Cserép - Tiilenpala
| Balogh Gyula általában mélyen, álomtalanul szokta átaludni az éjszakát, most azonban, a kétezredik év novemberének elsõ csütörtök hajnalán hirtelen felébredt. Szerda volt a mindenszentek napja, szerte a város temetõiben még gyertyácskák.pislákoltak, a távolban kutya ugatott, és a csütörtöki szél úgy járkált a házak között, mintha reszelõs, késõi énekhang tekergõzne elõ a megkopaszodott fák mögül. Balogh Gyula azonban nem erre riadt fel; hanem mert valahonnan, talán a második emeletrõl mintha gyereksírást hallott volna: kitartó, kétségbeesett sírást, ami rövid pillanatokra elhallgatott, s aztán újra kezdte, akárha a szél fújna megújuló erõvel. | Gyula Balogh nukkui yönsä tavallisesti syvää unta unia näkemättä, nyt sen sijaan, vuoden kaksituhatta marraskuun ensimmäisenä torstaiaamuna hän äkisti herästi. Keskiviikko oli pyhäinpäivä, kaikkialla kaupungin hautausmailla kynttilät vielä lepattivat, kaukana haukkui koira, ja torstain tuuli puhalteli talojen keskellä kuin riivinrautainen lauluääni olisi vetelehtinyt esiin lehtensä pudottaneiden puiden takaa. Gyula Balogh ei kuitenkaan sitä säikähtänyt, vaan sitä että ikäänkuin jostakin toisesta kerroksesta olisi kuullut epätoivoista lapsen itkua, joka lyhyeksi hetkeksi hiljeni ja sitten alkoi uudestaan, kuin tuulen puhaltamalla uudella voimalla. |
| Balogh Gyula nyitott szemmel feküdt az ágyán és az álmán gondolkodott: az imént még egy holdtalan éjszaka sötétjét látta, ahol apró cseppekben, szakadatlanul zuhogott az esõ, és a fák levelérõl lecsúszva, s a gyökerek közül kikelve fényes fekete bõrû kicsi kígyók keltek útra. | Gyula Balogh nukkui silmät auki vuoteella ja mietti uneksien: taas pimeä yö ilman kuun valoa, taukoamaton sade putosi pieninä pisaroina, liukui puun lehdiltä ja juurten lähellä nousivat tielle pienet kiiltävät mustanahkaiset käärmeet. |
| Felült az ágyán és kibámult az ablakon. Nézte a mozdulatlan csillagokat, és a könyvtárra gondolt, ahol életének harminckét esztendejét eltöltötte. Illetve nem is harminckettõ, most lenne már harminchárom. Balogh Gyula ugyanis könyvtáros volt, s harminckét éven át a Baross utcai nagykönyvtárban dolgozott, egészen a múlt hónapig, amikor, mégis csak jobb, mint a nyugdíj, nem mintha nem érdemelné meg a pihenést, Gyula, de tudjuk, maga még dolgozni akar, áthelyezték egy zuglói fiókkönyvtárba. A részlegvezetõnek aranykeretes szemüvege volt, jobb lesz ez így, mondta, rámosolygott Balogh Gyulára, és az ujjai hegyével megérintette a kézfejét. Jobb, igen, biztosan, bólintott Balogh Gyula, és térdig érõ, hosszú kék köpenye zsebébe süllyesztette a kezét. | Hän nousi istumaan vuoteessaan ja katseli ikkunasta. Näki kiintotähdet ja ajatteli kirjastoa, missä oli viettänyt elämästään kolmekymmentäkaksi vuotta, nyt tulisi jo kolmekymmentäkolme. Gyula Balogh oli nimittäin kirjastonhoitaja, ja oli työskennellyt kolmekymmentäkaksi vuotta Barossin kadun pääkirjastossa, aivan viime kuuhun saakka, kun tulossa olisi vieläkin parempaa kuin eläke, ikäänkuin ei vielä lepoa ansaitsisi, Gyula, kuten tiedettiin, itse halusi vielä olla työelämässä, siirrettiin eräseen Zuglón haarakirjastoon. Osastonjohtajalla oli kultasankaiset silmälasit, niin on parempi, hän sanoi, hymyili Gyula Baloghille, ja sormenpäillä kosketti kädenselkää. Parempi, aivan, varmasti, nyökkäsi Gyula Balogh, ja tunki kätensä polviin saakka ulottuvan viitan taskuun. |
| Hiszen a maga élete olyan, mint egy nyitott könyv, nevetett rá a részlegvezetõ. Haha, egy könyv a könyvek között! | Elämänne on kuin avattu kirja, hymyili osastonjohtaja. Haha, kirja kirjojen joukossa! |
| Olyan, bólintott Balogh Gyula, és arra gondolt, hogy össze kall pakolnia a törölközõjét és a nescafés dobozát. | Niin, nyökkäsi Gyula Balogh, ja mietti miten pakkaisi yhteen pyyhkeen ja nescafé-purkin. |
| Felkelt az ágyból és öltözködni kezdett. Megállt talán a szél, csend volt már odakint. | Hän nousi vuoteesta ja alkoi pukeutua. Ehkä tuuli on jo tyyntynyt, ulkona oli jo hiljaista. |
| Balogh Gyula lassan, ráérõsen öltözött, nem volt kedve visszafeküdni, s nem volt kedve felöltözni sem. Nem hívta a liftet és a lépcsõn is óvatosan ment le, éjszaka van még, hadd aludjon, aki tud. Bólintott, és mosolygott is, persze csak magában, csendesen. Hanem az éjszakai busz megállója felé tartva már határozottan érezte a sürgetést; igen, az imént még csak holmi könnyen elfojtható nyugtalanság volt, mostanra azonban a tenyere is megizzadt, nem balsejtelem, inkább az egész testét uraló szorító érzés, ha ugyan meg nem történt, hát valami rossznak történnie kell. | Gyula Balogh pukeutui hitaasti ja kiireettömästi, ei tehnyt mieli käydä uudelleen pitkäkseen, eikä tehnyt mieli pukeutuakaan. Hän ei ottanut hissiä, vaan meni varovaisesti alas portaita, oli vielä yö, nukkukoot, ketkä voivat. Hän nyökkäsi ja hymyili, tietenkin itsekseen, ääneti. Mutta suunnatessaan askeleensa yöbussipysäkille hän jo päättäväisesti kiirehti; kyllä, se oli taas vain jotakin helposti hillittävissä olevaa levottomuutta, nyt siitä kuitenkin kämmenet kostuivat, ei se nyt ole paha aavistus, paremminkin koko ruumista hallitseva puristava tunne, jos niin ei käy, jotakin pahaa täytyy tapahtua. |
| Tulajdonképpen ezért öltözött fel, ezért jött ki az utcára, ezért siet, mit siet, valósággal szalad a buszmegálló felé. | Itse asiassa siitä syystä hän pukeutui, siitä syystä lähti kadulle, siitä syystä hän rientää, todellisuudessa juoksee bussipysäkkiä kohti. |
| Lihegve kapaszkodott fél, a lépcsõn állva a Kálvin térig vitette magát. A könyvtár bezárt ajtaján belül csupán az éjszakai portás bóbiskolt. Álmos szeme nehezen ismerte fel Balogh Gyulát, noha egy idõben, az esti szolgálatok kezdetekor sokat beszélgettek az idõjárásról s az idõ múlásáról, értse ki-ki, mi a különbség a kettõ között. | Läähättäen hän kiipesi ylös, portailla seisten kamppaili Kalvinin torille saakka. Kirjaston suljetun oven sisäpuolella vasta akoi nuokkua. Uniset silmät vaikeasti tunsivat Gyula Baloghin, joskin johonkin aikaan, iltavuoron kestäessä paljon puhuttiin ajan menosta ja ajan kulumisesta, ymmärtäisikö kukaan mikä ero näillä kahdella. |
| Nem tudom, nem lesz-e baj ebbõl, dörmögte még akkor is, hogy a kovácsoltvas kaput becsukta Balogh Gyula mögött. Elállta a könyvtáros útját, de csak félig, hadd menjen azért, ha annyira akar. Nem lesz baj, mondta Balogh Gyula. | En tiedä, onko siitä haittaa, murisi hän myös silloin vielä, kun takorautaportti sulkeutui Gyula Baloghin takana. Hän vetäytyi pois kirjastonhoitajan uralta, mutta vain puoliksi, menkööt, jos niin haluaa. Ei siitä haittaa ole, sanoi Gyula Balogh. |
| Nem lesz, mert a baj már itt van. Valóban, amikor az olvasóterembe léptek, s az éjszakai portás felkattintotta a villanyt, rögvest a szemük elé tárult a pusztulás. Az elülsõ polcokon már nem is volt könyv; és a terem közepén, ahol a kézikönyvek sorakoztak, éppen ebben a pillanatban vált semmivé egy teljes Britannica lexikonsorozat. A kötetek egyenként és hangtalanul tûntek el, illetve némelyik, mielõtt elpárolgott volna, szemmel láthatóan felfúvódott kissé, s aztán halk pattanással pukkant szét, akár a szappanbuborék. | Ei ole, sillä vahinko on jo täällä. Todellakin, kun hän astui lukusaliin, ja yöposteljooni napsautti valon, äkkiä silmien eteen levisi hävitys. Ylimmillä hyllyillä ei ollut enää kirjoja ja huoneen keskellä, missä käsikirjoja pidettiin, juuri sillä hetkellä kokonainen Britannica tietosanakirjasarja oli tuhoutumassa. Niteet yksi kerrallaan ja äänettömästi hävisivät, nimittäin jotkut, ennekuin haihtuivat höyrynä, silminnähden tuuli hieman ja sitten hiljaa paukahtaen hajosivat kuin saippuakuplat. |
| Ez... mi... mi..., hát... maga..., dadogta az éjszakai portás és a falnak tántorodott. A kulcscsomója élesen csattant a parkettán. | Tämä... mitä... mitä..., ihan... itse..., änkytti yöposteljooni ja hapuili pitkin seiniä. Hänen avainnippunsa kolhti parkettiin. |
| Balogh Gyula a polcokhoz ugrott, hogy a kezét a könyvek gerincére tapaszthassa, ám csupán a levegõbe markolhatott. Beljebb, beljebb!, kiáltotta, és hátra se nézve a terem közepéig szaladt. Próbálta kiismerni a pusztulás természetét, ám látnia kellett, hogy a könyvek eltûnése semmiféle bevett katalogizálási szokást nem követ; a többségüknek minden elõjel s minden felismerhetõ rend nélkül támadt hûlt helye, mi több, néha egész polcok ürültek meg a villanásnyi idõ alatt. | Gyula Balogh ryntäsi hyllyille ikäänkuin voisi käsin siepata kirjanselkämyksiä, hän kahmi vain ilmaa. Sisemmälle, sisemmälle! hän huusi ja katsomatta taakseen juoksi huoneen keskelle. Koetti tunnistaa tuhon luonnetta, sitä piti katsoa, kuinka kirjojen häviämistä ei kortistoitu, enimmäkseen ilman mitään elonmerkkiä ja tunnistettavaa järjestystä hävisivät jäljettömiin, mikä vielä enemmän, kokoaiset hyllyt tyhjenivät silmänrapäyksessä. |
| Balogh Gyula elõbb a szépirodalmi részhez rohant, próbált válogatni, Borges, Ottlik, Cervantes, Flaubert könyveit rejtette a kék köpenye alá, s indult volna is kifelé, ám hirtelen meggondolta magát. Lehajtott fejjel rakta vissza a polcra a regényeket, nem törõdött a betûrenddel, majd lassú léptekkel a szótárakhoz ment, szinonimaszótár, szókincstár, értelmezõ szótár, néhány kéziratlapnak tûnõ oldal is, Márton, Péterfy, Podmaniczky, nem válogatott, ölbe vette õket, amíg bírta erõvel. | Ensin Gyula Balogh riensi kaunokirjallisuusosastolle, yritti valita, pelastaa Borgesin, Ottlikin, Cervantesin, Flaubertin kirjoja sinisen viitan alle ja olisi lähtenyt ulos, mutta äkkiä tuli ajatelleeksi: Pää alas painettuna palautti takaisin hyllylle romaanit, välittämättä aakkosjärjestyksestä, meni nyt pitkin askelin sanakirjojen luo, synonyymisanakirja, sana-aarre, selityssanakirja, myös muutama käsikirjoitukselta näyttävä sivu, Márton, Péterfy, Podmaniczky, ei valinnut, otti ne syliin niitä niin paljon kuin jaksoi. |
| Még akkor is, hogy kilépett a könyvtárból, még a szökõkút mellõl is hallotta odabentrõl a halk pukkanásokat. | Vielä kirjastosta ulos mennessään, vielä suihkukaivon vierelläkin hän kuuli sisältä vaimeita paukahduksia. |
| Hideg volt a hajnal és hideg volt Balogh Gyula feje is. A Múzeum felõl világosodott az ég alja, ébredezett a város. | Aamu oli kylmä ja kylmä oli myös Gyula Baloghin pää. Museon suunnalla taivaanranta valkeni, kaupunki oli heräämässä. |
| Balogh Gyula busszal ment fel a budai hegyek közé, a kismamáknak fenntartott ülésre ült le, kék köpenyét kidagasztották a könyvek. Látta elsuhanni az utcai lámpákat, a korai munkába indulókat, a már fényes ablakokat, látta a hang nélkül, szögletesre tágult szájjal kiabáló embereket a bölcsészkari könyvtár nyitott ajtaja elõtt. | Gyula Balogh meni bussilla Budan vuorille, istui äideille tarkoitetuille istuimille, hänen viittansa pullisteli kirjoista. Hän katseli kuinka katulamput vilahtelivat, varhain työhönsä menijät, jo valaistut ikkunat, katseli ääneti, suu ammollaan huutavia ihmisiä filosofisen tiedekunnan kirjaston avoimen oven edessä. |
| Valószínûleg a buszsofõr volt az utolsó, aki még nyomon követhette Balogh Gyulát, amint eltûnt a budakeszi utat segélyezõk fák között. Az is valószínû, hogy a könyvtáros bent a fák rejtekében akart elbújni, s a reggeli ködszitálás ellen védendõ csavarta be köpenyével a magával hurcolt könyveket. Nyilván fázhatott, hiszen hideg volt aznap; a sápadt napkorong csak néha bukkant elõ az összefüggõ, szürke felhõk mögül. Gyanítható az is, hogy Balogh Gyula a hideg miatt próbált tüzet rakni, alighanem így következett be a baleset. Igaz, a nyomokat vizsgáló tûzoltók egyike szerint minden jel arra vallott, hogy éppenséggel szó se volt tûzrakásról, ha nem volna képtelenség, azt mondaná, magukból a köpenybe burkolt könyvekbõl csaptak elõ a lángok. | Todennäköisesti bussinkuljettaja oli viimeinen, joka vielä olisi voinut seurata Gyula Baloghin jälkiä, kun hän häipyi Budakeszin katua reunustavien puiden sekaan. On myös todennäköistä, että kirjastonhoitaja halusi kätkeytyä puiden suojaan ja aamusumun hajoamista vastaan kamppaillen kietoi viittaan mukanaan raahaamansa kirjat. Ilmeisesti häntä olisi palellut, sillä sää oli kylmä, kalpea päivänkehrä vain vaivoin pisti esiin taivaalle kokoontuneiden tummien pilvien takaa. Otaksuttavissa myös että Gyula Balogh kylmyyden takia yritti sytyttää tulen, varmaankin siitä tuli vahinko. Tosin, jälkiä tutkineet palomiehet erään mukaan kaikkien jäljet viittasivat siihen, että, ellei se olisi mahdotonta, niin sanotusti, liekit loimottivat esiin viittaan käärityistä kirjoista. |
| Tény, hogy amikor a helyszínt felderítették, az elszenesedett lapokból és a ruhafoszlányokból következtetni tudtak arra, hogy a könyvtáros itt idõzhetett. Az esetrõl televízióriport is készült, ott már a baseballsapkás riporter titokzatos halálesetnek nevezte az ügyet. És kétségtelen, hogy Balogh Gyula hollétét azóta homály fedi, s kétségtelen az is, hogy a kétezredik év novembere elsõ csütörtökének hajnalán történt könyvtári lopásokat illetõen máig számos felderítetlen részlet nehezíti a hatóságok dolgát. Az viszont, hogy ott, a fák között, ahol a tûz lobogott, ott a fák között cserépdarabokon holmi titkos üzenetet is találtak volna, cserepeket, nehezen megfejthetõ, ám annál nagyobb horderejû töredékekkel, nos, mindebbõl a mai tudásunk szerint semmi nem igaz. | Tosiasia on, että kun paikkaa tutkittiin, hiiltyneistä kirjanlehdistä ja kankaanriekaleista voitiin päätellä, että kirjastonhoitaja oli voinut olla täällä. Tapauksesta tehtiin myös televisioreportaasi, siellä jo lätsäpäinen TV-toimittaja nimitti tapausta salaperäiseksi kuolemantapaukseksi. Ja epäröimättä voidaan sanoa, että Gyula Baloghin siellä oloa peittää hämärä, epäilyksetöntä on myös, että vuoden 2000 marraskuun ensimmäisenä torstaiaamuna tapahtuneen kirjastovarkaiden tähän päivään saakka selvittämätön seikka vaikeuttaa viranomaisten työtä. Sitä vastoin, että siellä puiden keskellä, missä tuli lepatti, siellä puiden keskellä tiilenpalojen joukossa olisi tavattu jotakin salaperäistä, sirpaleita, vaikeasti ratkaistavia, mutta sitäkin suurempimerkityksellisempiä, no siinä kaikessa ei tämän päivän tietojen mukaan ole mitään perää. |
Asko Korpela 20021128 (20021127) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu