Helsingin Sanomat, 19980301su
Outi Nyytäjä on dramatisoinut romaanin esimerkillisesti
Jukka Pitkänen näyttelee parantolaan juuttuvaa Hans Castorpia ja Merja Larivaara Clavia Chauchatia Taikavuoressa.
Taikavuoren ensimmäinen jakso kuullaan Ylen Ykkösessä tänään klo 14.00.
Radioteatteri on valmistanut Kai Kailan suomentamasta Thomas Mannin Taikavuori-romaanista viisiosaisen kuunnelman. Kunkin jakson ensiesitys kuullaan sunnuntai-iltapäivisin ja uusinnat rnaanantaisin Ylen Ykkösessä klo 19.30.
Outi Nyytäjä on sekä dramatisoinut romaanin että ohjannut laajaan näyttelijäjoukkoon, mutta selkeisiin keskushenkilöihin nojaavan tulkinnan.
Tulos on täynnä suuren kertomuksen hehkua, juuri sellainen kuunnelma, jota huomaa kaivanneensa pitkään.
Itse romaanin monisäikeisestä kudoksesta Outi Nyytäjän dramatisointi selviää esimerkillisen hyvin. Keskeinen on mukana ja hienosti elossa. Osa Thomas Mannin rönsyistä leikkautuu pois, mutta pelkästään draamaversion eduksi. Itse tunnelmat ja siihen rakentuvat ihmisuhdejännitteet ovat kauttaaltaan rikasta, nautittavaa ja moninaisessa vastavoimaisuudessaan erittäin kiinnostavaa kuultavaa.
Jopa mannilainen pateettisuuskin suhteessa yläluokan potilaselämään ja siihen liittyvien niin eroottisten kuin kalmankatkuisten, jopa makaberien odotusten eräänlaiseen riemukkuuteen on näyttelijöiden työtä elävää ja uskottavaa.
Kertomuksen historiallinen todellisuus syntyy jossain määrin asioiden ja aatteellisten ristiriitojen selittämisestä, mutta toki matka kohti ensimmäisen maailmansodan syttymistä on toteutettavissa tälläkin tavoin.
Äänellinen kokonaisuus musiikkitehoineen ja muine Eero Ahon luomine teknisille ratkaisuineen luo hengittävän ja rikkaan äänimaiseman riutuvien, mutta intohimoisten ihmisten oudosta ja oudon kiehtovasta finaalista.
Taikavuoren näyttelijät ovat parhaasta päästä ja Outi Nyytäjän ohjauksessa erinomaisia rappeutuvan elämän tulkkeja.
Parantolassa vierailevana ja sinne juuttuvana Hans Castorpina Jukka Pitkänen tekee hienosti ja vakuuttavasti elämänsä roolia ja Kari-Pekka Toivonenkin serkkuna niin ikään.
Hallitsevaksi näyttelijäosuudeksi nousee kuitenkin kertojan hahmo.
Jaakko Pakkasvirta on roolissa aivan loistavasti hienovireisen ironian, hillityn eläytymisen, lähentymisten ja etääntymisten tulkki ja äänellisesti kiinnostava pitämään pitkää tarinaa koossa ja elossa.
Toinen Taikavuoren näyttelijäjättiläinen on Esko Nikkari ylilääkäri Behrensin roolissa. Mestarillisesti kirjoitettu ironisen, mutta myös empaattisen komiikan muheva runsaus ja kriittisesti huomioivan ihmisen pohjimmainen lämpö löytyvät Nikkarin roolityöstä kutkuttavan täysinä ja perin inhimillisinä.
Unohtamatta muitakaan, Merja Larivaaran Claudia Chauchatia, Jukka Voutilaisen herra Settembriniä, Raili Tiensuun rouva Stöhriä tai Liisi Tandefeltin ylihoitajatarta ja myöhemmissä jaksoissa muun muassa Jari Halosen näyttelemää jesuiittajuutalaista. Viidennessä jaksossa myös Esko Salminen astuu tulkintaan Peeperkornin roolissa.
Vitaalisuutta hehkuva lopun, myös erään aikakauden lopun Taikavuori on kevätkauden parasta radioteatteria.
JUKKA KAJAVA