulla Launonen + Tytti Pikkarainen
- Sirkka Närhinen + Pentti Närhinen
- Anita Wetterstrand + Leena Karjalainen
- Jarkko Uusitalo + Aimo Seistola
- Aarno Virolainen + Kaarina Virolainen
|