Otteita kirjasta Sellainen on VIIPURI,
kaupunkiopas, kartasto ja yritysluettelo, PolyPlan Ltd. Oy, 1993
------------ Väinämöisen patsas (s 178-179)Tunnettu venäläinen kirjailija ja kasvatustieteilijä A Miljukov luonnehtii vuonna 1856 julkaistuissa Suomen kuvauksissaan Monrepos'ta seuraavasti: "Monrepos ei ollenkaan sovi puisto-käsitykseen, ei edes sen romanttisessa muodossa. Se on omaperäinen kuin Suomen luonto, erikoinen kuin Suomen kansanrunous... Mutta puiston paras paikka on sen takaosassa, missä rannalla korkeiden kallioiden ympäröimässä rotkossa seisoo Väinämöisen veistos. Tuskin voi löytää parempaa paikkaa tälle suomalaisen runouden Jumalalle. Ympärillä on harmaaseen ja vihreään sammaleeseen verhoutunut graniitti, synkkiä mäntyjä ja kuusia, joiden oksat ovat kietoutuneet yhteen ja alhaalla päilyy mutkikkaan lahden liikkumaton vesi. Täällä on pienoiskoossa koko Suomi ja sen synkkä runous..." Kanteletta soittavan Väinämöisen kipsinen veistos valmistui Pietarissa tanskalaisen kuvanveistäjä G. Borupin mallin mukaan. Se asetettiin puistoon 1831, neljä vuotta aikaisemmin kun Elias Lönnrot julkaisi Kalevalan. Veistos oli yksi ensimmäisistä Väinämöisen patsaista. Vuonna 1873 rikotun Väinämöisen tilalle asetettiin uusi kuvanveistäjä J. Takasen tekemä veistos. Se tuhoutui talvisodassa. Kirjallisuuslehti Russkaja rets (Venäläinen puhe) julkaisi 1879 runon, joka oli omistettu tälle Nicolayn Monrepos-kartanossa seisovalle veistokselle. Vaikka runo ei taiteellisesti ole mitään maata kaatavaa, se on kuitenkin osoitus sekä laajalle yleisölle avatun puiston maineesta että kalevalaisen aiheen suosiosta. ---------------- Sodan jälkeen s. 179-181Kahden viime sodan aikana puisto ei kärsinyt merkittäviä vaurioita. Asiapapereiden mukaan kaikki sen rakennukset säilyivät ehjinä. Puiston tappiot alkoivat myöhemmin. Vuonna 1945 Monrepos'sta tuli sotilasakatemian lepokoti. Kun 1952 kartanon rakennukset julistettiin suojeltaviksi arvokkaina arkkitehtoonisina muistomerkkeinä, kiinalainen huvimaja, Neptunuksen temppeli, Paulstein-paviljonki, pääportti. hautausmaasaarelle vievä lossi ja puiston sillat oli jo tuhottu ja veistokset hävinneet. Hautasaarella sijaitsevat haudat oli niinikään ryöstetty ja tuhottu. Kartanon päärakennukseen sijoittui lastentarha ja sen sisustus menetti alkuperäisen muotonsa. Kirjastorakennus muutettiin asuintaloksi. 0. Somov 1830 ilmestyneessä "Neljä päivää Suomessa" -kirjassaan kertoi kävelystään Monropos'n puistossa seuranaan runoilija A. Delvig, säveltäjä M. Glinka ja naisrunoilija A. Kern. Oppaana toiminut viipurilaisen ravintoloitsija Mottin tytär valitteli, ettei puistossa ole sunnuntaisin musiikkia. "Herra varjele puistoa siitä", ajattelivat kaikki muut kävelyllä olleet. Vuonna 1954 neidin haave toteutui, sillä Monrepos muutettiin huvipuistoksi. Puiston nimi yritettiin muuttaa M.I. Kalininin puistoksi. Uutta nimeä käytettiin virallisesti 70-luvulle asti, mutta kaupunkilaiset puhuivat edelleenkin Monrepos'sta. Aikaisempiin menetyksiin voitiin lisätä suurten joukkotilaisuuksien ja urheilukilpailujen aiheuttamat vauriot. Puiston aukeamille ilmestyi huvilaitteita ja tanssilava. Silloin Monrepos'n romanttisissa maisemissa kävijöitä melankoliseen mietiskelyyn virittävillä kujilla - kaikuivat massojen optimismia ylistävät sävelet. Samanaikaisesti puistossa tapahtui peruuttamattomia muutoksia. Jossain paikoin puiston kasvisto muuttui toisten lajien vallatessa vähitellen alaa. Tämän seurauksena myös maiseman alkuperäinen ilme alkoi muuttua. Seuraava yritys puiston pelastamiseksi tehtiin 1960, jolloin kartano ja puistorakennukset julistettiin suojelukohteeksi. Suojelualueeseen liitettiin tuolloin myös kaksi suurta puiston historialliseen keskustaan liittyvää luonnonmaisemaa. Viime vuosina puiston kuntoViime vuosina puiston kunto on ollut huolestuttava. Pietarilaisen suunnitteluinstituutin Viipurin toimipisteen laatima restaurointi- ja uudelleenrakentamissuunnitelma vuodelta 1973 piti lähtökohtana Monrepos'n huvipuistostatusta eikä ratkaissut läheskään kaikkia ongelmia. Samanaikaisesti puisto rappeutui entisestään. Puiston vuokraajan suorittamat parannustyöt tehtiin usein ilman mitään pätevää suunnittelua. Hautasaarelle johtanut koivukuja hakattiin pois, laituria muutettiin ja sisäänpääsykuja päällystettiin asfaltilla. Samalla puurakennukset vähin erin rapistuivat. Puistokokonaisuuden suojelua vaikeutti se, että alue oli neljän eri laitoksen käytössä. Samanaikaisesti jatkui myös luonnonmaisemien rappeutuminen. Oma-aloitteisten vuoristokiipeilijäryhmien harjoitukset johtivat kallioiden ohuen maaperäkerroksen rikkoutumiseen ja puiden kuolemaan. Kiipeilijät toivat alueelle myös kasapäin roskia. Myös osa lahdesta on puhdistuksen tarpeessa. Mantereen ja hautasaaren välinen salmi on pahasti rehevöitynyt. Puiston keskeinen lahdelma on miltei kokonaan kasvillisuuden ja mättäiden peitossa. Nyt on käynyt selväksi, että Monrepos'n käyttö huvipuistona sekä restaurointiin ja huoltoon tarvittavien voimavarojen puute ovat esteenä, jotta puistoa pystyttäisiin ylläpitämään sen arvelleen vastaavassa kunnossa. Monrepos on yksi maailman harvoista kalliopuistoista, venäläisen ja koko maailman kulttuurin ainutlaatuinen muistomerkki. Kysymys Monrepos'n kohtalosta esitettiin Sovetskaja kulttuura (Neuvostokulttuuri) -lehdessä vuonna 1984 ilmestyneessä akateemikko D.S. Lihatsjovin artikkelissa "Se on tarpeen meille ja jälkeläisillemme". Artikkelissa korostettiin, että Monrepos'n säilyttäminen on mahdollista vain sillä ehdolla, että se muutetaan historian, rakennustaiteen a luonnontieteen museo- ja suojelualueeksi. Valtavia vahinkoja Monrepos'lle aiheutti 1990 rakentajien huolimattomuudesta johtunut tulipalo, joka tuhosi osan kirjastorakennuksesta sekä vaurioitti päärakennuksen sisätiloja. Monrepos'n restaurointi alkoi vasta vuonna 1991. Puiston kunnostamistöihin osallistuu viipurilaisten ja pietarilaisten arkkitehtien lisäksi myös Monrepos'n ystäviä Suomesta. Taas on toteutumassa Motti-neidin haave puistossa soitettavasta musiikista, mutta hieman toisella tavalla. Monrepos'n museon ja suojelualueen johdon aloitteesta kunnostetussa kartanon päätalossa aiotaan järjestää kuten vanhojenkin isäntien aikana musiikki-iltoja ja -tapaamisia. Näin Monrepos muuttuu kulttuuripuistoksi sanan varsinaisessa eikä moukkamaisen neuvostoideologisessa merkityksessä. Puiston täydelliseen elvyttämiseen on kaikki mahdollisuudet. Yleisesti ottaen sen maisemat, rakenteellinen kokonaisuus, tiet ja polut, kartanon rakennukset sekä jotkut puistorakennelmat ovat säilyneet. Eremitaasin valtionmuseon varastoissa on säilytettävänä Monrepos'n kartanon taiteellisia aarteita. Runsas historiallinen materiaali tekee mahdolliseksi museonäyttelyn järjestämisen. |
Asko Korpela 19990520 (19990520) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu