| Helsingin Vanhan kauppahallin asiakkaille tarjoutuu tästä
päivästä lähtien tilaisuus ostaa muiden hankintojen
ohella kätevästi ruokaviininsäkin.
Hallin uusi Alko on pienen pieni, mutta viihtyisä myymälä kadunpuoleisella eteläkäytävällä. Uudenmaan läänin Alkoissa on keskimäärin tarjolla 1 200 tuotetta. mutta hallissa vain kolmisensataa. Sieltä riittää silti hyviä juomia ruokapöytään. Valikoiman on tehnyt Fabianinkadun Alkoa johtava Jaakko Pyy. Viinien ohella myymälässä on myös muutamia väkeviä juomia. Tuotevalikoima todennäköisesfi vielä muuttuu asiakkaiden makumieltymysten mukaan. Kohtuuhintaisia, hyviä viinejä juustojen kera ovat esimerkiksi ranskalaiset Côtes du Ventoux ja Beaujolais Bernolin. Espanjalaisten punaviinien puolella ovat tarjolla hinta-laatusuhteeltaan erinomaiset Valdemadera Crianza ja Don Hugo. Liharuokiin, varsinkin grillattuihin, sopii hyvin maanläheinen ranskalainen Côtes du Rhône-Villages. Vahvempien liharuokien kanssa pitää erinomaisesti puolensa espanjalainen Las Campanas Crianza. Meillä kotona tätä tuhtia viiniä nautittiin äskettäin espanjalaistyylisen villisikapadan kanssa, ja pelkkiä kehuja tuli pöydän ääressä. Juhlapäivällisille voi kahden espanjalaisen viinipullon hinnalla ostaa yhden loistavan ranskalaisen: Châteauneuf-du-Pape Le Moulin Teyroud. Samaan laadukkaaseen luokkaan kuuluu italialainen Elena Walch Merlot Alto Adige 1996. Se sopii hienosti pastaruokiin, joissa on lihaa. Vuosikausia Ranskassa asuneena minun on vaikea käsittää suomalaisten viininystävien väheksyntää roseeviinejä kohtaan. Omassa keittiössäni valmistetaan usein monipuolisesti maustettuja kaakkoisaasialaisia ruokia. Aterialla saattaa olla sekä lihaa, kanaa että meren eläviä. Silloin roseeviini lankeaa kuin luonnostaan kompromissina. Sen näkee myös Ranskan tuhansissa vietnamilaismvintoloissa. Roseeviinillä on muutenkin oma sijansa ruokapöydällä. Salaattia, tuoreita yrttejä, kanaa, kinkkua, mustaleimaista juustoa, kunnon kastiketta - tällaisen ainerikkalaistyyppisen Chef Saladin kanssa roseeviini on mitä mainioin juoma. Onneksi hallista löytyvät molemmat suosikkimerkkini: ranskalainen Grenache Gris ja sardinialainen Rosé Alghero. Hallin merellisiin herkkuihin molemmat roseet sopivat erinomaisesti. Kuten myös kuivat valkoviinit, joita hallista löytyy mukavasti. Niiden joukossa on oiva Pescevino Bianco, joka on kotoisin Marchen maakunnasta Adrianmeren rannalta. Aluksi oli vaikea tottua kalanmuotoiseen pulloon, mutta nyt sekin tuntuu jo vitsiltä. Suuria juhlia varten Suomen ensimmäisessä kauppahallin Alkossa on yli kaksi tusinaa kuohuviiniä. Niistä valitsisin espanjalaisen Freixenet Cordon Negro Brutin. Se on täysin kuiva, mutta silti raikkaan hedelmäinen. Hintalaatusuhde on myös hyvä. VEIKKO I. PAJUNEN |